Luonto parantaa

Palaan hetkeksi vuoden takaisiin tunnelmiin kun ikävä tapaturma muutti suunnitelmat vuodeksi eteenpäin.

Polvileikkaus on edessä parin viikon päästä, mutta tukien avulla on pakko päästä edes lähiluontoon saamaan lohtua.

Leikkaus on onnistuneesti ohi, ja muutaman päivän päästä paratiisin portti aukeaa, pääsen jo kyynärsauvojen kanssa Seitsemiseen.

Voi sitä tunnetta kun tajuaa että pääsen metsään, vaikka vain lyhyelle retkelle. Keväinen lumisade saa nauramaan, kyllä tämä tästä.

Seitsemisen Soljasilla on lyhyt pätkä liikuntarajoitteisille ja suojaisa keittokatos evästellä. Enpä olisi uskonut niitä itse tarvitsevani.

 

Koko kotimetsä on yhtä sinivuokkomerta

Sammakot paistattelee auringossa metsätiellä.

Portti auki soljasten poluille.

 

Kesäkuussa saan luvan vaihtaa kyynärsauvat kävelysauvoihin, päästään pohjoiseen Saariselälle. Kämpältä käsin saan tehtyä jo ihan mukavan mittaisia lenkkejä lähistön poluilla. Tutut maisemat tekee mielelle hyvää, ei haittaa vaikka välillä sataa räntää ja rakeita, luonto tekee taikojaan ja toipuminen saa vauhtia. Kiipeäminen Kiilopäälle on yllättävän helppoa, huipulla oli helppo hymyillä, vaikka jännitti alasmeno. No, olihan polvi seuraavana aamuna tunnoissaan ja turvonnut, pakko oli pitää lepopäivä. Se oli jatkuvaa taiteilua rasituksen, turvotuksen ja levon välillä. Mieli paloi poluille ja tunturiin ja takaraivossa takoi fysioterapeutin varoitukset ja ohjeet.

 

Rakkain kukka lapinmaalla, Uuvana. Minä vaikka ryömin jotta saan kuvattua ja ihasteltua näitä.

 

Norjan rannikolla ihastellaan lintuja

Pykeijan viehättävä hiljainen kylä phjoisnorjassa.

 
  

Näätämöjoen Kolttaköngäs näyttää voimansa  

Keskiyön aurinko kultaa maisemaa kun ajetaan jossain Utsjoen ja Inarin öisillä maanteillä.

Kiiruna hallitsee Kiilopään maisemaa, lumisade lähestyy Nattasten suunnalta ja kohta koko maisema katoaa.

  

Syksy tekee tuloaan, kävelen jo niin ettei polveen kiinnitä kokoajan huomiota. Nautin syksyisestä luonnosta, se saa minut jotenkin hereille yltäkylläisen vihreyden jälkeen. Metsä antaa satoaan ja nautin kun saan poimia sieniä ja marjoja. Onhan se vielä hiukan kankeaa, mutta ei haittaa, luottamus kuntoutumiseen on vahva. 

 

Puolukat punertaa jo, pitää vielä malttaa kunnes pakkanen puraisee marjat kypsiksi kerätä.

Sienet nousee metsänpeitosta, Seitsemisessä Liesijoen varresta löydän harvinaisen Piispanhiipan.

Kummajaisia hiippailee hämärtyvässä metsässä, niin minäkin.

 

 

Talvi on vähäluminen, metsäpoluilla on helppo kulkea eikä juuri törmää muihin kulkijoihin, rauhoittavaa hiljaisuutta. Pieni toivonkipinä nousee hiihtovaelluksesta, olisiko se mahdollista ?

Helvetinjärven ja Seitsemisen  kansallispuistot ovat hiljentyneet kulkijoista, marraskuu on kaunis ja lohdullinen. Käydään miehen kanssa päiväretkillä, nautitaan nuotion lämmöstä, kuunnellaan hiljaisuutta.

 

 

 

Vuosi vaihtuu eikä lunta ole vieläkään, mutta luonnossa on mukava liikkua. Kaikki metsäpoluilla liikkuminen vahvistaa kinttuja. 

Pientä takapakkia tulee kun saan äreän keuhkoputki- ja poskiontelotulehduksen. Tauti kestää ja kestää, alkaa näyttää siltä ettei hiihtovaelluksesta tule mitään, masentavaa. Pikkuhiljaa tauti hellittää ja jaksan kuljeskella lähimetsissä, poiketa Näsijärven rantamaisemiin kuvailemaan. Jälleen se on luonto joka parantaa.

 

 

Näsijärven rantamaisemaa kotikulmilla.

Vahonkoski on jään vankina, kaamoksen tunnelma ja haikeutta ilmassa.

 

Vihdoin on oikea kevät, hanki kantaa pakkasyön jälkeen ja päästään nauttimaan auringosta Seitsemisessä Jaulinnevalla. Koko päivä haahuillaan miehen kanssa ympäriinsä, tehdään tulet ja nautitaan. Nyt sen jo uskaltaa luvata itselleen, kesällä tunturiin.

 

Soljosten-Jaulinnevan avaruutta. 

Kaurispukki katselee hetken kulkijaa, häviää sitten metsän siimekseen. Olen niin otettu kun saan kuvan siitä.

 

Vielä saa yöpakkanen merenpinnan jääriitteeseen, mutta minä kastan talviturkin. 

Liesilammi on täynnä, joki tulvii, vähän kengät kastuu, mutta ei haittaa, kohta pääsen tunturiin takaisin.

 

Vuosi takana, enää ei tarvitse katsoa taaksepäin, nyt katsotaan karttoja, mietitään ruokien kuivausta. Kuulostaa ehkä vähän kornilta, mutta olen saanut mielettömän lahjan kun pääsen takaisin tuntureille. Saan taas tuntea pohjoisen tuulen poskillani, kuunnella lintujen kesäkonserttia yöttömässä Lapin erämaassa. 

Tuire

 

Kaamosta, valoa ja tunnelmia Pohjolan talvessa kansallispuistoissa ja erämaa-alueilla




Värikallio, Hossan retkeilyalue
Nämä Kainuun ainoat kalliomaalaukset löydettiin virallisesti vasta vuonna 1977.
Etelän ihmiselle erämaisen tuntuinen paikka, vaikka kävijöitä on ollut paljon, jopa useita tuhansia vuosia.




Myllykoski, Oulangan kansallispuisto

Pienen Karhunkierroksen ensimmäinen nähtävyys. Juuman myllyosuuskunnan vuonna 1926 rakennuttama viljamylly, joka on ollut toiminnassa vielä vuosina 1947 – 48, toimii nykyään päivätupana.

 



Kuukkeli, Syötteen kansallispuisto

Tuttavallinen monien erämaassakulkijain tuntema varislinnuista pienikokoisin, jota tavataan Skandinaviasta Venäjälle, Mongoliaan ja Kiinaan saakka. Suomessa kuukkelia tavataan erityisesti Metsä-Lapissa. Syötteen kansallispuiston (v. 2000) metsäseudut ovat satoja vuosia olleet kuukkelin ja metsien miesten aluetta, elonmerkkejä öytyy kivikaudelta asti.

 



Riisitunturin kansallispuisto
Lapin eteläreunan tunturialue, jossa jo hieman pääsee alkutalven lumien myötä tuntureiden makuun.


Hammastunturin erämaa
Perinteinen poronhoitoalue, joka pitää sisällään paljon myös Lapin kullankaivun historiaa.

 

Urho Kekkosen kansallispuisto
Saamelaisten vanha metsäerämaa Saariselältä itään on Suomen toiseksi suurin ja myös toiseksi suosituin helppokulkuinen retkeilyalue.


Inarinjärvi
Suomen kolmanneksi suurin järvi, jossa on 3318 saarta. Vanha ihmisten ja kulttuurien kohtauspaikka jo 9000 vuoden ajan. Kesäisin oikea melojan puuhamaa upeine rantoineen.

 

Karasjok
Kunta ja joki Karigasniemeltä länteen. Norjan kylmin paikka, 1. tammikuuta v. 1886 alin lämpötila -51,4 °C, kuvaushetkellä v. 2014 marraskuun alkupuolellakin -27 astetta.

 

Saana
1029 metrinen Saanatunturi Enontekiön Kilpisjärvellä lienee ulkonäöltään Suomen tunnetuin tunturi. Jokaisen Yliperänkävijän pakollinen käyntikohde, jos kunto sen vain sallii.
Kilpisjärvi on aina ollut lähtöpaikkana useimmille Käsivarren erämaa-alueen ja Haltin kävijöille. Ruotsin ja Norjan lähimaastot ovat sieltä myös hyvin saavutettavissa.
Järven rannalta on löytynyt merkkejä tunturipeuran ja muiden riistaeläinten metsästäjistä noin 6500 vuoden takaa.

Pallastunturit kuun valossa
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto yksi vanhimmista (v. 1938) on Suomen kansallispuistoista kävijämääriltään suosituin.

Marraskuisena aamuna otsalampun valossa
25 asteen pakkasessa ja paikoin puolimetrisessä hangessa Laukukerolle aloitettu nousu valkenee ja ylempänä lumipeitekin ohenee notkopaikkoja lukuunottamatta ja paljakassa hangen pinta kovettuukin hieman tunturituulen tehtyä tehtävänsä. Päivä on lyhyt, kaamos lähestyy.

Talviaurinko värittää sumujen ympäröimät tunturinhuiput Pallastunturin ympärillä

 

Pallastuntureilta aamulla länteenpäin avautuva pilvinen maisema ei paljasta paljon tunnistettavia yksityiskohtia

 


Olostunturi
Muonion Olostunturin näkyvimmät kohteet ovat viisi tuulivoimalaa, tietoliikennemasto ja laskettelukeskuksen rinteet, mutta harvempi ehkä tietää sen päällä olevasta luonnonsuojelualueesta, joka on perustettu vuonna 2000 tarkoituksena Suomessa harvinaisen ja uhanalaisen karvamaksaruohon suojelu. Maassamme olevista kahdesta karvamaksaruohon esiintymästä toinen sijaitsee juuri Olostunturilla.

 


Pohjoisessa Ounasunturien laet piirtyvät taivaanrantaan.

 

Pallastunturille aurinko näkyy etelässä vielä vähän aikaa horisontin yläpuolella

 

Palkaskero Pallastunturit
Lunta on marraskuussa vielä vähänlaisesti, kulkemaan pääsee vielä ilman suksia.

Porotokka jatkaa jäkälänetsintää maailmanmenosta välittämättä, aurinko katoaa nälkä ei lähde.

 

Vanha kelo, Lapin lakkapää ikihonka.

 

Levitunturin porot kaamosaterialla
Kittilän Sirkassa sijaitseva Levitunturi on menetetty lähes täysin "massaturismin suureen kitaan" lähinnä hiihtokeskuksien ja laskettelurinteiden myötä.
Mikäpä siinä, pitäähän hiihtolajejakin harrastaa ja onhan noita tuntureita muuallakin. Kaikkea kuvaamisenarvoista ei silti ole hävitetty, aina löytyy jotain tallennettavaa.

 

Levitunturi
Talviaurinko paistaa matalalta vielä hetken lumiaitaan ennenkuin kaamos peittää kaiken arktiseen hämärään.

 

Levi
Jo alkutalvesta alkaa tykkyä kasaantua puihin ja lumiaitoihin. Aurinkoisella säällä tunturi on parhaimmillaan.

 

Valaistua kaamosta joulukuussa Levin hiihtoväylillä.

 

Trekking
http://trekking.omablogi.fi/