Jyrki Harin teos Jäitä pitkin on tietokirja jäällä ja vedellä liikkumisesta – hylkeenpyynnistä luisteluun, naparetkistä veden rakenteeseen. Kirja vastaa myös käytännön kysymyksiin: kuinka kulkea turvallisesti jäällä ja miten selvitä jäisestä vedestä, jos sen varaan joskus sattuisi joutumaan? Kirjaan on liitetty myös viralliset turvallisuusohjeet.

Kokemuksia jäällä kulkemisesta on hajallaan joka suunnalla. Näiden kansien väliin on muokattu kokonaisuus, joka antaa kuvan rajoista ja mahdollisuuksista. Jäällä on ihmisen hyvä olla. Katto ei rajoita ja seinät eivät ahdista. Kalastajan maailma avannon ympärillä on ehjä, oma. Luistelijan lumoaa jään sileä pinta. Jos jäällä on lunta ja lumessa latu, jää vie myös hiihtäjää. Metsän sanotaan olevan monelle temppeli, mutta kyllä siihen jääkenttäkin sopisi.

Kuinka kulkea turvallisesti jäällä, ja miten selvitä jäisestä vedestä, jos sen varaan joskus sattuisi joutumaan? Kirjaan on liitetty viralliset turvallisuusohjeet sekä vinkkejä, mistä voisi löytyä lisää tietoja. Kokemuksia jäällä kulkemisesta on hajallaan joka suunnalla. Näiden kansien väliin on muokattu kokonaisuus, joka toivottavasti antaa pätevän kuvan rajoista ja mahdollisuuksista.

Jyrki Hari, Jäitä pitkin, 2005
ISBN 951-664-159-8
Gummerus Kirjapaino Oy
Sidottu, 132 sivua

Marita Vokkolainen
http://paussinpaikka.blogspot.fi/

Kännö on koulutukseltaan biologi ja hän on työskennellyt kalatalousopettajana ja kalabiologina sekä eläkkeelle jäämiseensä asti hallinto-oikeustuomarina Vaasassa. Kuuluisin hänen tuotannostaa on eittämättä Mosku-teos, joka on tuotettu myös elokuvaksi.

Sopulikaupunki-tarinakokoelma perustuu Sakari Kännön tutkimusreissuihin pohjoisissa erämaissa. Kymmenen erillistä tarinaa sijoittuvat pohjoisen kairoihin – Luirolle, Utsjoelle, Kevolle. Tutkijan työ ei ole aina ollut yksinkertaista kun tutkimukseen tarvittavat välineet on pitänyt kuljettaa mukanaan, siinä on tarvittu mielikuvitusta sitkeyttä ja rutkaleesti huumoria. Kirja on täynnä mielenkiintoista kalastustarinaa, unohtumattomia persoonia matkassa mukana ja Kännön ajatukset elämän laajemmasta kuvasta saavat hymyn karehtimaan huulilla.

Tekstit huokuvat lämpöä ja ymmärrystä ja rakkautta erämaita ja niiden asukkeja kohtaan. Vielä kerran hän eläkkeelle jäätyään palaa sinne mistä kaikki alkoi:
"Silmän ja kielen nautinnot pelautuvat yhdessä, jouluillallinen maistuu kynttilöiden valossa upeammalta kuin pimeässä. Hajuaistilla varustetulle eläimelle on jokseenkin yhdentekevää, vaikka kaikki on samaa harmaata. Värimaailman kehittyessä meille kävi pitkä turpa tarpeettomaksi ja suorastaan taakaksi, kallo lyheni, kuonoa kannattavat valtavat niskalihakset solakoituivat ja kauluspaidat alkoivat vaikuttaa hieman vähemmän naurettavilta.
Ja kuinka me suutelisimme jos silmät eivät olisi vapauttaneet meitä kuonosta?
Emme sillä tavoin kuin musta poika ja tyttö Pariisin ja Chartes`n välisessä junassa, kertaakaan hengittämättä, hiljaa hyväillen ja tytön kauniit paljaat varpaat penkillä kipristellen."

Sakari Kännö, Sopulikaupunki, 2007
Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Sivumäärä: 185
ISBN10:    9510334111
ISBN13:    9789510334119

Marita Vokkolainen
http://paussinpaikka.blogspot.fi/

Puut, niiden humina on siitä harvinainen runokirja, että se sopii myös sellaisen käteen, joka ei runoja tavallisesti luekaan. "Aivan mahtavia runoja!", sanoi ystäväni ja ahmi runon toisensa perään. Itse lähestyin kirjaa hartaudella – Veikko Haakana on laajassa tuotannossaan osannut kuvata luontoa, elämää ja niissä kulkemista kadehdittavalla herkyydellä ja osumatarkkuudella.

Haakana kirjoittaa "kokemuksistani ja ajatuksistani, jotka ovat pysyneet muistoissani niiltä ajoilta jolloin kuljin maita ja mantuja." Kirjan runot ovat aitoja ja tosia. Runojen kanssa pääsee metsään, tulen tuoksuun, kauneuden lähteille. Yhteisiä kulkijoiden tuntoja ja ajatuksia löytyy runoissa tarkasti kuvattuna:

Vaikuttavat siltä, etteivät näe,
vaikka katsovat päin.

Tuskin kuulevat 
vaikka kerron selvin sanoin,
todistan tunturin
ja aapamättään karpalon.

Pitkään kirjeeseeni
sain vastaukseksi pari sanaa,
vaikka kerroin yöpyneeni Peurakairassa
Sinisellä lammella.

Puut – niiden humina on huolella teemoitettu osiin Nuotion sija on vielä lämmin, Puut soittimia, Henkilökohtaista. Haakana haluaa myös muistuttaa lukijaa, että luonnon ystäviä tarvitaan, ja tarvitaan opastusta luonnosta vieraantuneille.

Runojen kieli on kaunis ja liikuttaa

"Ammensin hopeaa mustaan pakkiin.."

Runot herättävät kiitollisuuden: kiitos tästä upeasta luonnosta, kiitos ystävistä, kiitos kyvystä nähdä ja jakaa se.

"Nyt tuntuu siltä, että Puut, niiden humina on viimeinen kirja, minkä ylipäätään kirjoitan. Johan niitä on tullutkin, yhtä vaille 50 tämä pikku kirjanen mukaan luettuina." Itse jään odotamaan sitä viidettäkymmenettä. Toivon kirjailijalle lukuisia työvuosia, joissa eletyn viisaus ja kauneus puristuu yhä uudelleen helmiksi lukijoille.

Sopii erittäin hyvin retkeilijöille ja vaeltajille, vanhoille ja nuorille, lahjaksi ja iloksi.

Veikko Haakana, Puut – niiden humina, 2012
ISBN 978-952-93-0859-0
omakustanne, 2012, 61 s

Kirja on tilattavissa osoitteessa:

Veikko Haakana
Savikankaantie 11
99600 SODANKYLÄ

Kamala luonto ei ole lälly, Kamalan luonnon pääkaksikko, Ilves ja Kärppä, miettivät syntyjä syviä sen minkä raatelemiselta ehtivät. Eläimet eivät ole jaloja eikä niillä ole hyviä tapoja. He tietävät miksi eletään.

Kamala luonto nauraa elämälle ja kuolemalle pieruhuumoria unohtamatta. Tämän kontrastina on lähes runollisen kaunis luontokuvaus ja osuvat kuvaukset elämästä. Elämä on välillä raadollista, mutta ystävyys lohduttaa  –  joskus.

Albumi toimii ainakin 8–76-vuotiaille. Hyvä lahjakirja.

Kamala luonto – parasta elämässä
Jarkko Vehniäinen
Zum Teufel, 2012
ISBN  978-952-5754-36-0
64 sivua, 215 × 255 mm, mv, sid.

Maria Haakana