Tänään on satanut kaatamalla koko päivän, ihan koko päivän. Tuuli riuhtoo puita ja tunkee ytimiin asti. Yksi niitä päivistä kun mietin että eikö ihminen todella voisi hankkia siistin sisällä tapahtuvan harrastuksen. (Sohvaperunointia ei tässä tapauksessa lasketa harrastukseksi.)

Talvi, kevät, kesä, on kiva olla luonnossa, alkusyksyssä on kiva olla luonnossa, eikä oikein muuta malta tehdä. No entä kun tulee syyskuu, silloinkin on pääsääntöisesti kiva olla luonnossa. Vesille ei aina pääse niin kuin haluaisi, mutta jees, vapaa-ajalla yleensä pitää käydä jossain metsän siimeksessä, vaikkapa sienten tai marjojen perässä. Kun on tuo koirakin niin ulkona pitää käydä ja olla, satoi tai paistoi.

Ok. Näin ne päivät menee, mutta entäs tämäkin päivä. Näin huonolla säällä ei voi mennä mehtään, ei vesille, ei edes koiran kanssa kehtaa kulkee pitkälti.

Ei hätää, minulla on vielä yksi harrastus – hevoset! Tällaisella säällä voi mennä tallille, kahlata tallin pihassa polvia myöten kurassa, liikutella märkiä, rapaisia hevosia. Voi aloittaa aamun ennen auringon nousua lannan luonnilla, astella ikivanhoilla kengillä korskeasti pitkin lätäköitä, niin että sukatkin kastuu jo ensimmäisellä askeleella.

Sen jälkeen voi viettää koko päivän värjötellen maneesissa märissä vaatteissa ja turvekuorrutus naamalla. Eikö tämmöinen sadepäivä kuuluisi viettää kotona, lämpimässä, kynttilän valossa ja kullan kainalossa?

Ajelin äsken kotia, kopistelin itseni eteiseen ja ripustelin vaatteita kuivumaan ja kun niistin nenän, sieltä tulee turvetta. Ihan vaan tuli mieleen, että postimerkit, eikö voisi ruveta keräilemään vaikka postimerkkejä. Hei ystävät, antakaa minulle postimerkkejä!

 

Marita Vokkolainen