Karua kauneutta, lempeitä tuulenhenkäyksiä tai purevaa viimaa. Hymyilevää varvikkoa tai sihisevää sohjoa. Siellä mieli lepää ja lentää yhtä aikaa. Tervetuloa tunturiin.

Monenlaisissa paikoissa on tullut retkeiltyä, mutta tunturi on ehkä kaikkein eniten oma maailmansa. Säiden vaihtelevuus vaikuttaa korkealla ja avaralla paikalla enemmän kuin alhaalla metsässä. Tunturin huippu voi olla mitä leppoisin paikka katsoa kuin ikuisuuteen jatkuvaa maisemaa. Seuraavassa hetkessä se voi olla kylmä ja suojaton aava, jossa pitää tarpoa liukkaassa kivikossa.

Jos tunturissa ovat vaihtelevia säät ja fyysiseen tilaan liittyvät tekijät, niin sitä se on myös henkisellä puolella. Parhaimmillaan pääsee uskomattomaan olotilaan, jossa pelkkä oleminen riittää, eikä ylitsepääsemätöntä murhetta näy missään. Joskus taas raskaita kiviä tuntuu olevan rinkan lisäksi myös ajatuksissa. Silloin voi vaikka istahtaa alas ja kuunnella, olisiko tunturilla mielipidettä asiaan.

Vaellusreissuilla uskollinen matkakumppani on muistivihko, johon kirjoitan päiväkirjamerkintöjä, lintuhavaintoja, runonsäkeitä tai ajatuksia muuten vaan. Muutamasta reissusta olen kirjoittanut pidemmän matkakertomuksen ja kokeillut myös kuvakertomusta. Hämmästyttävän hyvin sitä muistaa jälkikäteen pieniä yksityiskohtiakin. Tuota rinnettä kavutessani mietin sitä ihmistä ja tuon puron varrella muistelin, milloin näin ensimmäisen sinirinnan.

Vuonna 2008 tuli tehtyä kaksi vajaan viikon vaellusta. Kesäkuussa Saariselän itäosissa satoi vuoroin, vettä, räntää ja lunta. Pakko myöntää, että silloin tuli varusteiden puolestakin jonkinlainen virhearviointi. Paratiisikurun viereinen huippu vasten sakeaa lumipyryä jäi palelusta huolimatta vahvasti mieleen.

Paratiisikurun kesä

Vaelluksen jälkeen tuli kivuttua aamuyöllä Saariselän viereiselle Iisakkipäälle. Silloin ei tuiskusta ollut tietoakaan, vaan tunturit näyttivät uinuvan maailman hienoimmassa valossa kaikessa rauhassa.

Elokuussa käsivarressa taas oli uskomattoman hyvä keli koko reissun ajan. Selkeää tai puolipilvistä ja juuri sopivan viileää kulkea. Muun porukan suunnatessa Toskaljärvelle kalaan minä nousin läheisen tunturin huipulle ilman kiirettä mihinkään. Ennen reissua oli takana karuja kokemuksia ihmissuhteissa sekä hurja vatsainfluenssa, joka meinasi kaataa suunnitelmat. Pienen tunturilammen äärellä istuessani elämä alkoi taas maistua.

Tunturilammen silmin