Kotipihan nurkilta - aina ei tarvitse mennä kauas

Retkiluistelija tarttuu hetkeen

Minulle sellainen hetki osui kohdalle muutamaa päivää ennen joulua. Paikallisen Ladun ja polun puuhamiehet olivat käyneet edellisenä päivänä toteamassa, että Etelä-Konnevesi -järvellä on ihanteelliset luisteluolosuhteet. Vielä viikkoa aikaisemmin järvi oli lainehtinut sulana, nyt sitä peitti 15 cm vahvuinen sileä jää sekä ohut ja kevyt lumipeite.

Työnsin joulukiireet taka-alalle ja jätin polven kolotukset vaille huomiota. Liityin mukaan pieneen porukkaan, jolla lähdettiin valloittamaan järveä. Varusteinamme olivat retkiluistimet, sauvat, naskalit, pari köysikieppiä, ensiapuvälineet, riittävästi eväitä ja taukovaatteita.

Kummallista miten lumipeitteinen jää näyttää turvallisemmalta kuin täysin lumeton. Paljaalla, tummalla jäällä luistellessani olen aina pienoisen kauhun vallassa, mutta valkoinen selkä kutsuu. Tarkistimme välillä jään paksuutta, tasavahva se oli ihan keskelläkin selkää. Jäässä risteili kapeita railoja aika tiheässä, mutta ne erotti hyvin lumesta huolimatta. Niin mukavaa ja kiehtovaa kuin luonnonjäällä luisteleminen onkin, pieni jännitys siihen aina liittyy. Jää elää ja paukahtelee, kumisee luistintin alla. Kun ylitimme tuoreen railon, jää keinahti.

Pidimme evästauon Metsähallituksen ylläpitämällä kauniin Lapinsalon saaren laavulla. Siellä viimeistelimme reittisuunnitelmamme. Päätimme ottaa retken maksimaalisen nautinnon kannalta ja luistella myötätuuleen ison järvenselän poikki Kivisalmelle, jonka maantie 69 ylittää. Sinne kutsuimme paikallisen kylätaksin noutamaan meidät takaisin lähtöpaikalle.

Aurinko paistoi koko ajan, pakkanen oli kohtuullinen ja tuuli siivitti matkantekoa. Komeammin ei voisi kaamokselle heittää hyvästejä.

 

Maarit Nisu