Retkiä ja reissuja sieltä ja täältä

Pohjois-Karjalan salomailla

Elokuun ollessa jo loppusuorallaan alkoi kaipuu salomaiden hiljaisuuteen käydä kestämättömäksi. Kun Lapin kairoille ei ollut mahdollisuus päästä oli suuntana Pohjois-Karjalan ”erämaat”. Retkikaveriksi sain oman isäni. Pakkasimme rinkkoihin parin päivän muonat ja vaihtovaatteet ja suuntasimme kohti itärajaa eli Ilomantsin korpimaita. Matkaa kotikylältä Karjalan korpeen tuli lähes 500 kilometriä. Illtapäivällä olimme perillä Tapionahossa, mistä lähdimme taivaltamaan Metsänvaltiaan polkua eli Tapion taivalta. Reitti seuraili Koitajokea ja alkuunsa kuljimme aivan rajavyökkeen tuntumassa.

Metsänvaltiaan polku

Kuiva kesä oli selvästi nähtävissä luonnossa, Koitajoki virtaili helteisen kesän uuvuttamana rauhallisena uomassaan. Hiljaisuus Koitajoella oli mykistävä edes linnut eivät laulaneet,vain askeleemme polulla rikkoivat erämaan hiljaisuuden. Otimme ensimmäiseksi etapiksi Hanhikosken autiotuvan 2,5km:n päässä. Olin ottanut mukaani kamerani ja halusin myös keskittyä luontokuvien ottamiseen kun kilometrien nieleminen ei ollut tarkoituksenamme.

Hanhikosken autiotupa

Hanhikosken tupa nökötti tyhjänä joen törmällä. Nälän jo kurniessa vaativana, valmistimme erämaan kulkijan vaatimattomat eineet ja kahvit lopuksi. Isän jäädessä ruokalevolle, minä lähdin ulkoiluttamaan kameroitani. Ilta oli vasta aluillaan ja auringon laskuun vielä aikaa.

Tuvan lähellä oleva Hanhisuo oli hyvä kuvauskohde, odottelin hämärän laskeutumista. Hiljalleen alkoi aurinko laskea metsänrajaan, suon ylle laskeutui usvaverho. Se leijui valtavan nevan päällä aavemaisena, koetin vangita tunnelman kameralla.

Pimeän jo ollessa salomaiden peittona palasin tuvalla, haukkasimme iltapalan ja sitten oikaisimme laverille ja unen syliin. Aamuyöstä heräsin seuraamaan ja kuvaamaan auringonnousua, itäinen taivaanranta hehkui kuin liekkimerenä.

Aamu valkeni pilvisenä, söimme aamupuuron ja hörpäsimme kahvit, sitten vain rinkat selkään ja matkaan. Talsimme edelleen uskollisesti jokivartta ja saimme matkalla kohti Niemipuron tupaa sadekuuron niskaamme. Pysähdyimme Niemipuron tuvalle kuivattelemaan kenkiä, emme olleet eilen kulkiessamme Tapionahosta Hanhikoskelle tavanneet muita kulkijoita, hiljaista oli edelleen Hanhikoski Niemipuro välillä.

Niemipuron autiotupa

Jatkoimme Niemipurolta matkaa kohti Sammalpuron umpilaavua. Metsänvaltiaan polku koukkasi Niemipuron jälkeen pois jokivarresta metsän syliin ja palasi Sammalpuron kohdalla takaisin Koitajoen helmoihin. Sammalpuron umpilaavu oli jäänyt jäljelle muistona tukinuittoajoista jolloin tukkijätkät olivat siinä majailleet. Kilometrin päässä Sammalpurosta oli vielä jäljellä tukkijätkien käyttämä ruokailukatos. Aika oli jo jättänyt jälkensä umpilaavuun ja ilman kunnostamista sille ei voi ennustaa kovin pitkää ikää. Jäimme Sammalpurolle pitämään ruokataukoa, ja kun sade oli tauonnut kokkailimme sapuskan ulkona nuotioringillä.



Sammalpuron umpilaavu

Sää oli hieman epävakaista ja syötyämme kävin vielä Karanteeniputaan vanhalla ruokailukatoksella ja sitten palailin takaisin Sammalpurolle. Päätimme yöpyä Niemipuron tuvalla. Iltapäivällä keräilimme tuvan lähistöltä puolukkaa, jota jokivarressa oli runsaasti. Pulahdettiin vielä illalla Koitajoessa uimassa ja sitten istuskeltiin nuotioringillä kuuntelemassa Pohjois-Karjalan erämaan hiljaisuutta. Vieläkään ei näkynyt muita kulkijoita.

Ppimeyden viitta alkoi jo saapua erämaan ylle ja sateen yltyessä painuimme tupaan nukkumaan. Aamu valkeni sateisena ja keittelimme kaikessa rauhassa aamupuuron ja kahvin, sateen tauottua lähdimme talsimaan Niemipurolta kohti Hanhikoskea. Märkä aluskasvillisuus kasteli kengät ja sade yltyi aika ajoin. Hanhikosken tuvalla pysähdyimme kuivattelemaan. Hanhikoskelta oli vielä reilun kahden kilometrin loppurykäisy Tapionaholle. Koitajoesta jäi mukava mielikuva rauhallisena paikkana jonne varmasti palaisin uudestaan.

Tapio