SOPU-elintarvikekuivuri
- Tietoja
- Kategoria: Eväitä
- Julkaistu: 18.04.2010 08:41
Itsekuivatut retkiruuat ovat vaeltajalle kevyttä kannettavaa ja herkkua verrattuja valmiina ostettaviin pöperöihin. En ole itse tähän asti kuivannut muuta kuin sieniä ja hernekeittoa, mutta tarkoituksena on kuivata jatkossa kaikki retkiruuat itse, myös nelijalkaiselle, raakaruokaan tottuneelle vaelluskaverille, joka ei suostu enää teollista nappularuokaa syömään. Olen aiemmin käyttänyt kuivatukseen tavallista uunia, mutta se on hidasta hommaa ja hajuhaitat saattavat aiheuttaa keskustelua homman mielekkyydestä.
Siksi tuli tarve erilliselle elintarvikuivurille, sellaiselle johon sopisi kerralla vaellusreissulle kuivattavat eväät ja jonka voisi laittaa vaikka parvekkeelle tai autotalliin pöhisemään. Kasvisten ja sienien kuivaukseen tarkoitetut kuivurit ovat yleensä varsin pieniä, joten sellainen ei tullut kysymykseen. Kuivurin itse rakenteluun ei myöskään oikein tuntunut olevan tänä keväänä aikaa. Nettistä löytyi sitten suomalainen Sopu-elintarvikekuivuri, joka näytti täyttävän vaatimukset. Kokoontaitettavana se olisi myös helppo säilyttää.
Hankintapäätös syntyi ja kuivuri saapui parin päivän kuluttua postissa. Paketti oli todellakin pienikokoinen, kuten virallinen tarkastaja tässä toteaa.
Kuivuriin ei kuulu puhallinta, vaan siinä voi käyttää esimerkiksi auton sisätilalämmitintä. Tilasin kuitenkin myös kuivurin lisävarusteena myytävän, termostaatilla varustetun puhaltimen.
Paketin avaamisen jälkeen ensivaikutelma kuivurista oli jonkinlainen pettymys. Materiaalina on käytetty aaltopahvin tapaista muovia ja rakenne vaikuttaa todella heppoiselta. Nähtävaksi jää, miten kestävää materiaali on. Kuivurin hinta, 119€, antaa ainakin vaikutelman melkoisesta myyntikatteesta.
Kokoamisen jälkeen kuivuri seisoo paikoillaan kohtuullisen tukevasti. Kuivaustasojen asettaminen paikoilleen on kuivurin rakenteesta johtuen hieman hankalaa, vääntyilevät muoviritilät ehkä asettuvat paremmin paikoilleen, kun niissä on hieman tavaraa päällä. Puhalliin asetetaan kuivurin ulkopuolelle. Ilmavirtausta voidaan säätää yläosassa olevien säätöaukkojen avulla. Tilaa kuivurissa näyttäisi olevan riittävästi.
Heppoisesta ensivaikutelmasta huolimatta tärkeintä on tietenkin laitteen kestävyys ja toimivuus. Selvyyttä asiaan saadaan,kunhan seuraavan vaelluksen eväät on kuivattu. Ainakin kuivurin säilyttäminen vie vain vähän tilaa, joten tämä vaatimus on lupausten mukaan täytetty.
Käyttökokemuksia on luvassa Outan kesänumeroon.
Timo Ylhäinen
http://asentopaikka.fi
----
SOPU-elintarvikekuivuri
Valmistajan kotisivut:
http://www.soputuote.fi/pressi_01.php