Kirjoja retkeilystä, Lapista, luonnosta, erämaista tai muusta mukavasta

Järveltä ikuisuuteen

Kahdeksan vuotta sitten ikuisuuteen siirtynyt Jouko Puhakka oli pohjois-karjalainen kirjailija, joka työskenteli mm. ammattikalastajana Höytiäisellä. Tässä kirjassa järvi on keskipiste, Höytiäisen ylistys sekä huoli tulevaisuudesta. Runoista löytyy kesäillan tunnelma kun sauna lämpiää ja järvi on tyyni. Sieltä löytyy kannanottoja erämaiden ja varsinkin kotiseudun puolesta.

Minulle tähän kirjaan liittyy tarina; joskus teininä piti kirjoitella vihkot täyteen rakkausrunoja. En muista miten tämä runokirja päätyi luettavakseni, mutta kopsasin näistä runoista suurimman osan heti sinne vihkooni. Nämä runot olivat tietysti hyvin erilaisia kuin ne muut, mutta rakkaudesta nämäkin runot ehdottomasti kertovat.

Lueskelin vihkosta runoja vuosien saatossa, muutama vuosi sitten löysin tämän kirjan kirjaston poistopyynnistä. Aarre eurolla! Eläköön kirjaston poistomyynnit!

”Rikotut ikkunat yhä menneen näkevät
laho räystäs kerää kuolleet kaiut:
on pihassa lasten nauru
tuvassa nainen
aidan takana lehmä ja savu
on auki rantapolku
rannassa mies ja vene
kimmellys verkkopuilla.”

Marita Vokkolainen