Jiekkavarri 2009

Juttu kertoo utajärvisen, enimmäkseen partiolaisista koostuneen porukan vaellusreissusta Norjan Jiekkevarrille kesällä 2009. Teemana oli jääkausi sen monine vaikutuksineen, johon haettiin havainnollistamista jäätikön kautta.

Maanantai 20.7.2009

Edessä on istuminen bussissa Kilpisjärvelle. Reittinä oli väylänvartta Suomenpuolelta perille saakka. Kaiken tavaran pakkaaminen oli oma hommansa, mutta päästiin lähtemään jotakuinkin aikataulussa. Alkutaival oli Utajärvi-Kukkolankoski-Pello. Pellossa oli tunnin paussi ja suunta kohti pohjoista. Pysähdyimme toki myös ennen Kilpistä muun muassa Iiton palsasuolla, kyseisestä suosta kertovalla luontopolulla. Suo oli varsin mielenkiintoinen paikka palsoineen. Pieniä vastoinkäymisiä lukuun ottamatta Kilpisjärvelle päästiin, tosin tunninverran myöhässä. Well, better late than never. Kilpisjärvellä majoittautuminen Helsingin Yliopiston Biologiselle asemalle ja ajoissa petiin, jotta voi nousta taas aamulla aikaisin ylös ja matkaan.

Tiistai 21.7.2009

Aamuaskareiden jälkeen vuorossa oli rupattelutuokio Kilpisjärven Biologisen aseman amanuenssi Rauni Partasen kanssa tämän omasta ammattialasta sekä kohteen kasvillisuudesta. Kymmeneltä lähtö kohti Norjaa ja Furuflatenia. Norjanpuolella maisemat muuttuivat olennaisesti. Tunturit vaihtuivat vuoriksi ja rotkot syvenivät. Tien eteläpuolella oli Rieppejavrren ja Skibotnelvan leveät ja parisataa metriä syvät rotkot. Skibottenissa avautui Lyngenin vuono jylhine maisemineen. Furuflateniin päästäksemme täytyi vuono kiertää pohjukasta. Sikäli mielenkiintoinen tuo Norja, sillä vaikka voit nähdä tavoitteen, voi sinne olla silti matkaa vaikka kuinka paljon mutkittelevan vuononrantatien vuoksi. Perille päästiin ja bussilta suunnattiin rinkkojen ja reppujen kanssa kohti tavoitteena olevaa niittyä, jonne leiriytyä. Tosin autolla käytiin vielä yksi reissu puolella porukalla hakemassa loput tavarat (lähinnä sapuskaa). Tämä reissu mentiin Lyngsdalelvan vartta sinne ja polkua takaisin. Käyttövesi otettiin jäätikköjoesta ja se oli KYLMÄÄ.

Norjalaiset tuntuivat olevan innokasta ulkoilukansaa, sillä juuri kun pääsimme leiripaikalle, niin parinkymmenen hengen porukka paineli kohti jäätikköä. Ja nuorimmat olivat korkeintaan kymmenen vanhoja. Iltasella meni vielä eräs kaveri pitkän rinkan ja kassin kanssa jäätikköä kohti ja toinen tuli perässä POLKUPYÖRÄLLÄ!! Leiri oli mainiolla paikalla ja Vestbreen jäätikkö näkyi sinne mainiosti. Matkaa leiriin kertyi noin kaksi kilometriä suuntaansa, joten itselläni sitä tuli kuusi kilometriä.

Keskiviikko 22.7.2009

Aamulla ylös viimeistään kello kuusi reikäleipä ja seitsemältä kipinkapin kohti jäätikköä. Lähtö tosin venähti puolituntia. Suuntasimme pitkin jokivartta välillä pysähdellen ja kuvaillen. Eräällä könkäällä otettiin nippu ryhmäkuvia köngäs taustalla. Lyngsdalenissa pidettiin hieman pidempi tauko ja tulisteltiin trangioilla. Dalbotnhytta oli lievästi sanoen loistavalla paikalla jäätikköjoen muodostamalla kilometrin levyisellä kivikkopohjalla. Vestbreen jäätikköjoki ylitettiin parista lankusta kyhättyä siltapahaista pitkin, varmistuksena vain kiinteä 12 mm kiipeilyköysi, alla kuohuva ja vuolas joki. Sinne kun putoaa, niin adios.

Jäätikköjoen ylitys

Maisema muuttui kokoajan kivisemmäksi ja kivet sen kun suurenivat. Suurimmat lohkareet olivat pienen bussin kokoisia. Polku oli aluksi hyvää hiekkaista reittiä, muuttuen kivikkoon kuluneeksi jäljeksi ja päättyen vain kivikasoiksi (reittimerkit) rakassa ja kallioilla. Sydbreen jäätikkö näkyi hyvin, varsinkin kun tuolla aurinko tuli pilvestä ja keli kirkastui. Emme menneet Sydbreelle, vaan sen viereisen nimettömän jäätikön reunalle. Sinne kapuaminen oli oma hommansa 50 metrin avokallionousun vuoksi. Koska oltiin jäätikön reunalla, niin totta kai otettiin kiviä matkamuistoiksi jäätikön alta. Vesi meinasi olla jäätävää, sillä sitä otettiin vain kymmenen metrin päästä jäätikön reunasta. Ruokatauko pidettiin hieman alempana rakassa, sillä avokallio ei oikein soveltunut siihen. Samalla arvuuteltiin, mikä näkyvistä ”nyppylöistä” on se korkein. Jälkeenpäin tarkistettuna, osuimme korkeimman arvelussa oikeaan vuoreen.


Huippu

Paluu ja laskeutuminen olivat hankalampaa kuin nousu rakan vuoksi. Laaksoon päästyämme vauhti parani. Joen ylitys sujui jo rutiinilla. Puolimatkassa hyttalta leirille, tuli vastaa muuan pariskunta kahden koiran kanssa. Leiriin saavuttiin noin 16:00 (neljä tuntia etuajassa suunniteltuun aikatauluun nähden) mikä ei ollut sinänsä vahinko, sillä noin 16:30 alkoi sataa vettä, tosin vain nimeksi.  Ilta meni kuten edellinenkin, eli alueella laiduntavia lampaita laskiessa sekä lättyjä paistaessa. Iltasella meni vielä pari juoksijaa kohti hyttaa.

Paluumatkalla

Mittasuhteiltaan paikka on omaa luokkaansa. Vuoret ovat vain 1200-1600 metriä korkeita, mutta korkeuseroa laakson pohjalle tulee huomattavasti.

Lyngsdalenin laakso

Torstai 23.4.2009

Päivän ohjelmana oli purkaa leiri ja kuskata kimpsut ja kampsut takaisin bussiin. Rinkat olivat ylikuormassa, mutta takaisin päästiin. Bussilla suunnattiin seuraavaksi kohti Ukkohaltia. Matka sinne oli suhteellisen pitkä. Vuonolla ei ollut karettakaan täysin tyynen sään vuoksi. Tunnelit olivat pitkiä Suomeen verrattuna (pisin 3.2 kilometriä).


Merikotka noin 10m päässä

Nousu serpentiinitietä Ukkohaltille oli mielenkiintoista ja rotkot satoja metrejä syviä. Täälläkin oli lampaita paljakassa ja lisäksi tuuli oli melkoisen kova. Perillä pikainen syönti ja takaisin alas ja suunta kohti Kilpisjärveä. Tosin pysähdyimme mennessä Skibottenin pikkukaupungissa. Kilpisjärvellä ohjelmana oli paikallisessa ravintolassa ruokailun kautta majapaikkaan Biologiselle asemalle saunomaan ja yöpymään.  

Perjantai 24.7.2009

Aamun ohjelma oli sama kuin ennenkin. Aikaisin ylös, syönti ja eikun taipaleelle noin 8:30. Tarkoituksena oli palata Karesuvannosta Ruotsinpuolta Haaparantaan, mutta koska tie oli onnettomassa kunnossa, palasimme takaisin Suomenpuolelle Muodoslompolosta. Haaparannassa tunnin paussi ja matka jatkui etelää kohti. Tosin vain kaksi koko tusinasta ehti syödä jotain tauolla, sillä valtaosa suuntasi ruuhkaiseen Ikeaan ja oletti ehtivänsä syödä siellä. Eivät ehtineet. Tosin syöntiin tarjoutui toinen mahdollisuus Iissä auton tankkauksen aikana. Utajärvellä oltiin noin 18:15 ja edessä kamojen pikainen purku ja huolto. Tämän jälkeen itse kukin suuntasi kotia kohti.

Reissu oli vaivan arvoinen ja loistava ilmojen vuoksi sekä muutenkin. Ehkä jonain päivänä palaan taas jollekin jäätikölle jossain päin. Myös Jiekkevarrilla olisi kiva käydä uudelleen joskus tulevaisuudessa. Vaellusharrastus sai taas uutta virtaa tämän reissun kautta.

junailija

http://junailija.kuvat.fi/kuvat/Retkeily/