Vaivojen vanki

Viisi vuotta sitten syksyllä 2005 painoin satakymmenen kiloa. Pituuteni on 160 cm. Korkeaa verenpainettani hoidin lääkityksellä. Samana syksynä minulla todettiin nivelreuma. Tutkimusten yhteydessä huomattiin, että veren sokeriarvot olivat ylärajoilla. Terveydenhoitaja varoitteli aikuisiän diabeteksesta. Ylipainon takia oikea jalkani alkoi oireilla. Liikkuminen tuotti vaikeuksia, samoin pitkäaikainen istuminen ja nouseminen rappuja. Minulla oli tasapainohäiriöitä. Kulkeminen pitkospuilla oli vaikeaa. Metsässä käytin kävelysauvoja.

Nämä olivat painavia tosiasioita, jotka rajoittivat jo arkiliikkumistani.  Minussa kyti kuitenkin vielä kipinä. Halusin päästä kameroineni luontoon: suolampien ja koskien rannoille, vaaroille ja vanhoihin metsiin. Kaunispäältä ja Norjan teiltä avautuvat tunturit olivat minulle haaveiden satumaa, jonne en enää koskaan pääsisi.

 

Sirpaleista uuteen alkuun

Syksyllä 2005 päätin laihduttaa niin kuin monta kertaa aiemminkin. Usein olin myös onnistunut. Mutta kaikki oli tullut runsain mitoin takaisin. Diabetekseen sairastumisen pelko oli hyvä piiskuri. Jouluun mennessä olinkin saanut kymmenisen kiloa painostani pois. Ennen vuoden vaihtumista elämäni räjähti sirpaleiksi. Yli kolmekymmentä vuotta kestänyt avioliitto ja ystävyys päättyivät kuin puukolla leikaten. Muutaman kuukauden olin jonkinlaisessa shokissa. Samaan aikaan kuitenkin järjestelin elämääni. Muutin uuteen asuntoon nuorimmaisten melkein aikuisten poikieni ja kolmen koirani kanssa.

Aiemmin olin syönyt murheeseen. Mutta nyt suruni oli niin suuri, ettei ruoka maistunut.  Muutin maalta kerrostaloon. Koirilla oli ollut suuri pihamaa ja vapaus. Nyt minun piti huolehtia niiden liikunnantarpeesta hihnassa kävelyttäen. Käveleminen sopi itsellenikin terapiaksi. Kävelin tuntikausia. En katsonut televisiota, en kyennyt keskittymään lukemiseen. Mutta kävelemään voin aina lähteä.

Parissa kuukaudessa laihduin kymmenen kiloa. Mutta olemukseni rupsahti. Näytin vanhalta ja ryppyiseltä eikä lihaskuntonikaan kehittynyt pelkällä kävelyllä. Edelleenkin mäkien nousu oli vastenmielistä ja tasapainon kanssa oli vaikeuksia. Tajusin, että minun pitää saada neuvoja ammattilaisilta, miten laihtua terveellisesti.

Ammattilaiset apuun

Halusin ylipainoisille suunnattuun Kelan kuntoutukseen.  Hain useampaan kohteeseen, mutta aina kurssit olivat kerinneet täyttyä. Kun olin taas kokenut pettymyksen, purskahdin itkuun Kelan toimistossa. Varttitunnin kuluttua minulla oli kuntoutuspaikka Siilijärven Kunnonpaikkaan.

Oli ihanaa ja ylellistä keskittyä kolmivaiheisessa vuoden kestävässä kuntoutuksessa itsensä hoitamiseen. Minulla on neljä lasta. Kolme poikaani synnytin ollessani 35-40-vuotias. Kehoni oli joutunut koville. Pienet lapset, perhe-elämä, työ ja yrittäjyys veivät energiani ja jätin itseni hoitamatta. Kuntoutuksessa meillä oli asiantuntijat auttamassa psykologista ravintoterapeuttiin. Ammattitaitoisten fysioterapeuttien avulla aloin pikkuhiljaa hahmottaa kehoani.

Voisi sanoa, että löysin lihakseni uudelleen, lopulta jopa vatsalihakset. Minulla kuntoutus alkoi hyvässä vaiheessa. Olin jo laihduttanut itseäni yli kaksikymmentä kiloa.  Nyt tarvitsin tukea, että pysyisin linjassani. Aiemmin repsahdus oli tullut aina tässä vaiheessa.  Asetin vuoden tavoitteeksi, että saisin painoni pudotettua noin 70 kiloon ja lihaskuntoani parannettua niin, että kykenen tekemään pieniä viikonloppuvaelluksia ja valokuvatessani pääsen vaivattomasti kyykistymään.

 

Rinkka selkään

Vuoden kuluttua verenpaineeni oli normaali ja olin voinut jättää lääkityksen pois. Inbody-mittauksessa eli kehonkoostumisanalyysissä todettiin, että samalla kun rasvat olivat kehostani vähentyneet, lihakseni olivat lisääntyneet. Mittauslaitteistoa hoitavan salskean nuorenmiehen ohoh-huudahdus ja ihaileva katse olivat kuin karamelli kiitokseksi.

Kesään 2007 mennessä olin laihtunut alle 65 kiloon. Laihtuminen tuntui niin palkitsevalta, että en malttanut lopettaa. Toisaalta minun oli vaikea hahmottaa uutta muuttunutta olemustani.  Ystäväni alkoivat jo huolestua.

Kun syksyllä 2007 olin pudottanut painoani reilut 50 kiloa, lopetin laihduttamisen. Mutta tarkkailen painoani edelleen päivittäin. Olen ollut monta kymmentä vuotta ylipainoinen ja elämäntapani olivat olleet epäterveelliset. Minun on pidettävä itseni kurissa, etten lipsahda takaisin vanhoihin kuvioihin.

Rinkan osto oli juhlaa kuin olisin ostamassa ekaa koulureppua. Tein ystäväni kanssa viikonloppuvaelluksen Kolille. Uskalsin asettaa uuden tavoitteen: viikon ruskavaellus Lappiin seuraavana syksynä.

 

Luontoäiti kuntouttaa

Keväällä hain reumakuntoutukseen. Olin keskittynyt laihduttamiseen, mutta laiminlyönyt reuman hoidon. Se muistutti itsestään silloin tällöin pienillä niveltulehduksilla. Lääkkeitä söin päivittäin. Heinolassa pääsin kokeilemaan huippukylmähoitoa pieneen huoneeseen yli sataan pakkasasteeseen. Kylmän jälkeen olo oli ihanan virkeä. Innostuin avantouinnista. Nykyään harrastan kylmissä vesissä uimista ympäri vuoden. Se on hyvä apu reumakipuihin ja tavallisiin rasituskipuihin esimerkiksi vaelluksella. Reumakuntoutuksessa oivalsin myös venytyksen ja rentoutuksen tärkeyden. Voimistelen joka aamu noin puoli tuntia. Ensin se oli pakkopullaa, sitten melko mukavaa, nykyään nautinnollista. 

Keväällä 2009 muutin asumaan Kolin Kortelahteen haaveideni mummonmökkiin. Nyt voin lähteä suoraan kotipihalta vaaroille, suolle tai soutelemaan lammelle. Luontoäiti on paras kuntouttajani ja kannustajani.

Huipuille

Syksyllä 2008 jäin eläkkeelle opettajantyöstäni. Elokuun lopussa suuntasin ystävieni kanssa Norjaan Signaldaleniin ja kohti Paras-tunturia. Kun nousin rinkka selässäni pahemmin edes hengästymättä yli kilometrin korkeuteen Pältsan ja Moskkugaisin väliseen satulaan, hiljennyin taivaallisen maiseman edessä. En tiedä, tuntuuko Veikka Gustaffsonista samalta. Mutta minä olin saavuttanut yhden elämäni huipun. Kiitin nöyrästi luonnon hyviä voimia, että elämässäni melkein mahdoton on muuttunut mahdolliseksi.

Seuraavana syksynä vaelsin Saariselän Satumaassa. Kiersin Paratiisikurun huippujen kautta rinkka selässä.

Lisätietoa laidutuksesta Kirstin sivuilla

Kirsti Hassinen

www.suakkuna.net