Ruskavaelluksen lyhyt oppimäärä: Kiilopää–Tankavaara

Syyskuun ensimmäinen viikko Urho Kekkosen kansallispuiston maisemissa tarjosi kaunista ruskanalkua, mutta myös jokapäiväistä tihkusadetta ja kylmiä öitä.

Matka alkoi Turusta, josta yöjuna kuljetti meidät Rovaniemelle. Aamulla bussissa emme juuri muuta ehtineet kuin syödä viimeiset matkaeväät aamupalaksi ja jaloitella Sodankylässa, kun bussi jo taittoi Nelostieltä Kakslauttasen lasi-iglujen kohdalla.

Bussin jätettyä meidät Kiilopään tunturikeskukselle täytimme hotellilla vesipullot ja vetäisimme vaellusvaatteet ylle. Vaihdoimme muutaman sanan matkasuunnitelmista samalla bussilla saapuneen kulkijan kanssa ja lähdimme intoa täynnä tarpomaan ylämäkeen kohti Kiilopään huippua. Vaatteita piti keventää jo muutaman sadan metrin jälkeen, ja hetkeä myöhemmin luovuimme rinkoistakin. Kipaisimme huipulle katselemaan maisemia ja rakentelemaan kivistä omaa pikku seitaa.




Päivän päätavoite eli Kiilopään huippu oli jo saavutettu, joten lähdimme rauhassa kävelemään kohti Niilanpään poroerotuspaikkaa. Juuri kun olimme hakeneet vedet ja saaneet trangian tulille, sade yllätti meidät ja siirryimme tuvan puolelle keittelemään. Koska muut kulkijat olivat jo tuvalta lähteneet, otimme pienet nokosetkin ruuan päälle.

Yötä siirryimme kuitenkin viettämään päivätuvasta telttaan, puron varrelle. Seuraava aamu alkoi taas sateisena, joten emme kiirehtineet makuupusseista nousemisen kanssa ja keittelimme aamupalan kodassa. Iltapäivä kului oikaistessa Suomunruoktulle vievälle polulle. Hämärän jo alkaessa laskeutua pistelimme vielä Tammakkolammen varauskämpälle.

 



Kun teltta oli pystyssä, sujuttauduimme trangioita, kattiloita ja sekalaisia ruokapussukoita pursuavalle nuotiopaikalle joensuulaisen lukiolaisryhmän seuraan. Pimeys, sade, kohmeiset sormet ja nälkä alkoivat ahdistella päivän matkasta väsyneitä vaeltajia siinä määrin, että päädyimme käsittämättömästä mielijohteesta kokkaamaan työlästä ja hitaasti valmistuvaa linssikeittoa.

Pimeyden syventyessä ja sateen yltyessä matkalaiset vaipuivat aloitekyvyttöminä ynnykkään. Liikkeemme trangian äärellä alkoivat olla jo sen verran hitaita, että tajusimme luovuttaa lätynpaistoaikeinemme ja painua nukkumaan.

Paksulla sammalmatolla nukuttu yö kuitenkin palautti voimat ja aamupalalättyjen kokkailu onnistui hyvin, sillä lukiolaiset olivat jo suurimmilta osin pakanneet tuvan maastossa enemmän ja vähemmän levällään olleet keittovälineensä. Ennen liikkeellelähtöä huuhdoimme itsemme raikkaiksi lammen rannassa.



 

Aamupäivä vierähti Kopsusjärven länsipuolisilla soilla seikkaillessa, kunnes yhytimme Vanhan Ruijanpolun. Jatkoimme pitkin komeita ikimetsiä Peselmäpalon rinteellä länteen. Matkalle osui hienon rotkon lisäksi aivan sattumalta myös rauhoitettu kotkan pesäpuu. Pesää ei enää puussa näkynyt. Liekö pudonnut omia aikojaan vai pudotettu?



 

Seuraavana päivänä nappasimme kiinni sattumalta Sompion luonnonpuiston kulmaan. Emme tienneet, että raja olisi hakattu muuallekin kuin karttaan. Seuraavaksi oli tarkoitus lähteä seuraamaan Tankavaara–Kakslauttanen-polkua, mutta hetken hämmästelyn jälkeen jouduimme toteamaan, että kyseessä olikin hiihtolatu. Vetelien soiden poikki ei olisi tallominen, joten päätimme muuttaa suunnitelmia ja painella kohti tienviertä.

Käveleminen tiellä tai tarkoitushakuisesti metsässä tien viertä pitkin ei kuulostanut järkeenkäyvältä idealta, joten päätimme yrittää liftaamalla. Saimmekin melko nopeasti kyydin ja astuimme ulos autosta Tankavaaran kultamuseon pihalle. Päivä oli ehtinyt jo sen verran pitkälle, että päätimme jäädä yöpymään luontopolun varren kodan maastoon.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli miellyttävää suihkussakäyntiä, vierailua Koilliskairan luontokeskuksessa ja poronkäristyksellä ja leipäjuustolla herkuttelua Tankavaaran Wanhassa Waskoolimiehessä. Tarkoituksena oli napata viideltä bussi kohti Rovaniemeä ja etelää.

Helpommin sanottu kuin tehty. Oletimme sen suurempia kyselemättä bussin kiertävän Kultamuseon pihan kautta, mutta se painelikin ohitsemme tien viertä, meidän ruokkiessamme ylijääneillä retkiherkuilla pihan kesyä riekkoa.



 

Ei auttanut muu kuin nostaa jälleen peukalo pystyyn. Junan lähdön ja pimeyden lähestyessä vääjäämättä, meidät pelasti kyytimme rovaniemeläinen mies, joka oli palaamassa työkeikalta Saariselältä. Perille asti tarjotun kyydin lisäksi saimme vielä iltapalaksemme työkaverin autoon unohtuneet eväät. Suuret kiitokset täyden palvelun kyydistä!


Tarinan opetukset:

Katso tarkasti kartasta hiihtoladun ja polun erot.

Selvitä linja-autojen pysähtymispaikat. Esim. Tankavaarassa pohjoiseen menevä bussi kiertää Kultamuseon pihan kautta. Etelään menevä poimii matkalaiset tien vierestä, vaikka kohdalla ei ole edes pysäkkiä.

Kyllä Lapissa ehtii käydä viikossakin. Esimerkiksi Saariselälle pääsen sen verran nopeasti bussilla Rovaniemeltä, että molempina matkapäivinä ehtii myös vaeltaa.

Vaikka diafilmi on kallista, se maksaa itsensä takaisin varsinkin, jos skannaa kuvat koneelle.

Uskalla liftata rohkeasti!

Sampo Rouhiainen