Kirjoja retkeilystä, Lapista, luonnosta, erämaista tai muusta mukavasta
Ihmisen elämä on taistelua kehdosta hautaan - Kirsti Pokan elämäkerta
- Tietoja
- Kategoria: Kirjoja
- Julkaistu: 05.01.2011 20:35
- Kirjoittanut Marita Vokkolainen
Pari vuotta sitten ilmestynyt kirja kertoo tarinan menneestä elämäntavasta pohjoisen kairoilla, tiettömien taipaleitten takana. Kirsti Pokka syntyi 1915 Kitisen rannalla, Madetkosken kylässä. Kylä jäi aikanaan tekoaltaan alle, kylän ja sen asukkaiden historia ja muisto kuitenkin elää. Kirstin myöhemmät vaiheet ovat monellekin Pokan tien kulkijalle tuttuja, hän toimi siellä kahvilanpitäjänä ja teki suuren työn kotiseutumuseon perustajana.
Kirjoittaja Tiina Pokka on Kirstin lapsenlapsi ja esittelee itsensä näin:
”Molen syntyny 1984 ja asunu lähes koko ikäni 9 savun Pokan kylässä. Pienestä asti olen mummon matkassa touhunnu ja kuunnellu tähellisesti mummon tarinoita. Nyt on kauhean mouhtikas olo, ku on saanu mummon arvokkaan elämäntarinan kansien väliin. Mummolta ja äitiltä olen periny innostuksen käsitöihin, ja kauheasti olen aina haaveillu, että jos niillä käsitöillä sais ittensä elätettyä sitte joskus tulevaisuuessa. Ja eihän sitä tiä vaikka sais vielä toisenki kirjan raapastua.”
Kirstin lapsuudesta ja nuoruudesta on lähemmäs sata vuotta aikaa, ei sitä tahdo uskoakaan millaista se elämä silloin on ollut. Taistelua se on ollut, mutta maaliviivalla voittajana seisoo Kirsti-mummo! Monet suuret yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset myllerrykset on Kirsti elämän aikanansa saanut kokea - tai joutunut kokemaan. Maailma ympärillä on muuttunut huimasti, mutta niin vain ihminenkin on voimansa jostain saanut ja jaksanut uskoa elämään ja saavuttaa uusia etappeja vielä vanhanakin.
On arvokas teko, että tämä kirja on kirjoitettu, pala historiaa ja ainutlaatuinen elämäntarina on kansien välissä ja säilyy tallessa.
Tiina Pokka
Ihmisen elämä on taistelua kehdosta hautaan - Kirsti Pokan elämänkerta
ISBN 978-952-498-120-0, kovakantinen, 200 sivua