Lehdet 2011

Suomalainen aarniometsä

Suomalainen aarniometsä -kirja on kaunis ja taiteellinen paketti tietoa luonnonmetsien elämästä, historiasta ja merkityksistä suomalaisille. Kirja avaa ja avartaa käsityksiä ja mielikuvia Suomen luonnonmetsien ekologiasta ja lajistosta, ja kertoo selkeästi metsänkäytön ja suojelun historiasta sekä tulevaisuuden haasteista. Aarniometsän ja luonnontilaisen metsän käsitteitä selvennetään ja muistutetaan siitä, että myös kaupunkiympäristöstä ja sen liepeiltä voi löytyä luonnontilaisia alueita.

Aarniometsät ovat kautta aikojen kuuluneet suomalaisen elämään ja kulttuuriin. Metsiin liittyy syviä tunteita, taikaa ja mystistä symboliikkaa. Metsä on tuonut elannon, raivattuna peltona tai talousmetsänä, sekä monipuolisena ravinnon lähteenä, riista-aittana.

Kirjassa tutkitaan perusteellisesti luontoa ja erämaiden aarniometsiä taiteen innoittajana. Onhan moni Suomen historian kuuluisimmasta taiteilijoista hakenut innoituksensa korpien aarniometsin kätköistä. He ovat olleet luonnontutkijoita ja seikkailijoita, jotka ovat vanginneet metsän syvän sielun maalauksiinsa, ja näitä maalauksia esitellään myös teoksessa. Kuvataiteen lisäksi tarkastellaan myös runouden ja muun kirjallisuuden suhdetta luontoon. Kirjassa on onkin loistavia lainauksia kuuluisilta ajattelijoilta ja runoilijoilta.

Aarniometsä kirja on loistava teos tausta-ajatteluksi luontokasvatukseen ja kokonaisvaltaiseen ympäristöajatteluun. Se on arvokas puheenvuoro monipuolisten metsien säilymisen puolesta. Me ihmiset saamme tiedostamatta voimaa ja rikkautta luonnosta joka päivä eri muodoissa, kulttuurin ja taiteenkin kautta.

Aarniometsiä on rakastettu ja vihattu, suojeltu ja tuhottu. Yhä tämä metsien käyttö herättää ristiriitaisia tunteita.
Kun nyt puhutaan ekosysteemipalveluista hyvinvoinnin perustana, niin tämä kirja antaa siihen lisää pohtimisen aihetta, laajentaa kuvaa. Ovatko ne metsät meille tärkeitä ja miksi ne ovat tärkeitä?

Teoksen valokuvat ovat laadukkaita, valokuvataiteilijat ovat todella onnistuneet luomaan kirjan hengen mukaisen kuvituksen. Kuvia on monipuolisesti eri kohteista ympäri Suomea. Kirja on kirjahyllyn perusteos, eikä vain hyllyyn vaan kuuluu myös luettavaksi.

Kirjan tekijöillä Petri Keto-Tokoilla ja Timo Kuuluvaisella on yli 20 vuoden kokemus luonnonmetsien ekologian opetuksesta ja tutkimuksesta. Kirjan valokuvista vastaavat pääosin valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo.

Petri Keto-Tokoi, Timo Kuuluvainen,
Suomalainen aarniometsä
ISBN 978-952-5870-06-0
Ulkoasu: Ritva Kovalainen
Sidos: Sidottu
Kirjastoluokka: YKL 50.1

Kuvan tiedot, Petri Keto-Tokoi, Timo Kuuluvainen: Suomalainen aarniometsä. Maahenki 2010. Kirjan kansi.