”Tuonne pitää joskus vielä päästä.” Olimme patikkaretkellä Kessissä vuonna 1986 ja ihailimme Kirakkaniemen päässä Vasikkaselän aavaa ja tummaa selkää ja Iso-Roiron ylvästä profiilia. Järven selkä oli lähes tyven, mutta tummat pilvet kerääntyivät lännestä käsin ennakoiden sadetta.

Kun selkä alkoi antaa palautetta raskaasta rinkasta, niin kypsyi ajatus kokeilla miltä Lapin retkeilymaisemat näyttävät vesiperspektiivistä. Ohjelmaan tuli melontaan tutustuminen. Tuohon aikaan Helsingissä oli aina toukokuussa iso kanoottihappening ja -näyttely, jossa yhdellä kerralla näki koko varustetarjonnan. Nyttemmin sitä ei enää valitettavasti järjestetä. Vuonna 1990 pantiin elämä risaiseksi ja ostettiin neljä Aquaterran Sea Lionia. Todettakoon nyt heti, että melonnan voi ja kannattaakin aloittaa lainatuilla tai vuokratuilla vehkeillä. Näin saa hyvän tuntuman siihen, mikä sopii omille mieltymyksille, jolloin osaa sijoittaa euronsa kerralla oikein. Meidän hankintamme osoittautui kuitenkin erittäin hyväksi, ja nuo pelit ovat nähneet monta Lapin järveä ja jokea aina Lätäsenoa myöten.

 

Ison Roiron rannassa tauolla elokuussa 2003

Tätä ennen ja tämän jälkeenkin olemme olleet Inarinjärvellä useita kertoja.

Elokuussa on vielä lämmintä ja valoisaa. Täysikuu näyttäytyy Solttusaaressa

Elokuussa on vielä yleensä lämmintä ja yö on valoisa. Itikoistakaan ei ole harmia, ja silloin kuu herää ensimmäisiä kertojaan kesän kaamoksestaan. Harvoin näkee tilannetta, jossa aurinko painuu pohjoisessa laajan selän taakse ja vastakkaiselta puolelta pilkistää täysikuu. Harmi, kun niitä ei saa mahtumaan samaan kuvaan.

Elokuussa järvellä käy vilske, elämää on vuorokauden ympäri. Melojan ei tule tuolloin valita leiripaikkaa venesatamien tai -väylien lähistöltä; varsinkaan ei satamiin johtavien väylien varrelta. Onneksi tilaa on ainakin toistaiseksi yllin kyllin merkittyjen väylien ulkopuolella.

Inarijärvi ja sen takaiset Vätsärin ja Kessin erämaat muodostavat ainutlaatuisen retkeilyalueen Euroopankin mittakaavassa. Inarijärven kaltaista erämaista järveä ei Euroopasta enää muualla löydy. Siellä sielu lepää. Jotkut sanovat, ettei ihmisellä ole sielua. Ehkä kaikilla ei olekaan tai he eivät ole sitä löytäneet. Minulla ainakin on, ja Inarijärvellä se nauttii täydellisestä kosmisesta rauhasta.

Melonta on ihanteellinen tapa liikkua järvellä ja tutustua sen luontoon. Elintasosta ei tarvitse tinkiä, grammareita käy joskus aivan sääliksi. Inkkarikanoottiin mahtuu tarvittaessa vaikka kuukauden tavarat. Selkänojalliset kangastuolit kuuluvat meidän varusteidemme luksusosastoon. Ne ovat korvaamattomat kun halutaan panostaa illanviettoon. Melojalla on pääsy kaikkein pienimpiinkin salmiin eikä matalikkoja tarvitse pelätä. Tarvittaessa voi kanootin vetää pienen kannaksen yli.

Joskus Inarijärvi näyttäytyy bläkätyynenä kuten tässä Kasariselän reunalla....

 

….tai pohjoistuuli nostattaa metrin korkuiset aallot, jotka pitävät melojan rannalla, joskus vuorokausiakin. Kapaselkä kiehuu

Järvellä liikuttaessa pitää ottaa säätila tarkasti huomioon; tuulet rajoittavat liikkumista. Onneksi saaria on paljon ja niiden suojassa voi mukavasti luovia. Saaria on tuhansia, joku on laskenut tarkaksi määräksi 3318 kappaletta. Juuri saaret tuovat maisemaan järvelle ominaisen ilmeen, joka on erilainen järven eri osissa. Maiseman muuttumisesta saa hyvän kuvan, kun meloo järven halkovan saariston etelästä pohjoiseen. Eteläosassa saaret ovat metsäisiä ja rannat usein jylhän rakkaisia. Isoimmat kivet ovat kuin jättiläisen munia. Punaisen tuvan jälkeen metsä alkaa harventua ja puut pienentyä. Kasariselän ja Sammakkoselän viima koettelee puiden kestävyyttä. Rannat muuttuvat kallioisemmiksi. Näissä maisemissa tunnettu metsäntutkija ja retkeilijä Valter Keltikangas etsi 1940-luvulla saaria, joiden puusto oli ”alkuperäistä” eli joiden kehitykseen kirveen iskut eivätkä edes metsäpalot olleet vaikuttaneet.

Pahtasalmensaarille tultaessa mänty alkaa loppua ja pienet koivut alkavat olla vallitseva puulaji. Saunarin saarissa maisema muistuttaa paikoitellen lähes tundraa. Koillisosan vuonoissa rannat ja saaret ovat jälleen metsäiset ja rannat yleisesti kauniin rakan reunustamia ja paikoin pahtakallioisia.
Inarijärven eteläosan saaret ovat sankan mäntymetsän peitossa. Rannoilla on ”jättiläisen munia”.

 

Inarinjärven eteläosan saaret ovat sankan mäntymetsän peitossa. Rannoilla on ”jättiläisen munia”. Tämä karhu vartioi Nanguvuonon suulla

 

Järven keskiosassa saaret ovat karuja ja kallioisia. Täällä Valter Keltinkangas etsi metsiköitä, jonne kirves eikä tuli ollut päässyt

Monenlaisen retken voi järvellä meloa. Luonto on tietysti pääosassa, mutta myös kulttuuripainotteisia teemamatkoja voi järvellä tehdä. Erämaa kätkee runsaasti mielenkiintoisia muinaisesta elämästä kertovia kohteita. Pielpajärven erämaakirkko on ehdoton nähtävyys. Järveltä voi bongata paljon entisiä seitakiviä tunnetun Ukon lisäksi. Jos nämä kiinnostavat, kannattaa tutustua Voitto Valio Viinasen Inarin rajahistoriaa käsitteleviin teoksiin. Hän on nähnyt paljon vaivaa sekä seitakivien että vanhojen rajankäyntimerkkien etsimisessä ja paikantamisessa. Inarijärven halkova saaristo oli pitkään Ruotsin ja Venäjän raja ja samalla ikiaikainen idän ja lännen raja. Tosin sen käytännöllinen merkitys oli aikoinaan pieni. Täyssinän rauhan rajapyykki Kaamassaaressa on maastoon merkitty. Siitä rajan piti jatkaa Varanginvuonoon, mutta muita vastaavankokoisia rajamerkkejä ei ehditty tehdä. Rajankäynnistä on kuitenkin useita vanhoja merkkejä järven koillispäässä. Toisen maailmansodan aikaisia rakenteita löytyy mm. Mahlatinnuorassa. Kiinnostavia ovat myös monet vanhat kammit ja muut vanhat majoitustukikohdat, jotka ovat palvelleet järvellä liikkuvia kalastajia.

 

Inarijärvellä on runsaasti tutustumiskohteita. Tämä kansainvälinen melontaporukka on noussut maihin Jääsaaressa tutustumaan jääluolaan

 

Saarissa on vanhoja kammeja, jotka ovat toimineet kalastajien ja kulkijoiden tukikohtina. Monet ovat jo lähes raunioina. Tämä kammi on Maanmittarinsaaren lähistöllä

Inarijärven ainutlaatuisuutta pitää huolellisesti vaalia ja varmistaa, että järvi säilyttää erämaisuutensa myös jälkipolville. Paine on kuitenkin kova järven kaavoittamiseksi tehokkaaseen rantarakentamiseen ja matkailuturismiin. Paine kohdistuu erityisesti etelä- ja länsirannoille, joille suunnitellaan rakennettavaksi laajoja mökkikyliä. Näillä seuduilla ovat myös järven kauneimmat saaret. Niihin kohdistuisi siis kasvava matkailupaine nykyisen käytön lisäksi. Jo nyt tehtyjen kaavaratkaisujen perusteella on järvellä noin 1000 erilaista rakennusta, joita järvella kulkeva ei voi olla huomaamatta. Ymmärrän hyvin kunnan tarpeet kehittää matkailuelinkeinoa, jonka varaan asukkaiden hyvinvointi jatkossa entistä enemmän rakentuu. Toisaalta on muistettava, että järvi säilyttää vetovoimansa vain erämaisena. Saimaan kaltaisena rakennettuna matkailukohteena ei Inarijärvellä ole erityistä kilpailukykyä. Erämaajärven rannat voidaan myydä vain kerran mutta maiseman voi myydä vuodesta toiseen.

 

Toivottavasti Inarinjärvi säilytetään erämaisena myös tuleville retkeilijäpolville. Elokuinen auringonlasku Ahmasaaressa

 

Valter Keltikangas kirjoittaa kirjassaan Seitsemän tuntia erämaata tästä Kasariselän näkymästä: "Sille, jonka mielestä valo ja avaruus ovat kauniita, Pienen Jääsaaren harjun laelta avautuva näköala on kaunis. Siinä näyttää olevan runsaasti tilaa, joka välittömästi liittyy avaruuteen
, ja siinä ääretön tulee katsojalle läheiseksi.”

Yrjö Laiho