Aurinko paahtaa, hangen pinta vetistyy. Aukaisen suksisiteet, astun varovasti hangella, onneksi näin ylhäällä kantaa, istahdan ahkiolleni. Ähkäisen, voi tätä kaukana sinertävien tunturien kumpuilua, lumen ja jään kauneutta.

Termosta avatessani olen kuulevinani moottorin ääntä. Tähyilen taivaalle, sinisellä kannella näkyy vain vähän valkoista hattaraa ja korpin verkkaisa letkutus. Katselen mustan linnun perään vielä senkin jälkeen kun se on mennyt. Tällä reissulla on ollut aikaa kaikkeen tärkeään.

Kolme kelkkaa nousee kurusta ja ovat äkkiä lähellä. Hätkähdän ja vilkaisen nopeasti minne katoaisin. Naurahdan, aina tämä sama reaktio. Nostan kättä vastatervehdykseen, kolmas kelkka pysähtyy. Kuski kuoriutuu kypärästä ja korvasuojista.

- Se vaatii kiinnostusta tuo hiihtäminen 
- Se on helppoa, kun se on niin mukavaa, vastaan. 
- No se, kuuluu hymyn takaa.

- Mistä oot tullut? 
- Sevettijärveltä.
- No se, kuuluu naurun takaa. Täytyy olla kiinnostusta. Na.

Naureskelemme. Kyselen, että mistä ovat tulleet ja oliko lunta, en haluaisi vetää ahkiota pälvillä tai vedessä. Varmuudeksi otan vielä kartan esiin ja kertaamme lumista reittiä, Gaimmoaivin viereisestä solasta, siitä hyvä. Kunhan kiertelee vesikuopat. Toki.

Pyynnöstä kaivan vielä Kaldoaivin kartan esiin ja näytän reittini. Huvitan ihan mielläni kanssakulkijoita. Katselemme karttaa ja kertaamme hyviä leirejä ja saan kuulla mistä kannattaa kalastaa ja mitä. Yhteiset mielipaikat ja tutut maastot oudosti lähentävät.

- Tule tulille. Kaksi muuta kelkkaa ovat hetken päässä ja savu nousee sinelle. Nielaisen ensireaktioni ja vastaan toki. Otan termoksen, keksipussin, persalusen ja vetäsen lahkeet kumppareiden päälle. Kaverukset makaavat taljoilla ja paistavat nuotiossa kylkiviipaleita, kuu sulaa lihan päälle. Näyttää kauniilta ja tuli tuoksuu hyvältä. Rouskuttelen suklaakeksejäni ja kuuntelen juttuja. Leppoisaa.

- Ota lihhaa. No tulihan se sieltä taas, nyt se on sanottava. 
- Ei kiitos, en syö lihaa. Kaikki pysähtyy pariksi sekunniksi, katsovat hitaasti, ymmärtävät, mutta tuskin täysjärkisenä pitävät. No se.

Kahvi kuohahtaa tulella, lepää hetken, maistuu parhaalta. Juttelemme poroista, kammeista, piirtelemme reittejä lumeen. Hetken menee ennen kuin se, jolla on maisema ja paikat sisällään, siirtää ne kaksiuloitteiseksi tiedoksi ilmansuunta-akseleille.

- Milloin ajattelit olla perillä? 
- Mieluummin ennen kuin lumi sulaa. Hyväksyvä naurunremakka.

Tuli sammuu, tavarat kerääntyvät kätevästi, kädet nousevat hyvästiksi, kelkat lähtevät. Jään hymy huulillani. Na.

Maria Haakana

Retken kuvia on nähtävissä täällä

Lampareen jää petti aiemmin suksen alla, onneksi huopakumppari ei hörpännyt.