Lehdet 2011

Entistä Enontekiötä

Yrjö Kortelaisen kirja tarjoaa mielenkiintoista elävää historiaa Enontekiön maisemista pääosin 1950-luvulta. Kortelainen, joka muutti Enontekiön Hettaan opettajaksi vuonna 1948, kulki laajoja tutustumismatkoja niin tuntureilla kuin lähikylillä ihmisiä tapaamassa ja teki tarkkoja muistiinpanoja, joiden perusteella tämä kirja on toimitettu vuonna 1995.  - Vain vuosi ennen Yrjö Kortelaisen kuolemaa.

Kirjan viehätys piilee ihmisten tarinoissa ja kirjoittajan omissa retkissä. Kieli on rikasta ja monesti kirjan takaosassa olevasta sanastosta onkin tarpeen ”suomentaa” kerrottua. Kirjassa on kolmetoista eri tarinaa, joita kaikkia elävöittävät hienot valokuvat. Kuvien avulla tarinat nousevat silmien eteen, ja on leppoisaa matkata henkilöiden mukana. Tarinoissa kerrotaan mm. Hetan kylän synnystä, Lapin häistä Koutokeinossa, venematkoista ja koskenlaskuista Näkkäläjoella, kalareissuista Pöyrisjärvellä. Tarinoista kumpuaa lämpö ja kunnioitus kohtaamiaan ihmisiä ja Lapin luontoa kohtaan. Kirjan sivuilla kohtaa suuria persoonallisuuksia, Juntin poika Einarista lähtien.


Onhan se vaan kiehtovaa, kun kirjan sivuilta voi tunnistaa maisemia, joissa on itse liikkunut tai niinkin päin, että itse Pöyrisjärven hiekoilla istuskellessa voi antaa ajatuksen tuoda vanhan kalaveneen saalismiehineen ja kuulla näkymättömien airojen loiskeen.

Kannattaa lukea.

Yrjö Kortelainen: Entistä Enontekiötä. WSOY. Porvoo 1995.

ISBN 951-0-20436-6