Lehti 3/2011

Pieni poika muistelee

Kirja kertoo koulutaivaltaan aloittelevan Matiaksen elämästä Pomokairassa. Matias ei ole vielä kirjoitustaitoinen, siksi naapurin Ville-setä on kirjoittanut muistiin Matiaksen elämää. Matias kertoo pikkuvanhasti perheestään: isästä, äidistä, Inari-siskosta, ukista ja mummista sekä rakkaasta Jesse-koirasta. Usein Matias istuu Jessen kanssa koirankopin katolla ja ”antaa auringon paistaa”.

Matiaksen suhde ukkiin on hyvin läheinen ja lämmin. Ukki ottaa Matiaksen mukaan metsäretkille, opettaa liikkumaan luonnossa, sytyttämään ja sammuttamaan nuotion, ammutun linnun käsittelyn ja paljon muuta. Lukiessani näin kirjailijan itsensä lapsenlapsensa kanssa metsässä tai kala-apajilla. Kun ukki lähtee veteraanien kuntoutukseen ja joutuu myöhemmin suonitohtorin tutkittavaksi sairaalaan, Matias on kovin yksinäinen. Ukilla on paljon tarinoita, joita Matias kuuntelee mielellään. Puolukkaretki isän, äidin ja siskon kanssa syksyiseen metsään ja laavulla yöpyminen on Matiakselle suuri elämys.

Kerronta on lämmintä ja huumorin – tahallisen ja tahattoman – höystämää. Kirjailija kuvaa uskottavasti pienen pojan elämää. Muutamassa kohdin kyllä ajattelin, että Matiaksen suuhun on pantu liian viisaita ajatuksia. Mutta mummona tiedän, että pienet pojat ja tytöt ovat nokkelia, hyväkuuloisia ja tarkkasilmäisiä.

Lopuksi Matias kiittää yhteisesti kaikkia, kuten kunnon muisteluksissa pitää tehdä. Matias vakuuttaa olleensa rehellinen. ”Myös tasapuolisuuteen olen pyrkinyt, itseäni unohtamatta. Voi olla, että lukijan mielestä mummi on jäänyt vähemmälle kuin ukki, mutta se on näköharhaa. Jos joku osaa keittää hirventurpakeiton, häntä ei sovi pitää vähäarvoisena.”

Kirja on raikas hyväntuulen kirja; kirja jonka luin kahdesti. Panen sen kirja-aarrearkkuuni Veikko Huovisen Konsta etsii kortteeria -kirjan rinnalle.

Veikko Haakana: Pienen pojan muistelmat, 175 s. Karisto Oy 2008

Liisa Koponen