Runoja meille

Ihmisen jälki

 

Tuuli koivikossa kuiskailee, menneestä kesästä kertoilee,

lehtiä muassaan kuljettelee, iloisen värisinä ne leijailee,

kunnes maahan vaipuuvat ja siihen maatuuvat.

Ohi on jo kesä ja kadonnut, on myös ruska,

piiloistaan paljastuu lähes joka ainoa roska.

Kylväjät niiden, poistuneet on jo maasta,

kaupunkeihin palasivat, onnellisina kai,

rojut ja roskat jäljikseen jättivät vain.

 

Monta jäi myös nuotiokehää.

"Ankkalinnan" asukit niitäkin kyhää,

ei ole kaunista nähdä, nokiset kivet ja tuhkaiset kasat,

poltettu kovasti on puuta ja koivuista revitty turhaan on tuohta.

Tinapaperit kiiltäväiset, oluttölkit sekä peltiset purkit ja nuo

muoviset pussit ja purnukat, väriloistoa kulkijoiden,

kukkasina kuolevan maan.

 

”Ansoja” viritetty on jokivarsiin, joutilas siima sotkuinen tuo,

kuoleman rauhaisen se soi, tuolle lintuselle pienoiselle.

Saalis lie sen arvoinen "tammukkapurojen" kalastajain.

 

Martti Lintula