Lehdet 2011

Talvivaelluksen juhla-ateria: omenajuuristo ja pihvit

Viime viikonloppuna tein muutaman päivän talvivaelluksen Ruotsin Pieljekaisessa. Perjantai-iltana menu koostui fenkolirisotosta (jossa manchego-juustoa) ja foliossa kypsennetystä turskasta, jonka sisällä oli omenasiivuja. Seuraavan päivän lounaan, linssikeiton, teimme aamulla valmiiksi termariin. Lauantai-iltana taisin onnistua lumoamaan vaellusseurani illallisella, johon kuului jouluinen juurespata "Omenajuuristo" sekä luomu naudan sisäfilepihvejä. Ruokaa oli hieman liikaa, koska olin varautunut siihen, että toinen näistä ei ehkä onnistu.

 

 

Olin ottanut perjantaina aamulla mukaan 350g lihaa, jonka olin marinoinut lähtiessä ja kuljettanut viileässä koko matkan. Liha oli ollut tarkoitus kypsentää nuotiossa (käärittynä märkään leivinpaperiin ja folioon), mutta kun kunnollista hiillosta ei saatu aikaiseksi viiden tunnin yrittämisen jälkeenkään, ja nälkä kävi kovaksi, niin leikkasin köntin fileiksi, jotka paistoimme pannulla. Tein "Omenajuuriston" ensin, sitten pihvit ja lopuksi lämmitin juurespaistosta vähän - näin ne olivat molemmat valmiita yhtä aikaa. Annos oli erittäin suuri, mutta vaelluskaverini söikin siitä kaksi kolmasosaa, eikä mitään jäänyt yli.

 

 

Tovin sulattelun jälkeen herkuttelimme tummalla suklaavanukkaalla, johon lorautin hieman rommia mukaan. Kesällä vanukkaan viilennys on niin hidasta, että se tulee syötyä lämpimänä, nyt vanukas viileni nopeasti lumihangessa. Tällaisen aterian päätteeksi nukutti teltassa sikeästi ja pitkään.

 

 

Omenajuuriston ainekset:

100 g kuivattuja juureksia (höyrytetty etukäteen, alla tarkempi lista)

15 g kuivattua omenaa (esim. yksi iso kaneliomena)

20 g soijarouhetta (vaaleaa, tummakin käy)

100 g kuorittua kokonaista tattaria (puhdistettu etukäteen)

reilusti mustapippuria, suolaa, aavistus kardemummaa, hieman kanelia

yksi laakerinlehti (ei välttämätön)

tilkka öljyä tai hieman voita

 

Valmistus:

1. liota kaikki ainekset 2-4 tuntia lämpimässä vedessä (esim ruokatermoksessa, niin ei jäädy)

2. laita rasva kattilan pohjalle, päälle juurekset liotusveden kera, lisää vettä tarpeen mukaan ja keitä paistos kypsäksi

3. poista laakerinlehti

 

Omenajuuriston ennakkovalmistelut kotona esim edellisellä viikolla:

- Juureskokoelma: 1 iso punajuuri, 2 isoa porkkanaa, 165g lanttua, 120g palsternakkaa, 80 g selleriä

- Kuori, pese ja paloittele kaikki juurekset alle 1 cm kuutioiksi

- Höyrytä kuutioita 10-15 min (esim siivilässä vesikattilan päällä)

- Kuivata juureskuutiot (kuten pakastevihannekset: http://tunturikeittio.com/ainesten-kuivatus/)

- Leikkaa yksi iso kaneliomena saman kokoisiksi kuutioiksi ja kuivata erikseen

- Pese tattari kylmällä, kiehuvalla ja kylmällä vedellä. Kuivata erikseen.

- Voit pakata kaikki kuivat ainekset samaan pussiin

 

Lihan marinadi:

- oliiviöljyä (puolisen desilitraa), hieman balsamiviinietikkaa, mustapippuria, timjamia, 1 iso valkosipulin kynsi, suolaa, aavistus juoksevaa hunajaa

- maistele marinadi ennen käyttöä!

- laita minigrip pussiin lihan kanssa

- kuljeta esim jäätelönkuljetuspussissa yhden kylmäkallen kanssa, kunnes olet ulkona

 

Muut yllä mainitut reseptit:

Foliossa kypsennetty kala: http://tunturikeittio.com/2010/06/06/kala-maustevoilla/

Fenkolirisotto: http://tunturikeittio.com/2011/09/04/fenkolirisotto/

Linssikeitto: http://tunturikeittio.com/2011/12/02/tomaattilinssikeitto/

Tumma suklaavanukas: http://tunturikeittio.com/2011/06/04/suklaavanukas/

 


 

Piritta Kantojärvi

http://tunturikeittio.com/

http://cookinginlandscapes.com/

Kuvat Jelle van der Beek