Lähden nousemaan Kolin Luontokeskuksen luota kohti Akka-Kolin huippua. Nousu ei ole pitkä mutta jyrkkä se on, ottaa henkeen. Helpointa olisi luistella mutta en jaksa ja perinteisellä sukset lipsuvat, ruisleipä olisi paras pitovoide. Huipulla on pysähdyttävä ihailemaan kuulua kansallismaisemaa, lumiset kuuset ympärillä, Pielisen pinta kaksi ja puoli sataa metriä alempana. Ei ihme, että täällä viihtyivät Sibelius, Järnefelt, Halonen ja monet muut kuulut taiteilijat.

Kansallismaisemaa

 

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna hiihdettävää Kolin maisemahiihtoa mainostetaan Suomen kauneimmaksi laturetkeksi. Samaa sanotaan viikkoa myöhemmin samoilla laduilla sivakoitavasta Ahman hiihdosta. Useita kertoja mukana olleena en voi kieltää mainoslauseen paikkansa pitävyyttä, kauneudesta saa nauttia täysin siemauksin.

Nousua riittää

 

Kolin laturetkillä ei hiihdetä kilpaa, ei ole numerolappuakaan rinnassa. Saa lähteä laduille aamupäivän aikana milloin itselle sopii, lähtöpaikkojakin on useita. Syntyy miellyttävä kokemus: voi hiihdellä omaan tahtiin ja omassa rauhassa – jos haluaa. Vaikka hiihtäjiä on paljon, tänäänkin yli 400, ei ole tungosta. On valittavana jokaisen kunnolle ja taidoille sopivat ladut, viidestä kilometristä seitsemäänkymmeneen. Korkeuserot ovat suuret, jopa 200 metriä. Nousut ovat pitkiä ja jyrkkiä, kuntoa tarvitaan. Monet laskut, varsinkin Kolin ns. ylälatujen alamäet, ovat kovavauhtisia ja vaikeita. Sinne ei pidä lähteä, jos ei varmasti pysty laskemaan vaikeita, mutkaisia alamäkiä ja jarruttamaan vauhtia pahimmissa paikoissa. Ainakin yksi hiihtäjä joutui tänäkin vuonna jättämään leikin kesken kaaduttuaan pahasti. Onneksi voi valita helppojakin reittejä eikä tarvitse hiihtää vaikeimpia latuja.

Kolin ahoilla on vanhoja rakennuksia

 

Yleensä maaliskuun alussa Kolin vaaroja peittää runsas tykkylumi, joka tekee maiseman upeaksi varsinkin vaarojen huipuilla. Tänä talvena tykkylunta ei ollut enää paljoa muutaman lämpimän, aurinkoisen päivän jälkeen. Mutta vielä lumista ja jäistä nähtävää riitti.

Jääurut

 

Minusta Kolin latujen kauneimmat maisemat ovat Räsävaaralla. Sinne nousu ottaa hartioihin, selkään, käsiin ja henkeen. 170 metriä nousua ylöspäin reilun kilometrin matkalla, kuin tunturille nousisi. Mutta maisemat ylhäällä palkitsevat vaivan. Entinen Kolin ukko on sanonut Räsävaaran maisemien olevan kuin taivaassa olisi. Liekö totta, jää vielä näkemättä. Kiipeän puolisen kilometriä ladulta poiketen vaaran huipulle. Täällä on hiljaista, kaunista, tykkylumiset kuuset, ja avara näkymä Pieliselle.

Näkymä Räsävaaralta

 

Jos pitää laturetkistä, yksi parhaista on Kolin maisemahiihto tai Ahman hiihto.

 

 

Matti Koponen