Ensivaikutelma Heikki Willamon Vuosi metsässä -kirjasta on hämmentävä: kirjan mustavalkoiset kuvat ovat tummia, synkkiä. Vaikutelma on lähes luotaantyöntävä ‒ mutta herättää uteliaisuuden.

Willamo vietti kokonaisen vuoden suojelualueena olevassa metsässä, kierteli siellä, yöpyi laavulla, kuvasi metsää ja sen eläimiä sekä pohti omaa elämäänsä. Koko vuotta hän ei metsässä asunut vaikka kuluttikin siellä paljon aikaa. Välillä hän teki muuta.

Tavallaan Willamo palaa entiseen: yli kymmenen vuotta aiemmin hänen kirjoittamansa Haukkametsä on samankaltainen. Hän etsi metsäkäsitystään, sukelsi syvälle omaan metsäänsä, eli silloin ”kanahaukan vuoden”. Nyt Willamo elää oman vuotensa, lähtee selvittämään mitä metsä hänelle merkitsee. ”Metsässä ollessani ajattelen omaa elämääni vahintään yhtä paljon kuin luonnon salaisuuksia. Metsä virittää minut, herkistää ja sulkee pois arjen huolet.” Mutta metsä ei paljasta salaisuuksiaan heti, sen sisään on mentävä, tutkittava tarkasti eikä sittenkään ihminen löydä sieltä kaikkea.

Parhaimmillaan metsä on Willamolle koti, toisaalta tuttu ja toisaalta salattu, sen asukkaat ovat kuin veljiä ja sisaria. Metsässä kokee suurta yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa. Henkilökohtaisten menetysten ja luopumisen käsittelyyn metsä on hyvä paikka, sieltä löytää elämän ja kuoleman, kokee asioita syvästi, arjen murheet katoavat, pääsee metsänaikaan, ”metsänpeittoon”. Se on seesteinen asioita yksinkertaistava tila. Ja illalla Willamolle käy kuten luontokuvaaja ja -kirjailija Allan Paulin on sanonut: ”Päivällä syntyneestä ajatuksesta ilta metsässä tekee nopeasti tarinan ja yö sadun.”

Vuodenaikojen vaihtuminen ja metsän eläinten tarkkailu antavat syvän sisällön elämään ja suurta iloa. Willamo seuraa ja kuvaa monia eläimiä: kaakkuria, punarintaa, tikkoja, metsoja, haukkoja, hirviä... Sielunlinnun osa on pienellä töyhtötiaisella, ”siinä on satua ja taikaa, se on kuin metsä itse, tonttu ruskeassa nutussa ja harmaassa, hienosti kirjaillussa hiippalakissaan”.

Kirjoittajalle metsävuosi antoi ja otti, toi pintaan ajatuksia ja tunteita, joita hän kertomansa mukaan ei olisi muutoin kokenut.

Willamo löysi metsän ja ehkä osan itseäänkin. Lukija voi kokea samaa lukiessaan kirjan herkän runollista tekstiä hitaasti ajatuksella ja syventyen hienoihin valokuviin. Ja kun pääsee kirjan loppuun, on tapahtunut ihme: mustavalkoiset kuvat eivät ole enää synkkiä, ne ovat vaalentuneet.

Lue ja löydä oma metsäsi Willamon tavoin!

Heikki Willamo: Vuosi metsässä, 192 s.

Maahenki Oy  2012

ISBN 978-952-5870-59-6


Matti Koponen