Niksi-Outa

Töppöstä tunturiin

Syksyisin kun ulkotyöt on tehty ja päivät lyhenevät, kaivan esiin langat ja puikot. Pimeät illat kulahtavatkin sitten neuloessa, samalla kun katson TV:tä ‒ tai paremminkin: kuuntelen. Neulominen rentouttaa, siihen jää puikkoihin. Tutkijat väittävät, että käsitöiden teko, nimenomaan neulominen, virkistää aivotoimintaa. On hyvä, jos kapajavien koipien lisäksi retkeilijällä on toimiva pää. Monesti siitä on apua vaelluksilla. Ja näin ikääntyneenä kulkijana on syytä pitää huolta päänkin kunnosta, että edessä olisi vielä monia armorikkaita vaellusvuosia.

Villa on mainio materiaali: pitää lämpimänä, hengittää, imee hyvin kosteutta, kestää kulutusta ja hylkii likaa. Kotikutoiset sukat, myssyt ja lapaset ovat käyttökelpoisia vaativillakin retkillä. Kirjoneuleet ovat lämpimiä, koska ne ovat kaksinkertaisia. Niiden tekeminen on erikoisen kiehtovaa. Kun hallitsee neulomisen perustekniikat, voi itse loihtia vaikka minkälaisia kuvioita. Hiljattain löysin bambupuikot ja ihastuin ikihyväksi. Ne ovat kevyet ja niillä on miellyttävä neuloa. Ensi kesän retkille aion ottaa taas neuleen ja kevyet puikot mukaan. Puupuikot sopinevat grammarinkin rinkkaan!


Täysi setti tunturiin. Lisälämpöä neuleisiin saa  harjaamalla ne nurjalta puolen juuriharjalla pehmeäksi. Myssy on riittävän syvä, ja kaksinkertainen resori suojaa hyvin korvat pahassakin ahavassa.



Sukkien varsi on napakahko ettei sukka mene saappaassa sylttyyn, ja kantalapun pitää olla riittävän pitkä niin että sukka istuu hyvin jalassa.



Kirjokintaiden – niin kuin muidenkin kirjoneuleiden – teko vaatii neulomiskokemusta, jotta lopputulos on kaunis ja tasainen. Sopivan joustavuuden kirjoneuleeseen saa, kun neuloo sen  puolta numeroa suuremmilla puikoilla kuin muun osan neuleesta. Lapasissa on oltava riittävän pitkä ranneke, eikä peukalo saa ahdistaa. Myssy, lapaset ja sukat on neulottu Novita 7 veljestä -langasta.



Vihreät lapaset on tehty Novita Huopanen -langasta, muut Jämsän huopatehtaan hahtuvalangasta. Lapaset on harjattu sisältä ja päältä juuriharjalla. Ne ovat hyvin lämpimät. Itse käytän Huopas-lapasten sisässä kirjokäsineitä. Sormeni ovat pysyneet niissä sulina yli 30 asteen pakkasellakin.

Näiden lapasten teko on helppoa ja nopeaa. Uskon, että aloittelijakin selviytyy niiden teosta kivuttomasti. Tottunut neuloja neuloo ne illassa. Hahtuvalangasta neulominen vaatii herkkää otetta, lanka kun katkeaa helposti. Mutta ei hätää: solmu vain ja työ voi jatkua. Koristelussa voi päästää mielikuvituksen valloilleen.

Huopanen-lapasten ohje löytyy täältä:
http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=90098
Jämsän huopatehtaan sivut:
http://www.neuleunelmia.fi/jamsan-huopatehdas-m-10.html

Huopatehtaalta saa myös helpon hahtuvalapasten ja -sukkien ohjeen. Jämsän huopatehtaan langat ovat laadukkaita ja edullisia. Kannattaa kysyä halpaa kakkoslaatua!



Kesäretkillä käytän hattua hyvin harvoin.Viileällä ja tuulisella kelillä minulla on ohut villapipo. Kuvan pipot on tehty Novita Nalle -langasta. Pipot ovat syvät, hyvin päässsä pysyvät ja reunassa on kaksinkertainen tiukahko resori. Värikkäillä pipoilla saa vaeltajaankin väriä, vaellusvaatteet kun ovat  ikävän värittömiä. 7 veljestä, Nalle ja Huopanen -lankoja saa helposti  mistä vain, paitsi apteekista. Erilaisia neulontaohjeita ovat lehdet, kirjat ja netti pullollaan. Lankakerien päällyspaperin sisäpuolelta löytyy perusohjeita tai osoitteista:

http://www.novita.fi/?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=232

Jos jalat, joihin on neulomassa sukkia, eivät ole sovitusetäisyydellä, sukan terän pituuden voi selvittää pienellä laskutoimituksella:
kengän numero jaetaan 3:lla ja kerrotaan 2:lla = terän pituus (kantapäästä varpaiden kärkeen)
Esim. 45 : 3 x 2 = 30 cm
39 : 3 x 2 = 26 cm

http://www.kaspaikka.fi/neulonta/asusteita_vaatteita/lapaset-kiilattomat.html


Itse teen aina peukalokiilattoman lapasen. Se on helppo tehdä ja istuu hyvin käteen. Neulontaohjeet vaikuttavat varmasti aloittelijasta kaanaankieleltä, mutta kyllä niistä tolkun saa, kun syventyy hommaan. Toiset lapaset ja sukat valmistuvat jo näppärästi, ja vähitellen ohjeet jämähtävät pysyvästi takaraivoon. Neulekäsiala kehittyy monien harjoitusten myötä kauniiksi, työskentely nopeutuu ja automatisoituu. Neuloessa voi sitten tehdä  muutakin: kuunnella musiikkia, radiota, katsella TV:tä ‒ tai keskustella henkeviä isännän kanssa. Mutta se onkin joskus vaikeampaa kuin  lukeminen kirjoneuleita tehdessä!

Ahkeran neulojan kädet kuivuvat ja sormenpäät voivat mennä rikki. Vaivoihin auttaa runsas rasvaus. Nalle aloevera -lanka on lempeä käsille. Neulomisesta jäykistyneet niskalihakset saa vetreiksi keppijumpalla ja monipuolisella muulla liikunnalla.



Sopulit syntyivät sattumalta talvella. Juuri valmistuneet tossut nököttivät sängyn päällä, ja yhtäkkiä näin siinä sopulit. Kuvien tossut on tehty Jämsän huopatehtaan Sohvi-langasta. Se huopuu hyvin. Lopputulos on pehmeä ja lämmin. Tossuja voi tehdä myös Novita Huopanen -langasta, mutta lopputulos ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Sohvi-langasta. Sohvi-lankojen värivalikoima on myös runsaampi. Tossujen pohjaan sivelen liimamaista Formgummia liukuesteeksi ja kestävyyttä lisäämään. Retkille kämppätossuiksi en raski ottaa näitä.

Sopulit ovat lähteneet vaeltamaan pohjoisesta. Nyt ne ovat jo levittäytyneet  Joensuuhun, Kuopioon, Jämsään, Helsinkiin ja kohta uivat Australiaan asti. Sukupuolen voi päätellä silmäripsien pituudesta  –  toisin kuin biologit väittävät.

Tossujen perusohjeen saa täältä:
http://www.ullaneule.net/joulu05/ohjeet_huopatossut.htm

Suosittelen tossujen huovuttamista 60 asteessa pesukoneessa. Pyykinpesuaineeksi sopii tavallinen yleispesujauhe, ei hienopesuaine.Laitan vanhoja froteepyyhkeitä tossujen seuraksi koneeseen, ne tehostavat huopumista. Tossuista irtoaa nukkaa ja joskus väriäkin. Sohvi-langasta neulottujen tossujen sisään ei tarvitse panna mitään pesun ajaksi. Pesun jälkeen tossut venytetään ja muotoillaan  halutun mittaisiksi. Kuivuvien tossujen sisään voi survoa paperitulloja tai muovipusseja.



Tossuperheeseen on syntynyt myös uusia jäseniä: Vuokot ja Kertut. Ja lisää on sikiämässä.

Nyt on aika panna puikot jäähtymään syksyä odottamaan. On aika olla ulkona, aistia auringon lämpöä ja nauttia luonnonihmeistä.


Liisa Koponen