Viime kesänä Outan toimituskunnalla oli tarkoitus haastatella laamanni, ikäsusi, kirjailija Kullervo Kemppistä. Koska hän ei terveydentilansa takia pystynyt kysymyksiimme vastaamaan, hänen poikansa Jukka ja Seppo Kemppinen lupautuivat isänsä puolesta sen tekemään. Vastaukset on laadittu Kullervon poismenon jälkeen.

Minä vuosina Kullervo retkeili?

Vuosina 1946-1997.


Mitä painoi aiemmin viikon varustus syksyisellä eräreissulla ulkomajoituksessa. Jotenkin tuntuu, että silloin oli vähemmän tavaraa mukana, ja pärjättiin.

Lähtiessä ehkä 30 kg.


Millaista retkiruoka oli 1940- ja 1950-luvuilla?

Olennaisesti sukassa tunturipurossa liotetuista herneistä tehtyä keittoa, nötköttiä eli sika–nauta -säilykettä, näkkileipää, puuroja


Mistä tiedot Eräretkeily-kirjaan? Kirjassa on niin paljon tietoa, että tuskin kaikki voi olla omasta kokemuksesta.

Tietoja kerättiin järjestelmällisesti ja vertailtiin. Kirjaa kirjoittaessaan Kullervo oli merkittävässä asemassa partiojärjestössä. Sen organisaatiota käyttäen tietoja sai vaikka mistä. Kirjassa on asioita, joista hänellä ei ollut omaa kokemusta.


Mistä Kullervo otti mallia itse tekemiinsä rinkkoihin, vai olivatko rungot ja pussiosat omia keksintöjä? Oliko hänen kehittämänsä rinkka ensimmäinen Suomessa?

Ainakin 40-luvulla käyttöön otetut rinkat oli kehitetty itse. Lähtökohtia olivat saamelaisten ja intiaanien kantolaitteet. Muistamme hyvin hupielokuvan, jossa amerikkalaisilla partiopojilla oli suuresti rinkkaa muistuttavat kantolaitteet (Clifton Webb elokuvassa ”Kaikkien aikojen partiopoika”). Rinkat tehtiin kotona, Kullervo ja hänen lankonsa veistivät, äiti ompeli, hihnat ja remmit tulivat Lapuan nahka- ja valjastehtaalta. Myöhempiä metallirunkoja hitsaili mm. kirjoissa esiintyvä Aku (Eino Nurmi), lanko hänkin. Harjateltan ompeli kotona paitakankaasta vaimo eli äitimme Laila.


Millaiset olivat lopulliset kokemukset rinkkapulkasta?

Tästä ei ole lähempää tietoa. Lasten muovipulkkaahan Kullervo kokeili ja siinä oli ongelmia aisojen kestämisen ja pulkan kulkemisen kanssa. Alamäessä pulkalla oli oma tahtonsa, yleensä mennä puun toiselta puolelta.


Mikä kirjoittamistaan kirjoista on hänelle itselleen rakkain? Minkä toivoisi kaikkien retkeilijöiden lukevan?

Naskama, se on hänelle hyvin henkilökohtainen. Lumikuru ja sen menestys olivat tavallaan yllätyksiä. Valokuvaaminen oli ollut määrätietoinen hanke, kirjoittaminen ei välttämättä.


Mistä alueesta hän Lapissa pitää eniten, onko suosikkialuetta tai paikkaa ylitse muiden? Jäikö käymättä jokin vaellusalue, mihin olisi halunnut mennä?

Saariselkä oli hänen suosikkinsa ylitse muiden ja siellä Luirojärvi, Muorravaarakka ja Anterinmutka. Hänellä oli halu tutustua Lappiin laajasti, mutta ”huiputtajiin” hän ei kuulunut. Tunturin laelle kiipeäminen saavutuksena ei siis kiinnostanut häntä. Käsivarren tuntureilla tietysti käytiin huipullakin. Sokosti oli eräma-aikana ydinpaikka. Usein puhuimme hiukan haikeasti Petsamon puolen tuntureista, jotka ovat joka suhteessa samaa maantieteellistä aluetta.
Viimeisinä vaellusvuosinaan Kullervo harrasti usein Muotka- ja Paistuntureita.


Milloin Kullervo kävi viimeksi Saariselällä, ja onko hän kommentoinut Saariselän kehitystä?

Hän kävi vielä 90-luvulla maantienlähialueella etenkin lapsenlasten kanssa. Kaikkein viimeinen käynti oli vuonna 1997 moottoriveneellä tekoaltaan kautta Luirojoelle ja sieltä lyhyt rupeama Luirojärvelle. Hän halvaantui kaatumisonnettomuudessa täällä etelässä 1998. Retkeilijän sisulla hän treenasi itsensä siitä vastoin lääkärien luuloa liikkuvaksi, mutta toinen jalkaterä jäi huteraksi, joten murtomaa oli sitten ohi.

Onko Kullervolla tallessa vielä retkeilyvälineet ns. muistona reissuiltaan?

Jokin vähäinen määrä esineistöä on, mutta tärkeimmät ovat Tankavaaran kultamuseossa.


Kuinka paljon hän valokuvasi retkillään? Ja ovatko kaikki kuvat tallessa? Miten tärkeitä retkillä kuvatut kuvat ovat olleet vuosien jälkeen?

Kuvia on noin 25000. Hän pani valokuviin määrättömästi aikaa ja vaivaa mm. tavoittaakseen valaistuksen ja vuodenajan. Kamerat Zeiss Ikon Super Ikonta III ja Altix (DDR, mutta Tessarin objektiivi). Me pojat joskus ihmettelimme, että miksi ei Hasselbladia tai Leicaa. Hän oli sitä mieltä, että lopputulos on hiukan enemmän kiinni kuvasajasta kuin kamerasta, tietyissä rajoissa luonnollisesti. Sota-ajan tähystäjän koulutus ja lukuisat ilmakuvaukset loivat vahvan pohjan hänen osaamiselleen. Kuvia on pidetty erittäin tärkeinä – eikä vastaavaa aineistoa taida muualla ollakaan. Koko aineiston skannaaminen on aloitettu. Se on säilytetty huolella ja säilynyt (värit) erittäin hyvin.


Millaisena hän näkee eräretkeilyn tulevaisuuden?

Luonteenomaisesti hän oli sitä mieltä, että kun hän ei voi siihen asiaan vaikuttaa, hän ei sillä päätään vaivaa.


Miten paljon koko perhe retkeili Lapissa? Muistoja?

Äiti oli pitkällä vaelluksella jo 1948, Jukka Muorravaarakan takana 11-vuotiaana. Seppo useita kertoja yhdessä Kullervon kanssa ja erikseen, mutta myös lapsenlapset, enimmäkseen useaan kertaan.


Mikä oli Laila Kemppisen osuus varusteiden suunnittelussa ja valmistuksessa, kirjojen teossa ja perheen retkillä?

Hyvin keskeinen. Mm. Lumikurun tuon ajan oloissa välttämätön kartta on hänen piirtämänsä. Ja varusteiden ompeleminen, tarvikepusseista lähtien.


Tietoja vaelluskavereista, erityisesti kirjoissa mainituista Amista ja Juusosta?

Ami Piilikangas, palomies ja partionjohtaja, elelee Vaasassa. Juuso eli Jussi Toppari on jatkuvasti yhteydessä meihin. Hän teki pitkän rupeaman Onninen Oy:n johtotehtävissä ja asuu Lempäälässä. Aku on vanha ja sairas, lanko Lauri eli Lasse kuollut.


Miten kuuluisiksi tulleet paikat (Paratiisikuru, Lumikuru ym.) saivat nimensä?

Lumikuru lienee karttanimi. Paratiisikuru, jota Kullervo piti hiukan liian makeana, on perimätiedon mukaan Imatran eränkävijöiden antama nimi – sama joukko rakensi Muorravaarakan ruoktun – kukaties myös sitä muistuttavan ja oloissamme erikoisen Sudenpesän. Muutoin vähät kämpät olivat poromiesten tai metsähallituksen aikaansaannoksia, turvekammit kai alkujaan yksityisiä.


Kirjat aiheuttivat ryntäyksen Lappiin, harmittiko tämä Kullervoa?

Siitä oli puhetta. Kyllä hän halusi jakaa paljostaan. Kirjoissa on tiettävästi hiukan opettavainen sävy, kun tähdennetään, että luontoa on kunnioitettava ja vaalittava. – Taustalla oli Kullervon arvonanto Reino Kalliolaa ja tämän kirjoja kohtaan ja etenkin K.M. Walleniuksen ”Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä ja ”Vanhat kalajumalat”; ja pohjalla kouluvuosien lehtori Kivirikon opetus Normaalilyseossa. Retkeilyn Kullervo aloitti Sörnäisten NMKY:n puitteissa 1930-luvulla.

Kannattaa muistaa, että eläinlääkäri Yrjö Kokko ehkä loi tämän kirjallisuuden lajityypin ja pelasti samalla laulujoutsenen. ”Oikeat” luontoihmiset saattoivat suhtautua ”kaupunkilaisiin” nurjasti.

 

Juhannuksena 2003


Parhaimmat retkimuistot, mieleenpainuvin retki – jos tällaiseen voi vastata?

Kai hän itse olisi vastannut: ”Tunturille mennä täytyy – sinne vetää veri.” (”Tunturilauluja”)

 

Matti Koponen