ELÄMÄ ON ULKONA outa.fi - yhteinen retkeilylehti

Tätä kirjoittaessani Finlandia-palkintoehdokkaat on juuri julkistettu, ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto vuoden parhaalle suomeksi kirjoitetulle esikoisteokselle on myönnetty muutamaa päivää aikaisemmin.  Minä haluan kuitenkin jakaa kanssanne katkelman hieman vanhemmasta esikoisteoksesta. Siinä kuvataan alkulehdillä tuntemusta, joka lienee monelle tutunoloinen. Minunkaan ei tarvitse enää miettiä miten tuon sanoiksi pukisi, kun saksalainen nuorimies on sen jo tehnyt.

”Kun tämä armas laakso väreilee autereisena ympärilläni ja korkea aurinko lepää metsäni läpitunkemattoman pimeyden yläpuolella ja vain jokin yksittäinen säde livahtaa vaivihkaa sisään tuohon pyhättöön, ja kun sitten itse makaan korkeassa heinikossa vuolaan puron äärellä ja katseeni kiintyy tuhansiin ihmeellisiin yrtteihin lähelläni maanpinnalla; kun näen siinä korsien välissä kokonaisen pikku maailman, jossa hyörii ja vilistää lukemattomia, täysin selittämättömiä matosia ja itikoita, ja aistin tuon kaiken aivan likellä sydäntäni; kun tunnen ympärilläni Kaikkivaltiaan, joka on luonut meidät omaksi kuvakseen, humajavan Kaikkirakkauden, jonka sylissä me saamme ikionnellisina olla ja tuutia – ystävä kallis, kun silmäni silloin himertyvät ja koko ympäröivä maailma ja taivas lepäävät sisimmässäni kuin rakastetun kuva, silloin mieleni valtaa usein kaipaus ja minä ajattelen: voi, kunpa osaisit huokua paperille kaiken sen, mikä niin täytenä, niin lämpimänä elää sinussa – niin että siinä heijastuisi sinun sielusi, aivan kuten sinun sielusi heijastaa Jumalan äärettömyyttä! – Ystäväni... – Minä menehdyn tähän, minä pakahdun näiden näkyjen hurmaavaan ihanuuteen.” 
(Johan Wolfgang von Goethe, Nuoren Wertherin kärsimykset, 1992; alkuperäisteos Die Leiden des jungen Werther, 1774.)

Maarit Nisu