Kirjoja retkeilystä, Lapista, luonnosta, erämaista tai muusta mukavasta

Siirtykäämme kaarnetaajuudelle

Eero Murtomäki on kärkipään luontokuvauksemme nestori. Hän on yhä seitsenkymppisenä uskomattoman tuottoisa, ja pukannut viimeisten vuosien aikana suurenmoisia luontokirjoja pitkän ja kunniakkaan rivin. Jokainen niistä on pitänyt sisällään mestarillisen intensiivisiä kuvauksia luonnostamme.

Itsestään melua pitämättömänä Murtomäki on kuitenkin samalla vajonnut suuren yleisön tietoisuuden ulkopuolelle. Moni ei tunne häntä enää, vaikka hän ehti nauttia jopa valtion suurinta tunnustuspalkintoa, 15 vuoden mittaista taiteilija-apurahaa. Viime vuonna Murtomäelle myönnettiin Suomen Luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinto elämäntyöstään.

Murtomäki on tullut tunnetuksi merikotkista ja niiden suojelutyöstä kertovista teoksistaan, mutta myös mystiseltä kuulostavan luonnon toisen tietoisuuden etsijänä ja tulkitsijana. Hänellä on edelleen vahva ja yksinkertainen side luontoon, samanlainen joka on ollut metsästäjillä ennen tuliaseiden yleistymistä – nöyrän pyytömiehen asenne.

Uusimmassa teoksessaan Kaarne – tietolintu Murtomäki liikkuu tutussa aiheessa. Jo teoksessaan Mahtilintu yli 20 vuoden takaa hän pohti oman mahtilintunsa merkitystä. Hän oli pitkään luullut tiennäyttäjäkseen uljasta ja uhanalaista merikotkaa, kunnes havahtui tajuamaan korppien merkityksen omalle tietoisuudelleen. Hän tunsi palaavansa kaarnetaajuudelle, käyttäen vanhasta esisuomalaisten ja -saamelaisten noitalinnusta sen vanhempaa nimitystä.

Murtomäki kuljettaakin Kaarne-teoksessaan lukijaa vahvoissa tunnelmissa ja tilannekuvauksissa. Hän on siinäkin mielessä toisenlainen luontokuvaaja, että hänen kirjoissaan edetään tekstin kautta – upeat kuvat vain kuvittavat kerrottua.

Murtomäen luonnossa mikään ei tapahdu sattumalta. Kaikella on tarkoituksensa, kaikella on järkensä, ja ihmisen tehtäväksi jää kokea yksittäiset tapahtumat oman tietoisuutensa mukaan joko arkaaisina ennusmerkkeinä tai vain yksinkertaisena luonnon tarkoituksenmukaisuutena, luonnon omana taiteena. Tässä kontekstissa ihminen on vain pelkkä tarkkailija, merkkien tulkitsija ja itseyden etsijä.

Murtomäen teos on upea kunnianosoitus ihmisten ikiaikaiselle yhteydelle luontokappaleisiin. Tässä tapauksessa teos tekee sitäerityisesti kaarneille, joiden viisautta ja tarkkaavaisuutta ovat ihmetelleet myös luonnontutkijat kautta aikojen. Harvapa tietää esimerkiksi sitä, että korpeilla on yli 70 erilaista ja selvästi eri tilanteisiin liittyvää äännähdystä.

Kirjassa liikutaan samalla Inarin Lapin korppipahdoilla ja Murtomäen kunnioittavasti Romentolaksi kutsumassaan Inarijärven rantametsässä, joka tuo hänelle mieleen Gallen-Kallelan Kullervo-maalauksen ikimetsätunnelman.

Murtomäki pohtii mielellään myös toisenlaisen tietoisuuden merkitystä ja sisältöä. Hän ei kuitenkaan mystifioi luontoa liikaa: Minulle ainoa korkeampi voima, jonka vaikutus on kiistaton, oli aurinko, Päivä, mutta siihenkään ei tarvinnut uskoa, koska sen tiesi. En silti kokenut elämäntapaani mitenkään pinnallisena, sillä sitä rikastivat luonnon kunnioitus, vastuuntunto ja kiitollisuus, että sain olla aikani osa kaikkeutta.

Murtomäen soisi kokevan suuren renessanssin. Jokaisen luontoon ystävyyttä ja veljeyttä kokevan kannattaa kaivaa esiin hänen tuotantoaan. Kaarne-teoksen lisäksi vaikkapa teokset Mahtilintu, Mennyt meissä, Muutos meissä sekä Kurkirannikko.

Eero Murtomäki: Kaarne – tietolintu

Lumimuutos Osuuskunta ja PrioRita, Vaasa 2012

http://www.lumi.fi/

Vesa Luhta