Lapinhullu


Kalevi Leppäsen Lapinhullu on erikoinen teos, ei tulisi monellekaan mieleen kirjoittaa tietokirjaa lapinhulluudesta. Tartuin kirjaan suurin odotuksin; vihdoinkin joku kirjoittaa tieteellistä tekstiä retkeilijän rakastamasta aiheesta.

Leppänen määrittää lapinhulluuden avarasti: intohimoinen lapinretkeilijä ja vaeltaja tai Lappiin muuttanut ja siihen syvästi kiintynyt henkilö. Lapinhulluus on mielentila, johon sisältyy rakastumisen kaltaista syvää kiintymystä. Lappi on pyhä paikka, jossa keskeisintä on luonto.

Kirjassa tarkastellaan lapinhulluuden  taustaa, historiaa ja käsitteen syntyä. Parikymmentä enemmän tai vähemmän lapinhulluksi nimitettävää henkilöä esitellään. Heistä melkein jokainen on tunnettu henkilö, mahtimiehiä, taiteilijoita, Lappiin muuttaneita ja retkeilijöitä. Kirjoittajalle ei ole tärkeää, mitä henkilö itse omasta lapinhulludestaan ajattelee tai on ajatellut. Kiinnostavia ovat luvut esimerkiksi Millie McKaysta, Anton Niemeierista, Armas Launiksesta, Eeva Kilvestä ja ensimmäisenä kirjassaan v. 1941 lapinhullu-sanaa käyttäneestä Lieselotte Kattwinkelista. Hyvin kulunutta, vanhaa toistavaa tekstiä on K. M. Walleniuksesta, Urho Kekkosesta ja Petronellasta. En oikein ymmärrä, millä tavoin Juha Vainio, Unto Mononen ja Mauri Sariola liittyvät aiheeseen – tekeekö lapinhulluksi se, että kirjoittaa Lappiin sijoittuvan kirjan tai tekee muutaman runon tai laulun Lapista, näitähän em. henkilöt työkseen tekivät. Ovathan he silti voineet olla lapinhulluja, lukijalle vain ei oikein avaudu, millä tavoin.

Tavallisia, vähemmän tunnettuja vaeltajia ja retkeilijöitä kirjaan on päässyt vain kaksi: Sirkka Ikonen, hänkin hyvin lyhyesti, ja kirjoittaja itse. Haastateltaviksi sopivia lapinhulluja olisi kyllä löytynyt mielin määrin vaikkapa Internetin kautta. Mehän niitä kaikkein hulluimpia olemme!

Kirjan aihe on kiinnostava, mutta suuret odotukseni eivät lukemisen mukana täyttyneet. Kirja on kyllä monipuolinen ja perusteellinen ja määritelmä on hyvä. Kirjoittajan ote on tietokirjamainen, lähteetkin on mainittu, lähdeaineisto on laaja, teksti on sujuvaa mutta paikoitellen toistellaan asioita. Minua häiritsi se, että retkeilystä kertovia kirjoja nimitetään eräkirjoiksi. Markku Varis on määrittänyt 2003 tutkimuksessaan Ikävä erätön ilta eräkirjan kaunokirjaksi, jonka pääasiallisena sisältönä on metsästys tai kalastus. Tämän mukaisesti Kullervo Kemppistä ei voi sanoa eräkirjailijaksi. Yksittäisenä outona lauseena pidän sivun 220 toteamusta: ”varsin moni jaksaa patikoida vaikka 50 kilometriä päivässä”. Jaksaakohan! Kirjassa on myös virheitä nimissä ja lähteissä. 


Kalevi Leppänen: Lapinhullu. Tarinoita Lappiin rakastuneista.
                        SKS 2014, 309 s.
                        ISBN 978-952-222-490-3

Matti Koponen