Koilliskairan kierros



Koilliskaira, Urho Kekkosen Kansallispuisto, Saariselkä, UKK, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Käytän mieluiten Koilliskaira nimeä, sillä se vetoaa parhaiten tunteisiini. Myös Urpo Häyrinen, kansallispuiston edesmennyt tuntija, käytti alueesta tuota nimeä. Olin tehnyt tuohon retkeilijän toive-erämaahan jo 14 vaellusta, siellä aloitin vaellusharrastuksen ja sinne on pakko päästä muutaman vuoden välein. Mielen sopukoihin oli jäänyt monta upeaa hetkeä ja tunnelmaa aiemmilta vaelluksilta. Nuo muistot kantoivat eteenpäin arjen keskellä. Maisemat, metsät, tunturit, laakson purot ja tuleen tuijottelut. Syntyi ajatus käydä mahdollisimman monessa hyväksi havaitussa paikassa yhden vaelluksen aikana. Syyskuussa 2013 päätin lähteä.




Alemman Kiertämäjärven rotko

Olin käynyt rotkolla kerran aiemmin, ilman kameraa. Se oli harmittanut minua kaikki nämä vuodet, paikkahan on jylhän upea, eikä minulla ollut siitä yhtään kuvaa. Alemman Kiertämäjärven laavulta on lyhyt matka rotkolle. Jätän rinkan laavun liiterin luo ja suuntaan muutaman sadan metrin matkan kaakkoon. Rotko avautuu eteeni ja sen reunametsät ovat komeat, täynnä aihkeja, keloja ja jo maahan sortuneita runkoja. Nousen rotkon lounaispuolen mäelle, mistä on hyvä näkymä alas. Tällä puolella rotkossa on jopa pystysuoria kielekkeitä. Paikka on osittain vaikeakulkuinen ja siksi jäkälää on paikoin paljon, porot eivät ole päässeet niiden kimppuun. Tunnin kuvailun jälkeen palaan laavulle ja jatkan eteenpäin seuraavalle tulipaikalle yöksi.




Tuttu jättiläisaihki


Seuraavana päivänä jatkan matkaa tuttua polkua pitkin. Polku on hyvin häilyvä, ilmeisesti porojen tekemä, sillä se nousee rinnettä ylös noudatellen tarkasti maaston pinnanmuotoja. Porot eivät tee turhia koukeroita polkuihinsa. Pieni puro solisee vieressä. Maasto nousee koko ajan ja tunnin hikisen nousun jälkeen saavun tutulle aihkille. Se kasvaa aivan puron vieressä. Lisäksi paikalla on useita lähteitä. Paikan täytyy olla puulle ideaali, vettä ja ravinteita riittää. Vuonna 2006 mittasimme puun ympärysmitaksi 2,89 metriä. Tuon puun alla on aina pakko pysähtyä, taputella runkoa, katsoa ylös korkeuksiin nousevaa latvakruunua. Puu on varmasti hyvin vanha.




Peuranampumapään "jatulintarha"

Seuraavan päivä aloitus on raskas, sillä Peuranampumapäälle nousu aamulla on varsin jyrkkä. Mutta kun saavutan laakean tunturin huipun, pääsen ihailemaan Peuranampumapään "jatulintarhaa". Kallioiselle huipulle on ripoteltu kaiken kokoisia kiviä, niitä on valtavasti. Suurimmat ovat asuntovaunun kokoisia. Seutu on hyvin kallioista, mutta vaikka kalliossa on paljon korkeuseroja, sitä on helppo edetä. Seutu on kivitaskun, siis linnun, suosiossa. Nytkin kesän poikanen liihottelee kivien lomitse minua pakoon. Myös kiirunapari lähtee pienen kalliokummun takaa pakolaukkaan. Kiiruna juoksee pakoon usein mieluummin kuin lentää, onkohan turvallisempaa avomaastossa.




Maalpurinojan putous

Sokostin takaisen erämaan mahtitunturin, Kuikkapään, etelärinteeltä syntyy puro, joka varsin pian kasvaa vuolaaksi. Noin kahden kilometrin jälkeen puro koukkaa kohti itää ja ahtaa vetensä kapeaan kalliokouruun, joka lienee metrin levyinen. Kourun jälkeen tulee putous, mistä vedet putoavat alas vajaat kymmenen metriä. Putouksen reunoilla, kallion päällä, kasvaa pehmeää, oranssia sammalta, mitä voi nähdä suolla. Kaunis, kivistä rakennettu laguuni välkehtii ja kerää putouksen veden virkistäväksi vedenottopaikaksi. Vesiputous tuo paikkaan kostean ilman, vesipisaroita tippuu pienten saniaisten kärjistä. Retkeilijät ovat asettaneet suuren kivilohkareen penkiksi, mistä voi ihailla putousta. Paikalla on japanilaisen puutarhan tunnelmaa, tunturikoivut käyvät Bonsaipuista.



Kuikkapään pahta

Kun Maalpurinojan putoukselta nousee Rovapään ja Kuikkapään väliselle selänteelle, näkyy sieltä hienosti Kuikkapään pahta, joka seisoo tunturin rinteessä täsmälleen kohti etelää. Kuikkapää oli ensimmäinen oikea tunturi jonka huiputin, 21 vuotta sitten. Se on tämän seudun maamerkki, kiintopiste. Selänteeltä ovat hienot maisemat myös Kaarreojan laaksoon.




Anterinmukan kämppä

Kämppä tässä osassa erämaata on oivallisella paikalla ja niin monen retkeilijän tuttu. Onpa se joskus äänestetty parhaimmaksi kämpäksi Lapissa. Jokien solmukohdasta on helppo jatkaa matkaa seuraavaan etappiin. Toisaalta juuri jokilaaksojen polut keräävät retkeilijät kämpälle, se on siis erittäin suosittu. Jos haluaa välttää ihmisvirtoja, kämppä kannattaa kiertää. Olen käynyt kämpällä lähes jokaisella Koilliskairan vaelluksella, mutta nukun lähes aina teltassa kentällä, omassa tutussa paikassa, lähellä keittokatosta. Keittokatoksella olen viettänyt monta ikimuistoista iltaa savusilmien seurassa, vaelluksesta ja elämästä turisten, välillä maha kipeänä naurusta. Nytkin "Erä-Tarjat", kolme mukavaa naista, tarjoavat mukavan juttutuokion nuotion äärellä.




Anteripään huippu

Minulle sattui hyvä tuuri! Kun kiipesin Anterijoen varresta kevyessä varustuksessa tunturin huipulle, sää oli loistava. Huipulla henkäili hyvin hellästi, tunturituulet tietäen. Anteripään huippu on yksi Koilliskairan parhaimmista maisemanihailupaikoista. Tuntureita on ympärillä 360 astetta. En olisi malttanut lähteä huipulta pois, pari tuntia meni siivillä. Kameran muistikortti sai rutkasti täytettä. Mutta kello kävi, leiriin piti ehtiä auringonlaskun aikoihin. Yksinäinen kiiruna lymysi kivikossa matkalla huipulta jokivarteen rinkan luo.




Akanhärkäkuru

Seuraavana päivänä kävelen selvää polkua pitkin Akanhärkäkurulle, mistä aukeaa hieno maisema Muorravaarakan jokilaaksoon. Tässäkin on puro ja pieni putous. Maisemassa taustalla, pisteenä i:n päällä, on Ukselmapään kylkeen syntynyt Pirunportin kuru, kuin veitsen jälki tunturin selässä. Tästä olen ottanut kauan sitten hienon diakuvan, joka komeilee kodin seinällä. Saavuin silloin paikalle veljen kanssa ja samalla valot osuivat kohdalleen, kamerankäyttäjälle tuli kiire!




Luirojärvi

Luirojärven kämpillä olen käynyt varsin harvoin, ihmisvirtoja vältellen, paikkahan on ylivoimaisesti suosituin kansallispuistossa. Nyt kuitenkin teki mieli päästä saunaan ja kokeilla uutta, kauemmas järvestä rakennettua löylyhuonetta. Jonottamisen jälkeen pääsin pesulle ja löylyt olivat hyvät. Hiltonin vastarannalla, nuotiopaikalla, oli rauhallisempaa. Jussin kanssa juteltiin nuotiolla kiinnostavista aiheista. Illalla auringonlasku värjäsi Sokostin rinteet hienosti, siitähän piti ottaa kuva, tiskaamiseen tuli pakollinen tauko. Luirojärvi on hieno, kansallispuiston helmi, tunturit kauniisti ympärillä.




Raututunturit

Raututuntureiden lähetessä mielen valtaa haikeus. Erämaa jäi taakse, ihmisen jäljet leveine polkuinen tulevat yhä selvemmiksi. Vielä voi istahtaa kiven päälle ja luoda katseensa itään, kohti tunturimerta, joka lainehtii kutsuvasti koko maisemassa. Tuolta kaukaa tulin, sinne jäi taas pala sydäntä. Raututuntureiden puolikesyt porot tulevat lähelle, kuin sanoen, "kyllä se siitä, tule pian takaisin". Varmasti!

Timo Hämäläinen