Oili ja Urho - kaksi tapaa olla retkikoira

Tietoja
Kategoria: Retkiä ja reissuja
Julkaistu: 12.05.2015 05:12
Kirjoittanut Kaisa Kuisma

Kahdeksan varsin samanmittaista ketterää jalkaa. Neljä pystyä eläväistä korvaa. Kaksi kaikille ihmisille heiluvaa häntää. Neljä nättiä tummanruskeaa silmää. Ja siihen ne samankaltaisuudet sitten loppuvatkin. Lapinporokoira Oili ja mudi Urho ovat luonteiltaan kuin yö ja päivä. Molemmat ovat mukavia retkikavereita, mutta niin kovin erilaisia.

 

Urho (vas.) ja Oili (oik.)

 
Oili tuli minulle 2005 koirakaveriksi ja harrastuskoiraksi. Pian huomasin, että oma koirankuoulutusinto oli suurempi kuin Oilin into olla koulutettavana, joten Urho saapui täyttämään tuota tarvetta vuonna 2006. Molemmille oli tullessaan myös retkikoiranvirka valmiina, eli olin ottanut huomioon rodun soveltuvuuden retkeilyharrastukseen.

Oili ja Urho ovat toki rotujensa edustajia (Oili on lapinporokoira, Urho mudi) ja niille tyypillisillä piirteillä varustettuja koiria, mutta tässä jutussa molemmat esiintyvät ennenkaikkea yksilöinä ja erilaisina persoonallisuuksina.

Urho hyppii ja kiemurtelee villisti ympärillä. Kunhan se malttaa odottaa edes pienen hetken aloillaan jolloin pukija sujauttaa rintaremmin hyvin onnellisen koiran kaulalle: "Kyllä on hienot reput! No ompas ne hienot." Urho steppailee vielä hetken repuista ylpeänä jaloissa, kunnes alkaa kailottaa selvemmin tarvetta lähteä liikenteeseen yksikertaisesti nyt heti.

 

 

Leiripaikka on löytynyt. Rinkat lentävät alas selästä ja teltan pystytys käynnistyy. Oili hiippailee ympäriinsä ja jos lähistöllä on vanha nuotio, päätyy sen kätkemät pienimmätkin ruuanmurut kaikkiruokaisen koiran vatsalaukkuun. Kun alue on lopulta todettu kaikesta syötäväksi kelpaavasta tyhjäksi, etsii tämä koira mukavan varvikkopainanteen, kiepsauttaa itsensä sinne kauniille kerälle, ja viimeistelee asetelman vielä työntämällä nenänsä niin sanotusti pyllyyn.

 
 

Perinteisen viettiajattelun vinkkelistä Urholla on erittäin suuri saalisvietti, eli into ajaa eläintä takaa. Tämä on syy kiinnittää Urhon hihnan päähän heti jos siihen on aihetta, eli esimerkiksi poronhoitoalueella Urho on jatkuvasti kytkettynä. Vaikka Urho ei valitettavasti juurikaan pääse nauttimaan vapaudesta vaelluksilla, on sillä onnekseen toinen tapa nauttia kulkemisesta: vetäminen, se on Urhon mielestä kaikista koiralle varatuista töistä sanalla sanoen parasta. Urho painaa 20 kg, mikä on vetokoiraksi varsin vaatimaton luku, mutta puuttuvan massan Urho kuittaa asenteella. Se on vetänyt minua ja ahkiota (yhteensä reilut 100 kg) Raja-Joosepista Kiilopäälle ja Pöyrisjärven erämaata ristiin rastiin. Valitettavasti Urho pitää vetämisestä niin paljon, että se tekee sitä myös silloin kuin ei pitäisi ja joskus myös yllättäviin suuntiin. Kaikkein hankalinta  sulan maan aikaan avotunturissa, kun alla ei ole koiraa urauttavaa polkua. Oma vauhtini ei ole Urhon mielestä riittävän reipas ja se haluaa vetää kaikkiin suuntiin yhtä aikaa. Lopulta hermostun venkoiluun ja Urho saa käskyn ottaa asemat takanani ja vetovastuu siirtyy minulle. Kunnes taas haluan hieman apua ylämäessä.

 

 

Oili taas ei suuremmin välitä sen koommin vetämisestä kuin eläinten jahtaamisestakaan tai jos vaikka jälkimmäisestä kiinnostuisikin, on sen aikeet helppo katkaista yhdellä kehoituksella. Vetoliinan Oili pitää kireänä vain näön vuoksi, eli vetoapua ei perässätulija tältä vapaalta sielulta saa. Oili on onnellisimmillaan ilman hihnoja ja valjaita, ja onneksi myös maailman helpoin pitää vapaana. Jos Oililta kysyttäisiin, sen vapauden tulisi ulottua myös selkäreppuihin, mutta kätevyyden vuoksi Oilikin on velvoitettu kantamaan reppuja, tosin hyvin kevyitä sellaisia, sillä Oilin erikoisalueeksi kantamusten osalta ovat muodostuneet roskat ja nehän eivät onnistuneella retkellä paljon paina. Ja jos oikein ollaan innostuttu roskista, niin Oili on saanut kantaakseen myös muiden maastoon jättämiä jätteitä.



 

 

Eniten ympäristön tapahtumista meille ihmisille kertoo Oili. Se pystyy hämmästyttävällä tarkkuudella ilmaisemaan, että sadan metrin päässä on riekkoparvi, tai että parin kilometrin päässä toisen tunturin kuvetta kiipeää vaeltaja. Myös leiriä lähestyvät kettua isommat olennot, kaksi- tai nelijalkaiset, ilmoittaa innokkaimmin Oili. Urhon tekemä havainnointi rajoittuu vain aivan lähiympäristöön ja siihenkin perin optimistisella asenteella, sen mielestä kun muut kulkijat voivat olla vain ystävällisiä ihmisiä tai hauskaa nelijalkaista jahdattavaa. Kai sanoin jo, että Urhon vakioretkivarusteisiin kuuluu tosiaan se hihna?

 

 


Vesillä koirien erot jatkuvat. Oili istuu kanoottiretket läpi rauhallisesti nenä tuulta halkoen ja hajuja nappaillen. Jos tuuli nostaa aallokkoa kanoottia jyskyttämään, alkaa Oilia pelottamaan ja viihtyminen loppuu – kaikkineen se kuitenkin pysyy, jos ei nyt aivan täydellistä, niin ainakin summittaista rauhallisuutta ilmentäen kanootin laitojen sisäpuolella. Urho on kanootissakin joko ON tai OFF. ON tarkoittaa esimerkiksi rantakivikkoon loiskuvan aallokon perään hinkumista sekä muuta heilumista ja OFF puolestaan levyttämistä umpiunessa kanootin pohjalla keskellä ikävintäkin aallokkoa.

 

 

Urhon reippaus ja rohkeus sekä positiivinen asenne ovat sen valtteja retkikoirana. Urho on kaikessa täysillä mukana ja nauttii näyttävästi. Harmillisesti Urhon rohkeus saa sen yrittämään, ja jos ihmisen valvonta ei ole kunnossa, myös toteuttamaan kaikenlaisia negatiivisiakin tempauksia silkasta tekemisen riemusta.  Sanommekin usein, että Urho polttaa kynttilää molemmista päistä. Oilin vastaava lausetiivistymä on "pisaralla pisimmälle", se kun on todellinen vaatimattomuuden tiivistymä. Niin helppo ja huoleton, mutta myös kovin herkkä ja ei kovinkaan rohkea olento.

 
Jos voisin suunnitella itselleni täydellisen retkikoiran, ottaisin Urhon energian, Oilin taidon säästää energiaa, Urhon halun laittaa itsensä peliin, Oilin pohjoisen oloihin jalostuneen ulkoasun (säänkestävä turkki ja kestävät tassut), Urhon positiivisuuden ja rohkeuden sekä vielä Oilin riistavietittömyyden. Molemmilta mukaan terve rakenne ja kompakti koko. Toisin sanoen, minulla on kyllä täydellinen retkikoira, se vain jakautuu kahtia, Oililla puolet ja Urholla toinen puoli.

 

Kaisa Kuisma

kuvat Kaisa Kuisma ja Pasi Talvitie

http://koti.kapsi.fi/~ptalviti/