Koiraretkeily

Tietoja
Kategoria: Retkiä ja reissuja
Julkaistu: 31.05.2015 17:57
Kirjoittanut Marita Vokkolainen

Nauttiiko se koira?

Kyllä se nauttii. Se on onnellinen, se nuuskuttaa – sen silmät menevät viiruksi kun se nostaa kuonoaan hajua tutkiessaan, se heiluttaa häntäänsä ja silmäillen huolehtii laumastaan.

Sen katse näkee kaiken ja nenä tuoksuttaa hajut, joista meillä ei ole aavistustakaan, se lukee aivan omaa karttaansa, vaikka yhtä matkaa kuljetaan. Se venyttelee lähtiessä valmiina matkaan, se kiepsahtaa illalla kieppiin kuono häntänsä alla ja huokaisee. Se nukahtaa koiranuneensa valmiina ilmoittamaan kaikesta mikä on tärkeää. Se herää aamulla ja tökkää kuonollansa poskeeni ja on täysin onnellisen iloisena ja luottavaisena valmiina uuteen päivää, vaikkei yhtään tiedä mitä tulee tapahtumaan.

On vain oltava sen luottamuksen arvoinen.

Joskus minulta on yritetty saada hyvää vastausta siihen, että kuinka koiran kanssa retkeily aloitetaan ja kuinka valmistaudutaan ja mitä pitää koiralle opettaa ja niitä sellaisia juttuja, joita asialliset ihmiset järkevästi ajattelevat. Minulla on ollut onni elää olosuhteissa, jossa luonnossa liikkuminen, vesillä ja metsissä on jatkuvasti normaaliin arkielämään kuuluvaa. Koira on pentuna pakattu vaikka reppuun kyytiin ja lähdetty liikkeelle. Sen retkeilytaidot ovat karttuneet siinä sivussa, siinä missä muutkin arjen taidot.

Minulla on ollut onni myös löytää mieleiseni koirarotu, joka ominaisuuksiltaan sopii hyvin luonnossa liikkujan matkaan. On liikuttu kävellen tai vetten päällä, veneellä ja kanootilla. Ainoa mitä harmittelen on pyöräretkeilyn tietty hankaluus koiran kanssa – vaikkei sekään ole kuin järjestelykysymys – siihen en ole kuitenkaan vielä päätynyt.

Näin ollen kyllä koirani vaikuttaa valintoihini, kuinka retkeilen ja missä ja milloin ja millaisessa porukassa. Kovin monta reissua en ole ilman koiraani tehnyt, kerran se ei päässyt mukaan heinäkuiseen Pöyrisjärven erämaahan, koska tiedossa oli erittäin hyvä hyttystilanne niillä kulmilla.

Talven hiihtovaellukset olen tehnyt tähän mennessä keskittyen ihmisseuraan.

Kun olemme yhdessä kulkeneet paljon erilaisissa olosuhteissa, tehneet päivittäiset kävelymme, talviset hiihtomme, meillä on silloin yhteinen kunto. Tiedän että sen minkä minä jaksan, jaksaa koirakin. Tiedän kuinka koirani käyttäytyy normaalisti, tiedän kuinka erilaiset sääolosuhteet siihen vaikuttavat, kastuuko turkki, tuleeko kylmä, tuleeko kuuma ja mitä sitten tehdään.

Onhan se totta, että pakkausta ja huolehtimista on tuplasti kun koiran kanssa kulkee, mutta on suuri tyytyväisyys kumppanuuteen ja suhteeseen, joka vahvistuu jokaisella yhteisellä reissulla ja retkellä. Siinä on myös itse opissa koko ajan, on mielenkiintoista seurata eläimen kykyjä ja taitoja. Jos matkassa on monta koiraa, on erityisen mielenkiintoista opiskella koirien käyttäytymistä suhteessa toisiinsa ja koko retkueeseen.

On ollut myös päiviä veneretkillä, jossa hiljainen kumppani ei erityistä huolehtimista tarvitse, se tietää paikkansa ja olonsa ja puheessa tuon eläimen kanssa voi keskittyä päivän tapahtumiin ja kysellä sen mielipiteitä vaikka iltapalan suhteen, josko leipää ja teetä laitettaisiin ja mennäänkö uimaan ja jokohan tästä nukkumaan.

Että nauttiiko se koira, kyllä se nauttii. Se alkaa hössöttämään iloisesti kun ottaa tietyn repun esille, ottaa rinkan esille ja alkaa päiväkausia ennen keräämään tavaroita kasaan.

Kun olen lähtenyt ilman koiraani, niin jos mahdollista olisin pakannut salassa. Herkkämielinen mieheni onkin vienyt koirani siksi aikaa pois kotoa kun varsinainen lähtö tapahtuu, jääminen oven taakse hetkellä jolloin retkitarvikkeet liikkuvat autoon – se olisi aivan liikaa. Joskus olen kokenut tunteen, että minulle on mökötetty takaisintultuani, enkä minä ole kuitenkaan mikään eläimen inhimillistäjä.

Toisaalta on se hetki kun väsyttää itseä ja kompastuu sadatta kertaa koiran hihnaan, koska toinen on innoissaan, koska omistaa erämaan ja on varma siitä, että tuolla taivaanrannassa vilahti joku tontillensa kuulumaton olento ja hetki on kaikin puolin synkeä omassa päässä, silloin uhkaan tehdä seuraavalle reissulle hyvät lämpimät rukkaset ja mietin, että voisiko joskus liikkua niin ettei yhdestäkään elävästä olennosta tarvitse huolehtia.

Mutta sitten tulee taas ilta, kieppi ja aamun nenätökkäys. Juttelen sille omat juttuni ja kyselen mikä olisi hyvä suunta tänään ja puuroako otetaan?

Näyttäisi nauttivan molemmat. Tässä vietetään iltahetkeä souturetkellä. Oli ollut kuuma päivä ja lepo varjossa oli tarpeen.

 

Pienenä pentua kannettiin repussa kun se ei enää jaksanut kävellä, niinpä se osasi pyytää itse potkurinkin reppukyytiin.

 



Kuinka opetan koirani kanoottiin? Pistän koiran kyytiin ja lähden melomaan. Joskus se vaan on niin helppoa.

 



Sitten kun on vähän kokemusta niin hienosti kulkee kanootti useammankin koiran kanssa. Kohtuullisen iso aallokkokoski mentiin tällä porukalla.

 

Koira on onnnellinen ja tyytyväinen kun saa olla mukana. Tyytyväinen retkikumppani Inarinjärven souturetken tauolla.




Vahti valvoo, isäntä voi levätä.  Koiraltakin riisuttu reput ja vähän taukoherkkuja yhdessä nautiskeltu. Patikkaretkeltä Pallastuntureilta.

 

 

Joen ylityksissä on ollut tapana antaa koiran mennä irti ja valita itse parhaaksi katsomansa reitti, tällöin ei horjahdella samassa narussa kivikossa.

 



Ylitystenkin vuoksi koiran eväät on pakattu muovipusseihin tuonne reppuihin. Kuivaamuona kun ei tykkää kastumisesta.
Eväänä on yleensä liharouhetta, kuivattua jauhelihaa tai kanaa. Itse kuivailen yleensä särkiä matkaan taukoevääksi.
Pääasia että muonassa riittää energiaa ja koira varmasti syö sitä mielellään. Erikoisherkkuna löytyy vielä yleensä maksaa ja kanansydämiä, itse nekin kuivailen.

 



Koiran repuille sopivan sadesuojan saa pienen repun sadesuojasta.

 

Sääolosuhteet luovat oman haasteensa koiran kanssa kulkiessa ja vaikka itse pärjäisi niin koiran selviytyminen niistä on otettava huomioon.

 



Karvallisen koiran kanssa on viileässä helppoa, lampaantalja on talvisin tuonut lisälämpöä. Kovalla pakkasella yöpyessä on koiralle laitettu vielä itseltä riisuttu toppatakki peitteeksi. Pikkukoirahan pujahtaisi ihmisen kanssa samaan makuupussiin.

 



Ja kun on kuuma niin Lilli-eläin osaa kyllä hakeutua veteen vilvoitttelemaan tarvittaessa. Itäkairan elokuu oli lämmin ja koko retkue vietimme paljon aikaa veden äärellä.
Me ihmiset kastelimme hatun ja koira turkin, sitten taas oli hetken sopiva kävellä.

 

Viime aikoina koirat ovat saaneet sääskisuojakseen oman MSR-telttansa, se on ollut oikein kätevä ratkaisu. Tahdotaan viettää rauhallista aikaa leirissäkin, eikä päivämatkat ole hurjan pitkiä. Koirat viihtyvät tuossa oikein hyvin tarvittaessa, ymmärtävät tarkoituksen ja pyrkivät sinne heti kun suoja on pystyssä.
Tuo on ollut oikein hyvä ratkaisu, koska ei ne koirat teltassa viihtyisi kun me ihmiset ulkona risukeitintä palvomme – täytyy osallistua ja nähdä kaikki mitä tapahtuu. Tämä juhannuskokkoleiri on Muotkalla.

 

Paljon iloisia retkeilyhetkiä koirakavereille toivottaa Lilli!


Marita Vokkolainen

http://paussinpaikka.blogspot.fi/