Etusivu

Talventörröttäjät

Suomen luonnonvaraiset ruohot ja heinät talvella

Talviaikaiseen kasviharrastukseen ei meillä juuri ole perinnettä, mutta talvisillakin kasveilla on tarinansa kerrottavana, kaikki ei olekaan niin kuollutta kuin vaikuttaa. Talventörröttäjät-kirja johdattaa havainnoimaan niitä lukuisia kasveja, jotka kurottavat kuivuneet vartensa ja kukintonsa siemenineen lumenpinnan yläpuolelle.

Talventörröttäjät on ensimmäinen Suomen oloihin soveltuva, talviasuisten heinien ja ruohojen tunnistamiseen tarkoitettu teos. Teos esittelee yli 70 lajia, useimmat sellaisia, jotka on helppo löytää lähiluonnosta. Tunnistamisen helpottamiseksi lajit on järjestetty kirjassa kasvupaikoittain joutomaiden, rantojen, niittyjen ja metsien lajeiksi. Jokaisesta lajista on talvikuvan rinnalla myös kesäkuva. Kirja kertoo myös talventörröttäjien elintavoista, muun muassa siitä, miten ne ovat erikoistuneet levittämään siemeniään hankea pitkin.

Kirjassa on erinomaiset tarkat kuvat, jotka helpottavat tunnistusta. Isohkon kokonsa vuoksi en ottaisi sitä reppuun mukaan, mutta selaan ja luen sitä mielelläni kotona.

Talventörröttäjät, Ari-Pekka Huhta
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Vastapaino
Sivumäärä: 214
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2015