Lehdet 2015

Lehti 2/2015

Jääsäihke, Tuire Jalaskoski


”Muistan kun 1990-luvun puolivälissä käytiin kirjaston koneilta Aapelin juttuja lukemassa, taidettiin jopa jotain ihan tulostaa talteen, kun haaveiltiin ekasta omasta Hammastunturin reissusta.” Aapelin reissukertomukset ovat olleet monelle ensimmäisiä netistä luettuja retkikertomuksia, ja nämä retkikuvaukset sytyttivät monen retkeilykipinän. Ihminen nimen takana -sarjassa meillä on ollut ilo haastatella Aapelia tähän Outaan.

Outa on taas täysi hyvää luettavaa ja katseltavaa, kirjoja, kuvia, kertomuksia, runoja ja videoita. Korpit ovat mukana niin reissuilla kuin kirjoissakin. Outan mukana pääsee retkelle Vätsärin, Pöyrisjärven ja Muotkan erämaihin ja lähemmäs – niin haikeisiin kuin iloisiin tunnelmiin. Videoissa Jeskadam – tuulten tunturi lepyttää mustan kaamoksen viettänyttä retkeilijän mieltä.

Toimituskunta toivottaa lukijoille rauhallista joulua ja hyvää retkeilyvuotta 2016!

 

Ajankohtaista

Eväitä

Ihminen nimen takana

Kirjoja

Kotipihan nurkilta

Lyhyet

Mielenpäällä

Runoja

Retkiä ja reissuja

Videot

 

Water Traverse Finland - kaksikolla Suomen halki

Valmistelut on tehty ja reissu voi alkaa. Viime syksynä lyötiin lukkoon ajankohta matkakumppanini Alanin jännittävälle suunnitelmalle, ja matkaa Suomen halki ruvettiin toden teolla suunnittelemaan. Tavoitteena on kulkea vesiteitse Venäjän rajalta aina Ouluun ja Perämerelle asti Kuhmon, Sotkamon ja Kajaanin kautta kulkuvälineenämme kaksikkokajakki.

Matkamme alkaa perjantaina 15.5. ja mukana seikkailussa voi elää Alanin blogin kautta osoitteessa alangoldbetter.wordpress.com, mistä löytyy linkit myös muihin sosiaalisen median kanaviimme. Vaikka ensimmäinen blogipostaus onkin englanniksi, on reissun aikana tehtäviin kirjoituksiin tarkoitus lisätä myös suomenkielinen tiivistelmä suomenkieliselle lukijakannalle.

Kiia-Riikka Niemi

hhttps://instagram.com/kuraparapa/
http://alangoldbetter.wordpress.com/

 

Lehti 1/2015

Tämän Outan teemana on koiran kanssa retkeily. Neljä koiranomistajaa kertovat kokemuksistaan. Vaeltaja lienee koiran paras ystävä.

Kirjoissa esittelemme uusia ja vanhoja aarteita. Todella upeita kuvia on nähtävillä talvelta, luonnosta ja metsästä.

Retkelle pääsee Outan mukana mm. Teerien soitimelle, Lämpimälle joelle, ensimmäiselle eräretkelle.

Ihminen nimen takana -sarjassa haastattalemme "tyttöä, jolla on likaiset kädet". Tytti Bräsy on artesaani ja taiteilija, joka tekee upeita koruja.

Entäs jos eräänä päivänä emme enää pystyisi tai jaksaisi kantaa rinkkaa? Lukekaapa Motorisoidun eräkärryn testaus, ehkä sittenkin on vielä toivoa!

Kesän iloja toivottaen!

toimituskunta

 

Ihminen nimen takana

Ajankohtaista

Kirjoja

Kuvia

Luonto-Outa

Niksi-Outa

Retkiä ja Reissuja

Retkiä ja Reissuja – teemana koiran kanssa retkeily

Sielun outa

 Varusteita