Kirjoja retkeilystä, Lapista, luonnosta, erämaista tai muusta mukavasta

Lasten kanssa Haltille

Luonto-Liiton tämän vuoden teema on Lapset luontoon. Sopivasti teemavuoden kunniaksi Össi Nikula on kirjoittanut kirjan nelilapsisen perheensä kaksiviikkoisesta retkestä Kilpisjärveltä Haltille 1968. Perheen nuorin lapsi on 6-vuotias, vanhin 14-vuotias. Kirjasta saa hyvän käsityksen tuon ajan retkeilystä: osin itsetehdyt vaatimattomat varusteet, ruuan niukkuus, liian raskaat kantamukset ja kokemattomuus tekevät retkestä raskaan. Äidin rinkka painaa alussa yli 30 kiloa, perheenpään rinkan painoa ei edes mainita. Kirja on hyvinkin tavanomainen ”vaikeuksien kautta voittoon” retkikuvaus, mutta harvinainen perheretkikuvaus. Lapset ovat sopeutuvaisia, innostuneita ja avoimia kokemaan luonnonihmeitä. Vaikeuksia on: eksymistä, väsymistä, ruuanpuutetta, mutta silti lukijalle jää tunne että aika on kullannut muistot. Välillä sepitetyt repliikit tuntuvat teennäisiltä ja lasten kanssa retkeily liiankin auvoiselta. Kerronta on kylläkin melko jouhevaa.

Kirjan mustavalkoiset kuvat sopivat hyvin kirjan henkeen, vaikka osa kuvista on teknisesti heikkoja.

Äiti toteaa osuvasti: ”Mielelläni olen rinkkani kantanut. Painavampiakin taakkoja on äidin kannettava.” Ja nähdessään Kilpisjärven tien vaelluksen päättyessä, perheenisä sanoo: ”Poropolku orjuuteen.”

Kustantajalle on annettava suuri miinus: kirjassa on aivan liian paljon kirjoitusvirheitä, kustannustoimittajaa olisi tarvittu.

Össi Nikula: Haaveena Haldi, 179 s. Mediapinta 2011

Liisa Koponen


 

Pieni poika muistelee

Kirja kertoo koulutaivaltaan aloittelevan Matiaksen elämästä Pomokairassa. Matias ei ole vielä kirjoitustaitoinen, siksi naapurin Ville-setä on kirjoittanut muistiin Matiaksen elämää. Matias kertoo pikkuvanhasti perheestään: isästä, äidistä, Inari-siskosta, ukista ja mummista sekä rakkaasta Jesse-koirasta. Usein Matias istuu Jessen kanssa koirankopin katolla ja ”antaa auringon paistaa”.

Matiaksen suhde ukkiin on hyvin läheinen ja lämmin. Ukki ottaa Matiaksen mukaan metsäretkille, opettaa liikkumaan luonnossa, sytyttämään ja sammuttamaan nuotion, ammutun linnun käsittelyn ja paljon muuta. Lukiessani näin kirjailijan itsensä lapsenlapsensa kanssa metsässä tai kala-apajilla. Kun ukki lähtee veteraanien kuntoutukseen ja joutuu myöhemmin suonitohtorin tutkittavaksi sairaalaan, Matias on kovin yksinäinen. Ukilla on paljon tarinoita, joita Matias kuuntelee mielellään. Puolukkaretki isän, äidin ja siskon kanssa syksyiseen metsään ja laavulla yöpyminen on Matiakselle suuri elämys.

Kerronta on lämmintä ja huumorin – tahallisen ja tahattoman – höystämää. Kirjailija kuvaa uskottavasti pienen pojan elämää. Muutamassa kohdin kyllä ajattelin, että Matiaksen suuhun on pantu liian viisaita ajatuksia. Mutta mummona tiedän, että pienet pojat ja tytöt ovat nokkelia, hyväkuuloisia ja tarkkasilmäisiä.

Lopuksi Matias kiittää yhteisesti kaikkia, kuten kunnon muisteluksissa pitää tehdä. Matias vakuuttaa olleensa rehellinen. ”Myös tasapuolisuuteen olen pyrkinyt, itseäni unohtamatta. Voi olla, että lukijan mielestä mummi on jäänyt vähemmälle kuin ukki, mutta se on näköharhaa. Jos joku osaa keittää hirventurpakeiton, häntä ei sovi pitää vähäarvoisena.”

Kirja on raikas hyväntuulen kirja; kirja jonka luin kahdesti. Panen sen kirja-aarrearkkuuni Veikko Huovisen Konsta etsii kortteeria -kirjan rinnalle.

Veikko Haakana: Pienen pojan muistelmat, 175 s. Karisto Oy 2008

Liisa Koponen

Saariselkä Retkeilyopas ja kartta

Päivää ennen ensimmäistä retkeäni Saariselälle sain käteeni Saariselkä Retkeilyopas ja kartta -kokonaisuuden, ja pääsin testaamaan pakettia heti käytännössä. Lähdin matkaan Kiilopäältä ja kuljin muutaman päivän pyörylän kohti etelää ja päätin retkeni Saariselälle. Kokemukseni oppaan tarjoamasta alueesta on siis hyvin rajallinen, mutta en huomannut yhtään virhettä tai ristiriitaa retken ja oppaan tietojen välillä. Aiemmasta retkestä alueen itäpuolelle on kulunut paljon aikaa, silti sitä aluetta koskevat tiedot vaikuttvat täsmällisiltä.

Retkeilyopas on jaettu seitsemään eri aihepiiriin:

  • Reitit ja retkeilypalvelut,
  • Luontokohteet, johon on kerätty luontonähtävyydet,
  • Kultakohteet,
  • Sotamuistot,
  • Savottojen jäljet,
  • Kulttuurikohteet sekä
  • Tuvat, kodat ja laavut.

Suurin osa oppaan ja kartan kattamasta alueesta kuuluu Urho Kekkosen kansallispuistoon, mutta mukana ovat myös Saariselän matkailukeskuksen, Kiilopään ja Tankavaaran lähikohteet sekä Sompion luonnonpuisto. Kyseessä on siis varsin kattava tietopaketti, mutta silti napakka ja hyvin kirjoitettu. Kirjoittajan oma innostus alueeseen ja retkeilyyn kuultaa tekstistä, into tarttuu. Hän on vieraillut jokaisessa esittelemässään nähtävyydessä.

Retkeilyopas on sopivan kokoinen, vaikka siinä onkin 109-asiasivua, kolme mainossivua ja 250 eri vierailukohdetta, sopii se hyvin rinkan taskuun eikä tunnu liian isolta kantaa mukanaan. Oppaan taitto on varsin mainio hyvässä valossa, eri aihepiirit ovat oppaassa eri väreillä. Marraskuun hämyssä ja päälampun himmenevässä valossa aikuistuva retkeilijä tuskaili värien kanssa, ehkä lovetus oppaan laidassa olisi ollut parempi pimeän ajan ratkaisu. Kirjaisinkoko on aika pieni, mutta toisaalta se on mahdollistanut kompaktin koon. Oppaassa on paljon riittävän hyviä kuvia, joilla on lisäarvoa kokonaisuuden kannalta. Kansien pintakäsittely hylkii vettä, mikä lisää oppaan käyttöikää ja -mukavuutta.

Kartan mittakaava on 1:50 000, mikä on varsin sopiva tarkkuus retkeilijän kannalta. Joitain isoja irtolohkareita ei oltu merkitty karttaan, mutta ei niitä löytynyt Karttapaikaltakaan. Kartta on kaksipuolinen ja sopivan paperilaadun ja -paksuuden vuoksi helpompi käsitellä esimerkiksi uuteen Muotkatunturit 1:50 000 ulkoilukarttaan verrattuna. Karttaan on merkitty kohteet värisymbolein ja numeroin. Symbolien tarkat värit jäivät muutoin kuin hetken viivähtävässä keskipäivän valossa tai kämpässä lampun alla näkemättä. Karttaan on painettu myös seudun kesä- ja talviretkeilyreitistöt palveluineen ja taukopaikkoineen.

Oppaiden ongelma on, että ne vanhenevat. Monet ulkomaiset retkeilyoppaiden kustantajat ovat ratkaisseet ongelman kertomalla kotisivuillaan mahdollisista muutoksista. Toivottavasti tämä käytänne tulee myös meille Suomeen.

Kokonaisuutta on helppo suositella sekä pidempiä retkiä tekeville kuten myös päiväretkeilijöille suunnitteluavuksi sekä oppaaksi tutustua alueisiin ja niiden historiaan lähemmin.

 

Saariselkä Retkeilyopas ja kartta
Joel Ahola
Karttakeskus 2011
Opaskirja 12 x 22 cm
Liimasidottu, 112 sivua
Kartta 79 x 86 cm, kaksipuolinen, taitettu
ISBN 978-951-593-437-6

Tuotteen voit tilata täältä



 

Maria Haakana

http://www.duottar.net/

Tunturi- ja rantakasvit

Metsäkustannuksen kasvioppaat tunturi- ja rantakasveista tarjoavat niin harrastajille kuin kokeneemmillekin apua kasvien tunnistamiseen maastossa tai kotisohvalla. Kirjoittajina ovat dosentti Henry Väre ja amanuenssi Rauni Partanen.

Molemmissa kirjoissa esitellään noin 400 kasvia. Tunturikasvien valinta lienee ollut kohtuullisen helppo, rantakasvien vaikeampi. Valintaa voi pitää onnistuneena. Molemmat kirjat ovat ulkoasultaan samanlaiset. Kaikista kasveista on hyvät valokuvat, eräistä myös lähikuvat. Kasveista kerrotaan tuntomerkit, ekologia ja levinneisyys; tiedot ovat riittävät. Kirjojen alussa on perusteellinen luku tuntureista ja rannoista kasvien elinympäristönä. Kirjoittajien asiantuntemus ja kirjoittamistyyli ovat erinomaisia.

Kokeilin Rantakasvion avulla minulle ennestään tuntemattomien kasvien määrittämistä, se onnistui helposti. Hieman hämäävää on valokuvien koko, tuntemattoman kasvin tunnistamisessa kuvan soisi olevan luonnollisessa koossa tai ainakin olisi hyvä olla tieto kuvan mittakaavasta. Lähikuvat kyllä korjaavat tätä.

Molempien kirjojen sisällysluettelossa on epäloogisuutta: sisällön mukaan ensimmäinen luku on Johdanto, mutta ao. sivulta ei tällaista otsikkoa löydy! Samoin sisällysluettelossa ei ole kasvitieteellisen jaottelun mukaisia pääotsikoita: Sanikkaiset, Paljassiemeniset, Koppisiemeniset, Kaksisirkkaiset ja Yksisirkkaiset, vaikka näitä kirjoissa käytetään.

Retkeilijälle molemmat kirjat ovat suurikokoisia ja heikosti nidottuja. Vaeltaja ei mielellään rinkkaansa ota tämän kokoisia kirjoja. Tässä mielessä vanha W&G:n alkuaan ruotsalainen Tunturikasvio 1986 oli käyttökelpoisempi.

Sekä Tunturikasvio että Rantakasvio ovat hienoja kirjoja. Ne ”innoittavat retkille Suomen tunturiseuduille ja tarkkailemaan toinen toistaan viehättävämpiä kasveja ja rantaretkille tutkimaan rantaluonnon monimuotoisuutta”. Toivottavasti kirjoittajilta tulee lisää, vaikkapa kirjat pelto- ja vesikasveista.

 

Väre-Partanen: Suomen tunturikasvio, 255 s.
Metsäkustannus Oy 2009
ISBN 978-952-5694-40-6

 

Väre: Suomen rantakasvio, 256 s.
Metsäkustannus Oy 2011
ISBN 978-952-5694-72-7

Matti Koponen