Kirjoja retkeilystä, Lapista, luonnosta, erämaista tai muusta mukavasta

Jos itseni pelastan itseltäni

Jos itseni pelastan itseltäni on saamelaisen muusikon ja kirjailijan Niillas Holmbergin kolmas teos. Aikaisemmin ovat ilmestyneet Dego livccen oaidnán iežan (Kuin olisin nähnyt itseni) 2009, ja Amas amas amasmuvvat (Jottei outo tulisi oudommaksi) 2014. Niillas Holmberg sai Saamelaisneuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014.

Teos on sekä herkkä että voimakas, humoristinen ja leikittelevä. Holmberg kuvaa elämäänsä Utsjoen varressa, Tampereella ja maailmalla, kasvamista, juurtumista, saamelaista ahdinkoa valtakulttuurin varjossa. Holmberg ottaa kantaa ja tuntee voimattomuutta. Hän on koskikaran kanssa Utsjoen koskella, Sirmassa tansseissa, postiautossa ja maailmalla, samaan aikaan sekä paikallinen että globaali. Hänessä on nuoruuden vimmaa, vallankumoustahtoa ja harkintaa.

ILO-sopimus
isä keittää koparakeittoa

EU ja talous
keittää koparakeittoa

presidentinvaalit ja
koparakeittoa

minä syön koparakeittoa
- Niillas Holmberg-

-

Aina minulta että mitä
on saamelaisuus
mitä luonto
ja minä kerron

joikasin käsi ojossa yksinäisyyttä
Kuukkeli vanha varoittaja
istahti ja katsoi hyvin
kas kun ei sanonut
että minun on pian sanottava hyvästit

- Niillas Holmberg-

-

Ajattelin kirjoittaa valtiolle kaivostoiminnasta
mutta mätätomaatit eivät valtion mielestä
ole puolukkahillon veroisia
kun käristyksestä puhutaan

minullahan on mätiä tomaatteja sylissä
en siis ole yleisluonteenmukainen

ylpeä minä olen
kun en ota valtiota auttavasta kädestä
vaikka se säästää minulta aikaa
ja huuhtoo luohet rantaan valmiiksi tapettuina

mutta kysymyshän kuuluu
heittääkö vatipäätä päähän vadilla

- Niillas Holmberg-

 

Jos itseni pelastan itseltäni, Niillas Holmberg
Kansi ja kuvitus: Hanna Lehikoinen
ISBN 978-952-9893-84-3
80 sivua, liimasidottu
Palladium Kirjat 2015

Mummon ja lasten luontokirja 2 – kotipihan kasvit

Liisa Sääskilahti etsi lapsenlapsilleen luontokirjaa, joka kertoisi luonnosta tosiasioita. Ei kuitenkaan tiedemiehen kielellä ja silmillä, vaan lapsen uteliain ja hoksaavaisin silmin nähtynä. Sellaista ei löytynyt,  joten hän päätti kirjoittaa itse lastenkirjan. Kirjassa mummo ja lastenlapset tutkivat kodin ympäristön pieniä eläimiä sellaisina kuin ne luonnossa kohdataan. Tilanteiden kuvaamisen avulla lasten mielenkiinto säilyy.

Kirja on tarinallinen tietoteos. Sarjan toisessa kirjassa mummo ja lastenlapset tutkivat kodin ympäristön pieniä kasveja sellaisina kuin ne luonnossa kohdataan. Mummo osaa kertoa mielenkiintoisia asioita kotipihan kasveista, joita ei moni aikuinenkaan tiedä. Kirjan tarina perustuvat lastenlasten kanssa vietettyihin kesiin koti- ja mummolaympäristössä.

Entisenä pienten lasten opettajana ja nykyisenä mummona Liisa Sääskilahti löytää toimivan kielen, jota lapset ymmärtävät ja kuuntelevat mielellään. 

Kirjan kuvat on tehty akvarellimaalauksella.

Kirjailija: Liisa Sääskilahti
Kustantaja: N-Y-T-NYT Oy
Sivumäärä: 35
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2015
ISBN: 9789526788647

Riekkomailla

Kuivaniemellä syntynyt Jorma Koski, joka sallii itseään kutsuttavan eräkirjailijaksi, päätyi jo poikana "pyörimään pöheiköissä aina kun kotitöiltä jouti, muut harrastukset olivat kaukana". Hän kävi metsällä veljiensä kanssa ja piti reissuista päiväkirjaa. Kerran Koski lähetti päiväkirjanmerkintöjen pohjalta laaditun tarinan kirjoituskilpailuun. Se tarina ei vielä menestynyt, mutta Koski lupasi veljilleen yrittää niin kauan, että palkinto tulee. Koski huomasi vähitellen, että kertomuksista tulee mielenkiintoisempia, kun luopuu perinteisestä erätarinan kaavasta, jossa mies lähtee koiran kanssa metsälle, jälestää saalista, ampuu, juo nuotiokahvit ja palaa kotiin saaliineen. Aiheiden laajentamisen myötä hänen kertomuksensa alkoivat kelvata kilparaadeille ja kustantajille sekä lukijoille.

Koski käyttää kertomustensa lähtökohtana edelleen usein todellisia sattumuksia, joiden ympärille hän rakentaa laajempaa elämänkuvaa. Hän sijoittaa tarinansa mielellään luontoon, koska pääsee siten liittämään mukaan itselleen mieleistä luontokuvausta.

Kahdeksantoista  vuoden aikana Koskelta on julkaistu kahdeksan metsästykseen, kalastukseen ja muuhun pohjoisen maaseudun elämään liittyvää tarinakokoelmaa. Niistä tuorein on tänä keväänä ilmestynyt Riekkomailla, jossa on 15 novellia. Novellit avaavat näkymiä pohjoisen luontoon ja ennen kaikkea siellä asuvien miesten mieliin. Naisiakin on toki mukana, mutta näkökulma on miesten tai kasvuiässä olevien poikien, jotka kaipaavat metsälle ja kalaan siinä muun elämisen ohessa.

Pohjoisessa on usein kylmää ja pimeää, metsälle tai vesille lähtö ei aina onnistu ja saaliidenkin laita on usein niin ja näin. Joidenkin novellien tunnelma on alakuloinen, joskin jostain valonsäde aina löytyy. Miehet pääsevät onneksi kulkemaan myös keveämmällä mielellä ja lempeä huumori kutkuttaa lukijan mieltä. Kosken rauhallinen, usein tavallista arkea kuvaava kerronta välittää konstailematta aitoja tunteita ja tunnelmia niin menneiltä vuosikymmeniltä kuin nykypäivästäkin.

Kirjan teksti: Jorma Koski
Kannen kuva: Kimmo Koski
Sivuja: 199
ISBN: 978-951-23-5859-5
Karisto Oy, helmikuu 2015
Kirja on saatavissa myös sähköisenä.

Maarit Nisu

Vaeltajat

Luontokirjojen laadun takaa nimi Jorma Luhta. Hänen uusin teoksensa Vaeltajat vie matkalle pohjoisille tuntureille. Hän vaeltaa vuodenkierron yhdessä eläinkunnan vaeltajien kanssa.

Luhta on suuri suosikkini luonnonkuvaajien joukosta. Hän on tarinankertoja – voisin lukea tekstin ilman kuvia, kuvat kertoisivat tarinaa ilman tekstiä.
Valokuvat ovat odotetusti huippulaadukkaita, tällä kertaa kohteet ovat entistäkin harvinaisempia. Kuvausvuonna sattunut sopulivaellus toi kameran eteen naalin ja tunturipöllön, jotka meille niin kauniina tässä kirjassa esitellään. Yhä uudelleen palaa katsomaan myös yleisimpien lintujen kuvien esiin nostamaa kauneutta, suokukko loistaa kuin etelän paratiisilintu.

Jorma Luhta nostaa esille luonnonsuojelullisia teemoja hienovaraisesti, antaen lukijan itsekin oivaltaa, hänen perustelunsa suojelun tarpeeseen on vakuuttavaa – tämä kirja. Kirjassa on kauneutta, kepeyttä ja tyyneyttä, huumoria ja ymmärrystä.

Kirjan ulkoasu on samassa tanssissa luonnon kanssa, sivuilla olevat jälkikuviot kiehtovia ja hyvä graafinen oivallus.

Tahdon uskoa, että Jorma Luhta kulkisi luonnossa ilman kameraakin ja nauttisi hetkistään silloinkin.
On meidän lukijoiden onni että hän jakaa kokemansa maailmalle.

Teksti ja valokuvat: Jorma Luhta
Ulkoasu: Ritva Kovalainen
Kustantaja: Maahenki
ISBN: 978-952-301-023-9
Sivumäärä: 160
Koko: 275 x 255 mm
Sidos: sidottu
Kirjastoluokka: 75.71
Kielet: suomi

Marita Vokkolainen

Lisää artikkeleita...

  1. Retkeily koiran kanssa
  2. Nuotiolla
  3. Ketunpyyntiopas
  4. Metsän tarina -luontokirja
  5. Siirtykäämme kaarnetaajuudelle
  6. Haluatko aloittaa sieniharrastuksen?
  7. Lapinhullu
  8. Suomen lasten retkeilyopas
  9. Vuoden kaunein kirja
  10. Lapsiperheen retkeilyopas
  11. Ahman kintereillä
  12. Polkupyörällä Jäämerelle ja Islannin ympäri
  13. Hulluna hortaan - Hyvinvointia ja herkkuja villivihanneksista
  14. Luonnollisia Tuokioita - Raimo Bärman
  15. Retkeilijän opas
  16. Saamelaiset suomalaiset
  17. Jäitä pitkin
  18. Sopulikaupunki
  19. Puut – niiden humina
  20. Kamala luonto – parasta elämässä
  21. Retkeilijän kiviopas
  22. Lapintähti
  23. Retkeilijän autiotuvat
  24. Onnen hippuja - aikalaiskuvaa Lemmenjoen kultamailta
  25. Metsäveri - Aslak Ola Aikion elämää ja tarinoita
  26. Luonnossa Valkeapään kanssa
  27. Kuikka, alkulintu
  28. Vuosi metsässä
  29. Lasten kanssa Haltille
  30. Pieni poika muistelee
  31. Saariselkä Retkeilyopas ja kartta
  32. Tunturi- ja rantakasvit
  33. Cooking in Landscapes - Vegetarian and Fish Recipes for Explorers
  34. Lounais-Suomen retkeilyopas
  35. ”Ikävä erätön ilta.” Retkeilykirjallisuuden tarkastelua
  36. Entistä Enontekiötä
  37. Pylkkäs-Konsta mehtäämässä
  38. Retkeilijän kansallispuistot ja luontoelämykset
  39. Suomalainen aarniometsä
  40. Linnut äänessä - 150 Pohjolan lintulajia äänineen
  41. Suomen lasten luontokirja
  42. Haile Selassie ja Lass'Uulan Niila
  43. Ihmisen elämä on taistelua kehdosta hautaan - Kirsti Pokan elämäkerta
  44. Sininen karhu
  45. Balladi kauniista Petronellasta
  46. Lämpöä harakoille - picalogin vuosikirja
  47. Viimeiset vieraat – Elämää autiotaloissa
  48. Pöytään isketty puukko
  49. Pitkin poikin Saariselkää
  50. Lappia kuvin ja sanoin
  51. Inarin Lapin luonto- ja lintukohdeopas
  52. Unelma Saimaasta
  53. Kevät lintusaarella
  54. Lintutornit
  55. Opas erämaihin
  56. Linkolan soutajan päiväkirja
  57. Järveltä ikuisuuteen
  58. Missä pitkospuut päättyvät - retkielämyksiä erämaassa
  59. Älä hukkaa hauku
  60. Talviretken käsikirja
  61. Sopulipoluilla
  62. Tarujen tunturit
  63. Jorma Luhta - Metson kuolema
  64. Kirjoja nousevalle nuorisolle
  65. Veikko Haakanan runoteokset
  66. Jorma Luhta - Tähtiyöt
  67. Eeva Kilpi - Lapikkaita
  68. Jorma Ollikainen - Kelokämppä
  69. Viiimeinen kesä: Arvitin kanssa Tuntsan lohijoella
  70. Vaiettu joki – Pekka Jurvelin
  71. Havukka-ahon ajattelija, Veikko Huovinen
  72. Neljä retkeä läpi Suomen, Erkki Lampen
  73. Vasan kevät, Inkeri West