Fjällräven Abisko - keveyttä ja kestävyyttä tunturiin

Tietoja

Luotu: 07.01.2011 17:48

Viimeksi päivitetty: 12.01.2011 17:06

Julkaistu: 07.01.2011 17:46

Kirjoittanut Minna Lumirae

Osumat: 21083

 

Viimevuotisten kahden uutuusteltan (Akka Dome -mallin arvio Outan numerossa 2/2010) esittelyn jälkeen Fjällräven on vain lisännyt vettä myllyyn ja tuo nyt 2011 kevääksi markkinoille vielä yhden uuden mallin, joka korvaa suositun Akka Shapen. Abiskon materiaalit ovat Shapea ja legendaarista perus-Akkaa kevyemmät, mutta kestävämmät. Perinteisten sinisen ja vihreän värin lisäksi uuden teltan voi nyt valita myös valkoisena, mikä ehkä rajaa talvikäytön pois, mutta tuo ihan uutta valoisuutta ja näkyvyyttä sulan maan ajan retkeilijälle.

Abisko Lightweight on nimensä mukaisesti kevyt teltta, jossa kuitenkaan ei ole tingitty kestävyydestä. Tällä tunnelilla voi huoleti lähteä tuulisempaankin tunturimaastoon. Akka-telttojen ulkoteltan polyester ripstop on korvattu entisen paksuisella eli 30 denierin vahvuisella, mutta kolmikerroksisella materiaalilla, joka on aiempaa lujempaa. Kaaret ovat myös vaihtuneet 9.64 ja 8.46 -milliksiksi, ja ne valmistetaan ultralight-alumiinista. Näin ollen teltan kokonaispainoa on saatu pudotettua jo kevytretkeilijöitäkin puoleensavetäviin lukemiin.

 

Testikappaleeksi syyskuiseen kahden naisen ja kahden koiran Kaldoaivin reissuun lähti Abiskon kahden hengen versio. Vaa'alle laitettuna kompakti, kompressiohihnoilla kiristetty paketti antoi lukemiksi 2650 grammaa. Tämä sisälsi ulko- ja sisäteltan, kolme kaarta säilytyspusseineen, 17 kpl v-mallisia kiiloja, sekä korjaustarvikkeet (kaksi eripaksuista kaarenpätkää, korjausholkki, pala kutakin teltassa käytettyä kangasmateriaalia, narua, neula, liimaa ja sivellin) säilytyspusseineen. Painosta korjaustarvikkeiden osuus oli 126 g, kiilojen 213 g ja kaarten 386 g, joten itse teltalle jäi 1925 grammaa.

 

Tämä teltta ei eksy maisemaan

Pystyttäminen on aiemmista Fjällrävenin teltoista tuttua - nopeaa ja helppoa. Kaaritunnelit on ommeltu ulkoteltan sisäpintaan ja ne on merkitty selvästi heijastimin sekä varustettu värikoodeilla, koska päätykaaret ovat erimittaiset kuin keskikaari. Kaaret napsahtavat hyvin kokoon ja liukuvat sujuvasti tunneleihin. V-malliset kiilat pureutuvat hyvin kiviseenkin maastoon ja ankkuroivat teltan tukevasti paikalleen. Tosin kiillojen irrottamista helpottaisi, jos niihin olisi porattu reikä, johon voisi kiinnittää narulenkin.

Teltan pystyttäminen yksin kohtalaisessa tuulessa onnistuu muutamassa minuutissa (katso pystytysvideo Outan numerossa 3/2010). Sisäteltan voi jättää perinteisesti kiinni ulkotelttaan, jolloin asumus on heti valmis, tai sen voi ryömiä kiinnittämään ulkotelttaan erikseen, jos esim. tavaroiden jakaminen kahdelle kulkijalle tai teltan pakkaaminen märkänä on vaatinut sen irrottamista. Tämä vaihe on ehdottomasti pystyttämisen hitain, sillä etenkin jalkopäästään teltta on niin matala, että mahallaan makaaminen on varmin konsti saada sisäteltan nappulakiinnikkeet pujotettua vastaaviin renkaisiin ulkoteltassa.

 

Mikään kookkaan vaeltajan asumus kahden hengen Abisko ei ole, se tulee selväksi heti pystyttäessä. Keskimmäisen, pisimmän kaaren kohdalta teltta on 100 cm korkea. Sisäteltta tulee kuitenkin sen verran irti ulkokankaasta, että sisällä vastaava lukema on enää vain 88 cm. Pitkänhuiskea vaeltaja joutuu siis puuhailemaan teltassa vähän kyyryssä, etenkin kun teltan jalkopää laskeutuu melko voimakkaasti. Testaajina toimineilla, alle 166-senttisillä naisihmisillä ei ollut vaikeuksia istua teltassa suorina, eivätkä makuupussien jalkopäät osuneet päädyn mataluudesta huolimatta sisätelttaan.

 

 

Sisäteltan pituus on 225 cm ja leveys oviaukon kohdalta 130 cm, jalkopäästä 80 cm. Kahdelle vaeltajalle on siis hyvin tilaa, ja keskelle mahtuu myös kaksi kompaktia lapinporokoiraa. Kolmen hengen version sisäteltta on samanpituinen, mutta leveyttä on 160/105 cm ja korkeutta 95 cm.

 

 

Varusteiden mahtumattomuutta sisätelttaan ei tarvitse harmitella, sillä absidi on todella pitkä ja viistosti laskeutuvasta tilasta huolimatta hyvin käyttökelpoinen säilytykseen ja ruuanlaittoon.Pidempi vaeltaja joutuu tietysti absidissakin kumartelemaan jonkun verran.

Sisäteltassa kulkee pitkittäissuunnassa naru kuivatettavien tavaroiden ripustamista varten, ja molemmissa etunurkissa on taskut pikkutavaroiden säilytykseen. Sisäteltta on vaalea ja valoisa, ja yhdistettynä valkoiseen ulkotelttaan vaikutelma on suorastaan kirkas. Pimeänä syysiltana valoisuutta etenkin arvostaa, mutta jää myöhemmin todettavaksi häiritseekö se unensaantia valoisana kesäyönä.

 

 

Teltan molemmissa päissä on vetoketjulla teltan sisäpuolelta suljettavat tuuletusaukot, jotka on varustettu pienisilmäisellä hyttysverkolla. Tuuletus toimii kostellakin ilmalla hyvin, etenkin kun teltan pystyttää tuulen suuntaisesti. Ulkoteltan liepeet jäävät kunnolla irti maasta, joten ilma pääsee kiertämään hyvin. Sisäteltta ripustautuu ulkotelttaan myös riittävän pitkillä kiinnityksillä, joten kohtalaisessakaan tuulessa kankaat eivät painu toisiaan vasten.

 

 

Sisäteltan ovessa on myös hyttysverkko. Ovi aukeaa perinteiseen Fjällräven-tyyliin alaspäin, mikä on kätevä ratkaisu tuuletuksen kannalta, mutta ei aukirullatun ovikankaan puhtaanapysymisen kannalta. Vetoketjut toimivat helposti eikä ulkoteltankaan kangas jää ovea suljettaessa ketjun väliin. Vetimissä on punaiset narulenkit, jotka näkyvät hyvin hämärässäkin.

Uusi kolmikerroksinen ripstop-polyester vaikuttaa vahvalta materiaalilta, ja on kuitenkin kevyempää kuin Akka-malleissa. UV-suojaustakin on yli tuplasti Akkojen ulkotelttaan verrattuna. Kaikissa kaarissa on kolmionmalliset myrskynarukiinnikkeet. Narunkiristimet toimivat sujuvasti ja pingottavat teltan helposti napakaksi. Kaikenkaikkiaan Abisko vaikuttaa erittäin hyvin avotunturin kehnoihinkin keleihin sopivalta majoitteelta.

 

Pelkkä ulkoteltta nousee ruokatauon tuulensuojaksi nopeasti.

Uutuus saapuu hyvin varustettuihin retkeilyliikkeisiin kevättalvella ja sitä on saatavana sekä kahden että kolmen hengen mallina. Väriksi voi valita sinisen, vihreän tai valkoisen. Kahden hengen mallin suositushinta on 639 euroa ja kolmen hengen version 689 euroa.

 

Minna Lumirae

Toim. huom. 11.1.2011: korjattu kiilojen malli

Kokemuksia ahkioista

Tietoja

Luotu: 13.05.2014 18:11

Viimeksi päivitetty: 30.05.2014 11:31

Julkaistu: 13.05.2014 18:11

Kirjoittanut Jouko Koivu

Osumat: 13385

Tavaroiden kuljetus on pohtimisen arvoinen asia. Osa kantaa rinkkaa, osa vetää ahkiota. Jos on oikein huono keli, uusi kostea upottava lumi tai jyrkkäpiirteinen maasto, ahkio voi tuntua ”ähkiöltä”, mutta tasaisella maalla siinä kulkee helposti 90 kg tavaraa. Toisaalta ahkioon voidaan panna sen vuoksi turhaakin tavaraa. Lepotauolla voi ahkion päällä istua suksia irrottamatta ja pieni lepo koittaa heti kun pysähtyy. Toisin on rinkkaa kannettaessa.

Pulkka
Yllätyksekseni näin pulkkia käytössä ulkomaalaisilla 2014 maaliskuussa Saariselällä, jossa Tunturikerho Kumpen talvivaellusviikko toteutettiin. Heillä oli kevyt reppu selässä ja painavampi tavara pulkassa. He kehuivat systeemiä hyväksi ja voi ollakin mukavampi kuin iso ahkio.

Oma kuvitelmani oli aluksi 1980-luvun alussa, että ahkio voi olla risukoissa ja rinteillä hankala, joten teimme talvivaelluskaverini kanssa rinkkapulkat, jotka voi nostaa selkään hankalissa paikoissa. Virikkeen saimme jostakin erälehdestä. Pakattu rinkka sidottiin lasten peruspulkkaan selkäpuoli ylöspäin ja suojattiin kankaalla. Pulkassa oli vetovyö ja aisat, jotka voi käännellä kasaan siksi aikaa, kun rinkkapulkkaa kannetaan. Koko systeemin sai myös helposti matkustuskuntoon ja olisi ollut helppo nostaa vaikka junan hyllyyn tinkan tavoin. Henkilöauton takakontti ei tullut edes täyteen kahdesta vaelluspulkasta (Kuvat 1 ja 2).

Pulkka oli nähtävänä myös 1985 Raahen Ladun tilaisuudessa, jossa aiheena oli talviretkeily. Kolme vuotta myöhemmin pidin Vihannissa retkeilyiltoja, kun siellä viriteltiin vaelluksia Lappiin. Talviretkeilyillassa näytin pulkkaa ja vaikka valmiita ahkioita oli kaupan, niin asia kiinnosti kovasti ja kuulin, että paikallisen paloaseman tiloissa oli tehty useita samanlaisia virityksiä. Pulkkaan pystyi lisäksi tilaamaan valmiit jalakset, jotka oli tehty galvanoidusta pellistä ja kiinnitykseen riitti yksi ruuvi jalaksen keulaan. Ne suojasivat hyvin pulkan omia muovijalaksia. Vanhoja suksisauvaputkia löytyi mukavasti aisoiksi, kuten myöhempään ahkioonkin. Alumiinisesta asennusputkesta väänsin etukaaren sähköliikkeen vieterin avulla, joka esti putken litistymisen. Etukaareen ja toisiinsa aisaputket liittyivät asennusputken liittimillä. Leveähkön nahkavyön ostin vetovyöksi alennuksella jostakin nahkatavaraliikkeestä (Kuvat 3 ja 4). Sama vyö on yhä käytössä toisessa ahkiossa.

Systeemi toimi hyvin ja muidenkin kokemukset olivat melko hyviä, kun paino oli oikein tasapainotettu. Yleensä tuntureilla käydään ilman ahkiota, mutta esim. Aakenustunturille kapusimme kerran toisesta päästä kaikkien varusteiden kanssa ja 8 km:n selänteen hiihdettyämme laskimme toisesta päästä alas. Yläosa oli jäistä, mutta rinteillä oli ohut kerros pehmeää lunta kovan pinnan päällä. Kiipeäminen sujui hyvin, jyrkimmillä kohdilla haarakäyntiä tai poikittain kulkien. Koska aisat olivat kiinni vyössä, siitä oli helppo pyöräyttää aisat kyljen puolelle. Alaspäin mennessä laskimme edestakaisin mutkitellen, kuten ilman pulkkaakin tehdään.

Kokemuksemme oli, että pulkkaa ei tarvitse nostaa selkään tunturikäynnilläkään. Tuskin koskaan tulee hiihdettyä niin ryteikköisissä paikoissa ja niin vinoilla rinteillä, että pulkkaa on pakko kantaa. Tämän perusteella kokeilin, etten pane rinkkaa enää pulkkaan (painokin kevenee samalla 2 kg), vaan pakkaan tavarat kangaspusseihin ja sidon ne kiinni suojakangasta apuna käyttäen, mutta totesin, että tavarat on kuitenkin helpompi pakata tiiviisti kuitenkin rinkan avulla, koska pulkka on irtopaketeille liian pieni. Pulkka toimii hyvin, kun raskaimmat tavarat ovat pohjalla, eikä kuorma ole liian korkea tai laitapainoinen. Joissakin harvoissa kaltevissa paikoissa pulkka saattoi kääntyä kyljelleen, mutta tukevien aisojen vuoksi se oli helppo vetää suoraan. Pulkan vetäminen on helpompaa kuin rinkan kantaminen ylämäessäkin. Rakennepiirros on myös mukana (Kuva 5).

Pito- tai suomupohjat eivät pidä ylämäessä pehmeässä lumessa, mutta kovalla pinnalla ne toimivat melko hyvin. Suomupohja jarruttaa hiukan ja ”laulaa” kovassa vauhdissa, joten Kuusiston liukas Neverwax oli mukavampi, mutta sitä ei saa enää. Suomupohjaa olen hiukan höylännyt, joka paransi luistoa, mutta ei vienyt ratkaisevasti pitoa. Uudenlumen nuoskakelillä silikoni- tai jäänestoaineella pyyhkäisy parantaa luistoa ja estää lumen tarttumisen pohjaan.

Koska pulkan kantamista ei tarvinnut käytännössä edes ajatella, tuli tietysti mieleen, että vähän isompaa pulkkaa käyttämällä pakkaamiseen ei tarvita rinkkaa ja pakkaaminen pussien avulla on huolettomampaa. Vähän pitemmän, leveämmän ja laakeapohjaisemman pulkan tasapainottaminen ei ole pakatessa yhtä tärkeää. Aisat pitää siinäkin kiinnittää tukevasti keulaan. Kokemus oli hyvä heti 1991 huhtikuussa. Saman mallin mukaan tekivät pari kertaa mukana olleet partiolaisetkin oman ahkionsa.


Kuva 1. Pulkka selässä

Kuva 2. Pulkka kuljetuskunnossa

Kuva 3. 

Kuva 4. Pulkka kulkee hyvin perässä

Kuva 5. Pulkan rakennepiirros.


Uusi ahkio on parempi
Latureittivaelluksella, pikku retkeilyssä ja hankalassa maastossa rinkka on kätevämpi kuin ahkio, mutta varsinaisella hankivaelluksella ahkio on parempi vaihtoehto. Mitä painavampi kuorma sitä suurempi on ahkion etu. Esim. jos henkilö painaa 80 kg, kantamus rinkassa on 25 kg ja sukset 280 cm pitkät, hän selviää ahkioineen samalla painolla  210 cm:n suksilla. Parhaimmillaan ahkio on loivapiirteisessä ja avarassa maastossa, mutta oikein pakattuna se kulkee hyvin vaikeamassa maastossakin. Kuormaaminen vaikuttaa kulkuominaisuuksiin. Korkea, kapea pakkaus on kiikkerämpi kuin leveämpi ja matalampi. Painavat varusteet kannattaa pakata pohjalle.

Vetolaite on tärkeä:
1) Yleisesti mainittu asia on, että ahkion on seurattava perässä tarkasti, ettei törmäile puihin. Kaksi rinnakkaista tai yksi keskeltä lähtevä aisa ei täytä ehtoa riittävästi, mutta parhaiten toimivia ovat ristikkäisaisat. Keskeltä lähtevät kaksi aisaa ja ahkion reunoilta selän keskelle tai yhteen vyöpisteeseen suuntautuvat aisat toimivat vähän heikommin ja mielellään ei tietysti käytetä selkään tökkivää aisaa.
2) Aisojen on sallittava poikittaisveto rinteillä, jonka mahdollistaa yhteen pisteeseen vyössä tulevat aisat tai vyön on pyörittävä vyötäröllä. Vetovyöhön liittyvät olkaimet ovat melko turhat, paitsi ehkä latu-uria pitkin hiihdettäessä. Joissakin tilanteissa niistä on haittaa. Osa tykkää olkaimista tai valjaista, mutta oman havaintoni mukaan niiden kanssa on liemessä, jos kaatuu pehmeään hankeen. Yksi vetovyö tuntuu paremmalta ja se voi olla myös pehmustettu sekä leveämpi kuin minulla. Vyö kannattaa panna riittävän tiukalle, jotta se pysyy vyötärön kohdalla.
3) Löysää liikevaraa ei saa paljon olla aisojen ja vyön välissä, koska se aiheuttaa jatkuvaa nykimistä ahkion ja hiihtäjän välillä; jouston pitää olla kimmoisa, muttei löysä. Nykimistä ei voi tosin täysin estää, koska hiihto on vuoroaskellusta ja reitillä on aina pieniä painumia. Aisan kiinnittämiseksi vyöhön on saatavissa myös kiinteämpi systeemi, jossa vyöhön on kiinnitetty holkki, jonka sisään aisan pää menee. Tämä tuntuu erittäin hyvältä ratkaisulta, joka vähentää nykimisen minimiin. Näin parissa ahkiossa tällaisen nyt maaliskuussa.
4) Helposti kytkettävissä ja irrotettavissa.
5) Aisojen ja niiden kiinnikkeiden oltava kestävät.
6) Mielellään aisat taiteltavissa ahkion päälle kuljetusasentoon.

Minkään valmisahkion vetolaitteet eivät täytä kaikkia ehtoja. Valmisahkioiden muita ongelmia ovat mm. se, että monet ovat pitkiä ja kapeita, jolloin kuormasta tulee turhan korkea. Merkkejä ei kannata mainita, mutta ainoat kaatuvat ahkiot, joita olen nähnyt, ovat näitä. Lisäksi ahkioissa on yleensä muovijalakset, joiden vuoksi ahkiot luisuvat helposti vinoilla rinteillä. Jos hangen pinta on kovempi, ahkiot voivat luisua ihan poikittain hiihtäjän takana. Tämä on helppo estää asettamalla jalasten päälle teräväreunainen alumiinikisko ruuvipulteilla. Ruuvin kannan voi upottaa poraamalla kiskoon syvennyksen ja kannattaa panna rikka ahkion sisäpuolelle kaiken varalta. Jotkut mallit ovat taas leveäpohjaisia, mutta kuitenkin pitkiä ja malli voi olla sellainen, että ahkio voi aurata leveämpää lisäuraa itselleen. Vetoaisoja ei useinkaan saa taiteltua mukavampaan kuljetusasentoon. Suuret ahkiot vievät paljon tilaa suuremman porukan bussin tavaratilassa, johon tulee lisäksi sukset, rinkkoja, kasseja ja laukkuja. Nykyisin käytän Tunturikerho Kumpen vaelluksille lähtiessäni ryhmäbusseja, koska niillä pääsee mukavasti perille asti. Mukana on runsaasti päivähiihtäjiä, jotka majailevat mökeissä.

Seuraavaksi kuvailen jo 1991 kokoamaani ahkiota, josta kokemukset ovat olleet pelkästään myönteisiä. Olen käyttänyt aina pientä selkäreppua pulkan lisäksi, koska siinä voi kuljettaa kätevästi 2–3 henkilön päiväeväät, termospullot ja tarpeelliset lisävaatteet, eikä ahkion suojapeitettä tarvitse avata päivällä. Ne mahtuisivat kyllä ahkioon, mutta katson menettelyn mukavammaksi. Myös päivärepun voi panna ahkion päälle "hämähäkin" tai narun avulla. Itselläni on ahkion sivulenkeissä poikittaisnarut sitä varten ja samat narut pitävät paikoillaan taiteltuja aisoja kuljetuksen aikana.


Ahkio JK 91

Tämän kalastajien kovamuovisen, keveän ja halvan ahkiopohjan (Hamax Jakki Varepulk) tuonti Suomeen loppui 1992, mutta sitä on voinut myöhemmin ostaa suoraan Norjasta, esim. Kirkenesistä. Mm. City-Marketissa olen nähnyt v. 2000-luvulla myös halpoja ahkiopohjaksi sopivia muita malleja. Rakennepiirroksessa ahkio näkyy melkein nykyisellään (Kuva 6.).

Siirsin vanhan pulkan keulakaaren suoraan uuteen ahkioon, mutta kuten piirroksesta ja valokuvasta näkyy, olen tehnyt lisätuen, jotta kaari ei pääse notkumaan kiinnikkeiden kohdalta. Aisaputket ovat alkuperäiset eli 10 vuotta ahkiota vanhemmat. Putken pää kuluu hiljalleen liittimen kohdalla, joten kerran olen lyhentänyt aisoja liitoskohdista, yhteensä noin 15 cm koko aisaa kohti, mutta vieläkin jäi lyhennysvaraa (Kuva 7.). Ahkiokankaana käytän isoa vedenpitävää irtokangasta, jonka tietysti voisi korvata kiinteällä kankaalla, mutta ahkion puhdistuksen kannalta tämä on helpompi ratkaisu ja sen saa kuvan mukaisella sidonnalla vedettyä niin kireälle, kuin haluaa.

Suuri etu tällaisessa ahkiomallissa on, että se mahtuu poikittain henkilöauton takakonttiin. Meillä oli parhaimmillaan säiliössä kolme ahkiota, kaksi päällekkäin ja yksi kyljellään. Tietysti takakontin muoto voi olla joskus hankala, jolloin kolmas ahkio voidaan sijoittaa auton takapenkin väliin pystyyn, jos kolme henkilöä on samassa kyydissä. Tämä kovamuovinen ahkio on hyvin kestävä ja käyttökelpoinen jopa sukupolvien vaihtuessaa (Kuva 8.).




Kuva 6. Sama ahkio on yhä käytössä. Keulaan ja perään olen pannut kuitenkin omat sivulenkkejä pienemmät sitomislenkit. Lisäksi toisen sivun sivulenkeissä on lisänarut, joiden avulla päiväreppu kiinnitetään ahkion päälle ja matkustuksen ajaksi kiinnitetään ahkion päälle taitellut aisat

Kuva 7. Ahkio JK 91 kuljetusasennossa

Kuva 8. Toinen saman perusmallin mukaan 1991 tehty ahkio on myös yhä käytössä. Uusi omistaja jatkaa sen käyttöä vuosittain. Kuva on Outakan seudulta 2006. Tässä on pehmustettu vetovyö

Jouko Koivu