Tänne olemme koonneet juttuja varusteista

Olympus E-PM1 - Kompakti järjestelmä

Siirtyminen digiaikaan 2010

Aikoinaan kuvasin Olympuksen µ–II 35mm 2.8, all weather -kinofimikameralla. Näin jälkeenpäin katsottuna kuvien laatu ei ollut kaksinen, mutta silloin se riitti hyvinkin. Kamera sinällään oli näppärän kokoinen ja kuvaus onnistui kahdella säädöllä; luukku auki ja napinpainallus. Tätä yksinkertaisuutta olen jäänyt kaipaamaan uusien digi-olympusten valikoitten kanssa taistellessani.

Digipokkari Olympus µ-Tough:iin tykästyin kaupassa heti, koko oli taskuun sopiva, shockproof- ja waterproof-ominaisuudet pelkkää plussaa. Hyväksi kameraksi se osoittautuikin, kunhan vain oppi säätämään kameran itselleen sopiville asetuksille. Pakkasissa ja sateissa toimi aina, kesti kivikkoon ja hankeen tippumiset.


Säätämisen tuskaa

Mutta ne valikoitten säätimet! Kynsillä paineltavan pienet kohoumat ja mustalla pohjalla pikkuruiset tekstit, osa sinisin kirjaimin. Itse valikoitten kanssakin olin täydellisesti hukassa ensimmäisellä Lapin reissullani. En tietenkään ollut jaksanut perehtyä kameraan, ajattelin, että siellähän sitä kuvatessa oppi. Ja siltä ne kuvat sitten näyttivät. Alivalotusta, ylivalotusta, tarkennukset pielessä, zoomaukset mitä sattuu.

Laitoin kameran kaappiin ja manasin epäonnistunutta ostostani. Kameran vika tietysti, ne huonot kuvat. No, aikani mökötettyäni aloin lueskella manuaalia ja sittemmin kuvatkin paranivat. Jokunen vuosi sitten Outassa ollut kuvakertomus ”Hämärän tunturi” on kuvattu tällä kameralla.

Kohti järjestelmää

Pari vuotta sitten sain lahjaksi ensimmäisen digijärjestelmäkamerani. Merkkinä edelleen Olympus, malli PEN Mini E-PM1. Valikot olivat osin tuttuja, mutta säätönappien toiminta, niiden painelu ja pyöritys olivat mielestäni hankalasti hahmotettavissa.

Vaelluksilla nykyisen kameravarustukseni koko ja paino, kahdella objektiivilla (14-42 ja 40-150), on ollut mukava. Mukana on kulkenut neljä akkua, jotka ovat riittäneet hyvin parin viikon kuvauksiin. Kortteja minulla on ollut mukana monta, otan mieluummin kuvat usealle pienemmälle kortille.



Kameran keveydestä johtuen pidemmällä objektiivilla kuvatessa kameran heilahdus on ollut minulle ongelma. Siihen auttaa tietysti, että muistaa kääntää päälle kameran kuvanvakaimen sekä kuvaustekniikan harjoittelu.



Elektroninen etsin (electronic view finder VF-3) osoittautui välttämättömäksi lisävarusteeksi. Kameran LCD-näyttö on pieni ja kuva näkyy kovin huonosti päivänvalolla. Kameran mukana tulleen salaman käyttö on ollut minimaalista. E-PM1:n käytön ongelma vaelluksella on Toughin tapaan minun sormilleni liian
pienet säätimet.

Kuvaan pääasiassa tilannekuvia, olen enemmän dokumentoija kuin säätäjä. Niinpä olen kuvannut aina ns. paniikki-säädöllä, eli kameran P -asetuksella. Kuvat vaelluksella olen ottanut pääasiassa JPEGinä, mutta tarkoitus on siirtyä hiljalleen RAW-kuvaukseen. Jälkikäsittelyyn menee ehkä enemmän aikaa, mutta kuvista on mahdollista saada tietyissä olosuhteissa parempia.

E-PM1 ei ole mitenkään kosteudelta tai kolhuilta erityisemmin suojattu. Kamera on kulkiessa kaulahihnassa vyötärölaukkuun sujautettuna. Tavallinen suihkumyssy oli sateensuojana viime vaelluksella.

Uutena hankintana, vielä vaelluksella testaamattomana on Lumix 100-300 mm teleobjektiivi. Vaikuttaisi olevan vallan hyvä etäällä olevien kohteitten kuvaukseen. Lintujen kuvaus kiinnostaa ja on harmittanut kaukana olevat porotkin, joita ei ole saanut kuvatuksi.




 

Sirkka Karppinen

Kamera vaelluksella, osa 3: retken jälkeen

Artikkelisarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa perehdytään siihen, mitä vaelluksella kertyneelle valtavalle kuvamassalle pitäisi tehdä: Innokas digikuvaaja saattaa kuvata hyvinkin 1000 kuvaa viiikossa, kahden viikon vaelluksen saalis on tällöin jo varsin massiivinen. Kun otetaan huomioon, että kuvia olisi mukava näyttää muillekin, on selvää, että 2000 kuvaa on aivan liikaa. Edes ystäviä tai perhettä ei voi pahoinpidellä niin välinpitämättömästi.

Oma tapani on se, että julkaisen kuvani netissä. Mitään muita kuvia en yleensä näytä muille. Viime kesän vaelluksella Muotkalla kuvasin noin 800 kuvaa, joista minulla on tallessa alle 500. Julkaistuja kuvia on 26 kappaletta, ja nyt niitä katsoen osa noistakin olisi voinut jäädä digiarkistoon.


http://www.asentopaikka.fi/muotka/2010/pictures/index.html

Mitä tarvitaan


Kuvamassan halintaan on hyvä olla kunnollinen ohjelmisto. Käytän itse maksullista Adobe Lightroom 3:sta, mutta ilmaiseksikin sopivia ohjelmia saa. Tärkeintä on, että ohjelmassa on ainakin seuravat toiminnat:

- Kuvien tuonti (import) kuva-arkistoon
- Tuonnin aikainen kuvien uudelleen nimeäminen
- Kuvien pisteyttäminen
- Peruskuvankäsittelyominaisuudet
- Kuvien vienti (export) haluttu määrä kuvia kerrallaan


Lightroomissa on lukemattomia muita ominasuuksia, joita suurinta osaa en taida koskaan käyttää. Yksi hyödyllinen ominaisuus on kuvien muutaminen www-esitykseksi. Vaikka Lightroom on suunniteltu varsinkin niille kuvaajille, jotka kuvaavat raakamuodossa (raw), sopii se erinomaisesti myös jpg-kuvaajille, koska Lightroomin kuvaneditointi on aina täysin häviötön. Lightroom ei koskaan muuta kuvaasi, se ainostaan tallentaa tekemäsi kuvankäsittelyooperaatiot ja tekee ne uudelleen kuvaa avattaessa. Vasta vietäessä kuva ulos kuva-arkistosta (export), se tekee alkuperäisestä jpg-kopion tallentaen samalla kuvaan tehdyt muutokset. Alkuperäiseen kuvaan ei koskaan kosketa. Ellet käytä kuvankäsittelyohjelmaa jossa on häviöton editointi, on hyvä muistaa se, että joka kerta kun jpg-kuvaa muutetaan ja se tallennetaan, hukkuu osa kuvan alkuperäisestä informaatiosta. Siksi jpg:tä editoitaessa ei saa koskaan tallentaa alkuperäistä kuvaa uudelleen, vaan tehdä sitä kopiota, joita editoidaan.

Lightroom pitää automaattisesti huolen siitä, että alkuperäinen säilyy koskemattomana, vaikka kuvaisitkin jpg-muodossa. En puutu tässä tarkemmin raw/jpg-keskusteluun, jos asia kiinnostaa sinua, voit lukea siitä netin valokuvausaiheisilta nettipalstoista tai tästä blogikirjoituksestani:

http://paivakirja.asentopaikka.fi/2010/07/13/raakaa-pelia/

Sanottakoon tässä sen verran, että vastoin yleistä luuloa raw-kuvien käsittely ei ole jpg-kuvien käsittelyä työläämpää silloin kun käytössä on Lightroomin tapainen ohjelma: se on itse asiassa helpompaa. Muotkan 800-kuvan siirtäminen kamerasta kuvankäsittelyn kautta www-sivuille 29-kuvan esitykseksi kesti noin tunnin. En yleensä jaksa analysoida kuvia kovin kauaa, vaan annan ensivaikutelman pitkälti ratkaista, mikä kuva julkaistaan ja mikä ei.

Entä tietokonelaitteisto? Tärkeintä kuvankäsittelijälle on riittävän suuri näyttö ja uudet 24-tuuman lcd-näytöt ovat hyvin edullisia. Minulla on tällä hetkellä kaksi näyttöä. Lightroom pystyy käyttämään niitä molempia yhtä aikaa. Vakavampi harrastaja tai ammattilainen investoi luonnollisesti 30-tuuman laadukkaaseen näyttöön, joka maksaa sitten helposti yli 1000 euroa. Oma kalustoni on halpaa perustasoa.

 


Lightroom 3 ohjelmisto kahdella näytöllä. Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi.



Tietokoneen näytöllä ei juuri ole käyttöä kuvankäsittelyssä, jos se ei toista kuvaa oikein. Kontrasti, värikylläisyys jne, eivät ole automaattisesti näytössä kohdallaan, vaan näyttö on kalibroitava. Vaikka näytön kalibrointi silmämääräisesti on parempi kuin ei mitään, eivät perustason kolorimetrit maksa kuin alle 100 euroa. Jos on sijoittanut 1000 euroa järjestelmäkameraan, kannattaa sijoittaa 100 euroa näytön kalibrointilaitteeseen. Itse omistan (nyt jo vanhentuneen) Spyder2 kalibrointilaitteen.

Kalibrointi voi tuntua hankalalta ja sitä se silmämääräisesti tehtynä onkin, mutta automaattisen kalibrointilaitteen avulla se on todella helppoa ja lopputulos on vaivan arvoinen.

Työn kulku

Pääpiirteissään työn kulku on seuraava.

1. Kuvien tuonti kamerasta  Lightroomiin ja uudelleen nimeäminen, varmuuskopion teko
2. Selvästi epäonnistuneiden ja duplikaattien poistaminen
3. Siivoaminen: poista ainakin puolet kuvistasi
4. Hyvien kuvien valinta ja merkitseminen
5. Hyvien kuvien kuvankäsittely
6. WWW-esityksen valitseminen hyvien joukosta
7. Vienti (export) www-esitykseksi

Kuvien uudelleen nimeäminen kannattaa. Lightroom nimeää haluttaessa arkistoon tuodut kuvat automaattisesti. On paljon helpompaa jälkikäteen hallita kuvia joiden nimi on muotoa "2010-08-20-Paistunturit-021" kuin vaikkapa "_DSC9782". Ensimmäinen vaihe on lähes täysin automaattinen. Tuontivaiheessa Lightroom tekee haluttaessa varmuuskopion kaikista alkuperäisistä kuvista. Itse varmistan kaikki originaalit ulkoiselle kovalevylle, jonka jälkeen ne voi unohtaa, toivottavasti lopullisesti.

Vaiheessa kaksi tuhoan Lightroomista kaikki selvästi epäonnistuneet ja muuten merkityksettömät kuvat. Kolmosvaihe on henkisesti vaikeampi. Pyrin siihen, että esimerkiksi 1000-kuvasta jää jäljelle 250. Tuhoan ensin puolet ja toisella katselukerralla toisen puolen. Aina en onnistu vähentämään kuvia 25%:iin, mutta se on minusta hyvä tavoite. Kiität itseäsi varmasti jälkeenpäin, jos tässä säännönmukaisesti onnistut. Jos jostain syystä halua palata kaikkiin alkuperäisiin, voi niitä kaivella ulkoisesta varmuuskopiosta, mutta en ole vielä koskaan tehnyt sitä. Kuvia on nykyään niin paljon, että on hyvä oppia "unohtamaan" niistä suurin osa.

Nelosvaiheessa merkitsen selvästi hyvät tai mielenkiintoiset kuvat tähdellä. Näistä kuvista muodostuu lopullinen esitys. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kuvien lukumäärä ei saisi olla liian suuri. Alle 50 kuvaa on vielä turvallinen määrä näyttää, mielellään selvästi vähemmän. Muista sääliä lähimmäistäsi ja itseäsi. Pienellä kuvien määrällä on myös se hyvä puoli, että näin tulet näyttäneeksi vain parhaista parhaat ja kuviesi laatu tavallaan automaattisesti paranee.

Kuvankäsittelyä ei ole mielekästä tehdä muuta kuin kuville, joita aiot käyttää johonkin. Värien, kontrastin yms tarkistaminen ja muokkaaminen on Lightroomissa nopea toimenpide. Kuvamanipulaatiota ei ole tarkoitus tehdä, eikä Lightroom siihen sovellukkaan.

Lightroom tekee parhaista kuvista automaattisesti www-esityksen, jonka voi vain kopioda nettiin. Jos käytät ilmaisia nettipalveluita, voi jonkun muun ohjelma käyttäminen, esim Picasan, olla mielekkäämpää.

Yleensä lopputuoksena on joukko kuvia, jotka kehtaa näyttää ja itsekin katsoa. Muihin kuviin, niihin 950:een muuhun, ei tule juuri koskaan palattua, muuta kuin erikoistapauksissa.

Kerran vielä minusta oleellisin asia: kuvaesityksesi paras ystävä on "delete"-näppäin. Kun näytät vähemmän, esitykseni paranee automaattisesti.

Tarkoitukseni ei ole opettaa kuvankäsittelyä, siihen löytyy materiaalia ja parempia opettajia netistä. Paperikuvia tai kuvakirjoja en juuri harrasta. Ainoat paperikuvat ovat muutamat minusta kaikkein parhaat kuvat, jotka olen kehystänyt seinälle.

Ja vielä: tämä ei ole oikea tapa tehdä asoita, tämä on minun tapani. Artikkelissa mainitut ohjelmistot ja laitteet ovat vain esimerkkejä, eivät ainoa vaihtoehto.

 


 

Timo Ylhäinen
http://www.asentopaikka.fi
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.