Eräs ahkiotarina
- Tietoja
- Luotu: 05.12.2013 18:19
- Viimeksi päivitetty: 21.05.2014 18:11
- Julkaistu: 05.12.2013 18:19
- Kirjoittanut Matti Ampio
- Osumat: 10129
Ensimmäisen talvivaellukseni ahkion kanssa tein 2012, sitten 2013, vuonna 2014 seuraavan. Kaikki kaamoksessa, taisin jäädä kaamoshiihtokoukkuunkin, keväthiihtokoukussa olen ollut jo 40 vuotta! Olen eri foorumeilla lukenut paljon mielipiteitä eri ahkiotyypeistä ja seurannut rakennusprojekteja. Ja Jounin videoilla on esiintynyt huomattavan monta erilaista innovaatiota talvikokoontumisissa.
Oli oikein hankalaa löytää ratkaisua, jota kukaan ei ollut kokeillut vielä. Sepon kokemusten perusteella ensimmäiseltä vaellukseltamme oli selvää, että ilman ahkiota en talvivaellukselle lähde. Mutta tässä hommassa olen silti keltanokka, joten ottakaa tarina viihteen kannalta. Vuonna 2013 vedin sitten perässäni Plootu1-ahkiota, kokemukseni sitä ennen rajoittuivat joskus jurakaudella partiossa pikku kokeiluihin. Silloin totesin, että ahkio kevensi kuorman siirtoa niin paljon, että hommassa oli ihan eri maku!
No juu, naapurin Matin kanssa jutellessamme muista asioista, näin verstaassaan pellinpalasen, muovitettua kattopeltiä, 0,5 millin paksuista, ja ajatus lähti liikkeelle. Pinkaisin kotiin 50 metriä, ja otin JR27:n strategiset mitat netistä. Puolen tunnin kuluttua ahkion runkoprofiili letkui kädessäni varsin epäilyttävästi iltatuulessa. Olin kuitenkin monien valvottujen, tai sitten unta nähtyjen öiden aikana suunnitellut homman valmiiksi. Siis ajatus peltisestä ahkiosta on kytenyt jo kauan, mutta oma pellinpalaseni oli liian pieni. Taivutimme pellin niin, että sisäpinta tuli ulospäin, vasten lunta, jotenkin tuntui paremmalta.
Vahvistin ahkion rungon yläreunastaan 20x50 millin mäntyrimoilla, jotka liittyvät JR27-tyyppisesti edessä ja takana puuosiin. Eli jäykkä kehikko, takana lauta ja edessä 45x90 mm, (höylätty kakkosnelonen), joihin tukirima liimataan kiinni. Takana loveamalla ja edessä suoraan pintaan. Keulapala työstetään kaaren suuntaiseksi ja laidan kulman mukaan. Tukiriman ja pellin väliin Sikaflexiä, samoin tallojen ja pellin väliin tiivistämään ruuvien reikiä.
En ole peltiseppä, joten joku voi tehdä keulan kehittyneemmillä menetelmillä, mutta itse leikkasin ensin kylkiin tehtyjen säteiden mukaan pellin, ja paukuttelin alas jääneen osan peltiä suoraksi. Tarvitaan vasen- ja oikeakätiset sakset. Puh, tuota on vaikea selostaa, mutta siihen sitten vaan 20x20 mm lappuja taivutellaan ja niihin zdiljoona pop-niittiä ja kittiä väliin. Joka lappua pitää peltisaksilla kaventaa hieman, ja tehdä niistä tasakorkeita. Itse tein puusta sabluunan, joka pitää keulan muodossaan, kun niihin lappuihin porailin pop-niiteille (eli vetoniiteille) reikiä. Silti siitä tuli himpun epäsymmetrinen.
Verrattuna alkuperäiseen JR27:ään tässä ei ole mitään muuta yhteistä kuin muotoilu ja mitat. Nämä tekemäni ahkiot, Plootu 1 ja Plootu 2, ovat painavampia ja todennäköisesti suuritöisempiä kuin alkuperäisen ohjeen mukaan tehdyt. Mutta tautinen luisto!
Myös tallojen eli jalasten kanssa tein oman ratkaisuni. Ne ruuvataan sisäpuolelta kiinni lyhyillä, 10 millin karkeakierteisillä ruuveilla. Tallat hain Etrasta hylkypalakasasta. Ekaan Plootuun 3 tallaa maksoi 5€, seuraavaan enemmän kun ne piti sahata isosta levystä. Talloja tulee 3, viimeisessä Plootu 2:ssa ne ovat 12 mm HD-polyeteeniä, tms. materiaalia leveys 40 mm.
Talloilla on tärkeä merkitys pohjan toiminnan kannalta, ne jäykistävät sen, etenkin siitä kohdasta, missä keulan kaari alkaa nousta ylös, siihenhän ei peltilappuja saa. Eikä tässä tapauksessa tarvitakaan.
Kolmen millin irtonainen vanerinpala on pohjalla pohjan vahvistamiseksi, ja 1 millin alumiini keulassa, sisäpuolella, ottamassa vastaan jään ym. iskut. Reunanaruja varten tein itse koukut teräslangasta, kun kaupasta ei löytynyt sopivia.
Kuorman sitomiseen olen käyttänyt venymätöntä narua ja koska koukut ovat sivulta auki, sitominen on helppoa. Itse asiassa pitäisi olla narua eikä kuminauhaa, tällöin kuorma ja vanerilevy jäykistävät pohjan.
Vetoaisojen kiinnitys tuli pitkillä 6 mm ruuveilla, jotka lukittuvat kakkosnelosen sisään siellä olevaan tappiin, vrt. huonekalujen kokoaminen nykyään.
Vetoaisat lasikuituputkea, 12 mm, 2 metrin pituinen ja kiinteä, sisällä teräsvaijeri katkeamisen varalta. Myös heijastimet kuuluvat aisoihin. Putket jäivät yli Quad-antenniprojektista vuosia sitten. Vetoaisojen kiinnitys vetovyöhön oli Plootu 1:ssä tehty Alavuden aseman radiomaston haruskiinnikkeistä, joita hieman jalostin. Purin nimittäin ko. maston. Vetoaisojen kiinnitys vyöhön muuttuu, sen pitää olla nopea tempaista irti tarvittaessa. Uudet vyökiinnitykset kuvissa. Muovipyörästä (sattui olemaan tuollaiset), saa rukkasellakin otteen ja veto alas ja ulospäin, niin aisa on irti. Sen rengassokan lukitusrenkaan momentti on aika kova, eli se ei itsekseen nouse pois lukitsemasta haarukkaa paikalleen. Sokan renkaaseen ei kohdistu mitään muuta voimaa kuin, että jos haarukka pyrkii nousemaan ylös, se estää sen.
Lukitus, jonka saa rukkanen kädessäkin nopeasti auki ja kiinni
Rahaa projektiin kului kymmeniä euroja, ja jos olisin tupakkimies, projektista olisikin tullut kallis, sen verran aikaa siihen tärvääntyi. Tai, jos ihan kaikki olisi pitänyt ostaa rautakaupasta päivän hintaan, olisi tuntipalkka jäänyt aika pieneksi. Nyt saatoin hyödyntää ja poistaa turhaa tavaraa hyötykäyttöön. Toisaalta seuraava valmistuisi puolta nopeammin. Tulipa nyt tuollainenkin rakennettua!
Ahkio painaa noin 13 kiloa ja sen teoreettinen kantavuus on noin 80 kiloa. Onkohan kukaan kokeillut uittaa ahkiota joen yli tavaroiden kanssa? Mutta mikään ei voita pikku askartelua retkivälineiden kanssa!
Matti Ampio
