- Tietoja
-
Luotu: 05.12.2013 17:03
-
Viimeksi päivitetty: 21.05.2014 18:11
-
Julkaistu: 21.05.2014 18:11
-
Kirjoittanut Maria Haakana
-
Osumat: 15964
Syvässä lumessa pohjia myöten kahlaaminen parimetristen suksien kanssa sai minut kymmenisen vuotta sitten ostamaan kolmimetriset mettäsukset. Tuulenpieksämillä kivikovilla tunturiaavoilla mettäsuksien ja huopakumpparien hutera liitto sai minut haaveilemaan teräskanteista ja lyhyemmistä helpommin hallittavista suksista. Kun vuosi sitten löysin suomalaiset lyhyet teräskanttiset sukset ihastuin ajatukseen eräänlaisesta lumikengän ja suksen liitosta, ja hankin Suomessa käsitehdyt OAC Kar 147 X-Traces Pivot siteillä. Pohjasssa on nousukarva keskellä, jalkavuutta hiihtoon, teräskantit sivuissa ja leveyttä kiitettävästi. X-Traces Pivot on yleisside, johon sopii kenkä kuin kenkä. Sukset ovat lyhyinä ketterät.
Viime talven aikana tein paljon lyhyitä retkiä, oli helppo lähteä lyhyiden suksien kanssa minne vain. Kaatuneiden puiden yli kiipeäminen ja louhikkojen ylittäminen onnistui suksien kanssa vallan näppärästi. Syvässäkin höttölumessa pääsi etenemään aika vaivattomasti. Vain Karhunkierroksen loppupäässä oli sellaisia mäkiä, että en päässyt mäkeä ylös suorilta nousukarvan avulla, mutta sivunousu ei ole puisessakaan maastossa mitenkään hankalaa, kun KARit ovat vain 147 senttiä lyhyet.
Jyrkkiäkin mäkiä olen tullut alas ihan tyylikkäästi laskemalla. Lumikengissä tympii aina se, että ei pääse laskemaan, näillä KAReilla kyllä pääsee. Mettäsuksissa olen kaivannut teräskanttia varsinkin kovilla keväthangilla tunturissa. Näillä pitää osata joko laskea telemarkkia tai jarruttaa kepillä. Tai silmukoida ahkion kanssa vauhtia hitaammaksi.
Toukokuussa pääsin tunturiin hiihtämään. 30 kiloinen ahkio nousi helposti tunturiin, nousukarvat toimivat. Hankalalla suojasäällä nuoskalumi pakkautui hetkittäin nousukarvoihin kiinni, mutta ne sai helposti irti vetämällä pohja puhtaaksi toisen suksen kärkeen. Kokemuksen mukaan nousukarvat kuivuvat pakkassäässä nopeasti, pohjat vaativat nuoskalumessa luistovoidetta.
Suksien kanssa kokeilin useita eri kenkiä, kumppareita, vaelluskenkiä, tennareita. Parhaana yhdistelmänä pidin matalia kevyitä vaelluskenkiä, joissa kärki taipuu ja niiden kanssa villaisia säärystimiä. Umpihankileikeissä säärystin on pakollinen, muuten on kengissä lunta. Ennen KAReja hiihtelin Keski-Suomessa jäällä ja umpihankea lähes kolmimetrisillä mettäsuksilla ja siellä sen hetken kokemus oli, että KARit ja pitkät mettäsukset upottivat niissä olosuhteissa saman verrran. Kokemukset rohkaisevat lähtemään tänä vuonna KAReilla pidemmälle hiihtovaellukselle. – Varoituksena, ketterät KARit saattavat aiheuttaa lapsen- ja seikkailumieltä.
Lisätietoja suksista
Maria Haakana
- Tietoja
-
Luotu: 18.12.2014 12:41
-
Viimeksi päivitetty: 05.01.2015 18:23
-
Julkaistu: 18.12.2014 12:41
-
Kirjoittanut Timo Ylhäinen
-
Osumat: 9251
Järkkäristä pokkariin ja takaisin järkkäriin
Ensimmäisillä vaelluksillani 70-luvulla kuljetin mukana järjestelmäkameraa ja kokonaista alumiinista tarvikelaukkua rinkan yläputkeen sidottuna. Jälkeenpäin ajatellen homma tuntuu järjettömältä, mutta ilmeisesti tuohon aikaan oli energiaa ja intoa niin, että rinkan painoa ei tullut juuri pohdittua. Kun valokuvausharrastus muutamiksi vuosiksi hiipui, kamera vaihtui peruspokkariin tai jäi jopa kokonaan kotiin.
Vuonna 2006 palasin järjestelmäkameraan ja viimeiset vuoidet olen kuvannut Nikonin D90-järjestelmällä. Objektiiveja minulla on laukussa kymmenkunta, mutta vaellukselle niistä lähtee 2.8 valovoimaisen, 16-50mm peruszoomin, lisäksi vain Nikkor 70-300 VRII telezoom. Joskus kuljetin mukana erillistä makro-objektiivia lähikuvia varten, mutta sen totesin turhaksi, koska en kuitenkaan sitä kovin paljoa käyttänyt.
Kameranlaukkua tarvitaan
Järjestelmäkamera on sen verran iso kapistus, että se tarvitsee vaelluksella jonkinlaisen laukun, josta kameran saa myös nopeasti esiin. Uusin laukkuni on LowePro Toploader AW, jonka olen kiinnittänyt roikkumaan rinkan etupuolelle. Normaalisti laukku on auki ja kameran hihna kaulassa, jolloin nopeat kuvaustilanteet eivät mene niin helposti ohi.
LowePro Toploaderiin voi kiinnittää ylimääräisen objektiivilaukun, jossa Nikkor 70-300m telezoom kulkee mukana.
Tarvitseeko vaellusjärkkärin objektiivi suojaavan suotimen?
UV-suotimien käytöstä kamerassa puhutaan paljon. Digikamerathan eivät tarvitse UV-suodinta perinteiseen tarkoitukseen eli nimensä mukaisesti filmin suojaamiseksi liialta ultraviolettivalolta. Digijärkkärissä UV-suodin on tarkoitettu pelkästään etummaisen linssielementin suojaamiseen iskuilta ja naarmuilta.
Mutta tarvitaanko sellaista? En osaa sanoa, monet pitävät sitä tarpeellisena ja kameramyyjät myyvät niitä mielellään, hyvälaatuiset kun maksavat helposti lähes satasen kappale.
Miksi peittää kallis linssielementti ylimääräisellä ikkunalasilla, ei se ainakaan voi kuvanlaatua parantaa. Minä en ole pitänyt UV-suodinta tarpeellisena sen jälkeen, kun pilasin muutaman elämäni kuvan suotimen aiheuttamaan heijastukseen. Vastavalosuoja sen sijaan on hyvä pitää objektiivissa aina päällä. Se suojaa linssiä tehokkaasti ja riittää minusta oiken hyvin. Toistaiseksi en ole rikkonut ainoatakaan objektiivia erämaassa.
Monet ovat eri mieltä kanssani suojaavien suodinten käytöstä ja ymmärrän heidänkin perustelunsa. Tässä jokaisen täytyy tehdä oma ratkaisunsa, koska valmista vastausta ei taaskaan ole olemassa.
Kohti seuraavaa järjestelmää
Olen jo jonkin vuoden miettinyt järjestelmän päivitystä. Nikonista pois siirtyminen on tuntunut vaikealta, vaikka muitakin houkuttelevia vaihtoehtoja on olemassa. Olympuksen ja Panasonicin yhteinen 4:3 järjestelmä on kehittynyt huimasti ja muuttuessaan peilittömäksi Micro 4:3 järjestelmän myötä, se mahdollistaa perinteistä peilijärjestelmää kevyemmät kamerat ja varsinkin objektiivit. Vanhan koulun peilikameraan ja optiseen etsimeen tottunutta ratkaisussa kammottaa eniten pelkkään sähköiseen etsimeen siirtyminen.
Silti päädyin viimein hankkimaan Olympus OM-D/E-M1 kameran. Olympuksen maniolla 12-40mm 2.8 PRO objektiivilla varustettuna kamera on kompakti, vähän retron näköinen pakkaus.
Toiminnoiltaan E-M1 on kaikkea muuta kuin retro. Valikoissa riittää ihmettelemistä vielä pitkäksi aikaa, en ole päässyt opiskelussa vielä alkua pidemmälle.
Vaelluskokemuksia Olympuksesta ei vielä ole. Kaveriksi Olympus 12-40mm tarvitsee myös pidemmän putken. Sellainen olisi vaikkapa Panasonic Lumix G Vario 100-300mm f/4-5.6 O.I.S. Tai jos kukkaro kestää, niin Olympus M.Zuiko 40-150mm 2.8, MC-14 telejatkeella terästettynä.
Olympuksen 4:3 systeemi on varsin erilainen kokemus kuin Nikonin DX-kennoinen kamera. Olympuksen kenno on vielä pienempi, joka tuo omat muutoksensa kuvan syväterävyyden hallintaan ja vaatii totuttelua.
Pieneneeko paino paljon verrattuna Nikonin systeemiin? Äkkiä laskettuna painon pudotus verrattuna nykyiseen vaellussettiini on noin 400g luokkaa, riippuen teleobjektiivista. Onko se paljon vai vähän, en osaa sanoa.
Suurin etu Olympus E-M1:ssä Nikon D90:een verrattuna on kuitenkin sääsuojaus: reippaassa sateessakin voi huoletta kaivaa kameran esille. Ehkäpä se mahdollistaa kuvia, jotka ennen ovat jääneet ottamatta.
Lisää kamera-asiaa Outan aiemmissa numeroissa:
Timo Ylhäinen
paivakirja.asentopaikka.fi
