On mieltä kutkuttavaa ajatella ja suunnitella pientäkin reissua etukäteen. Minne sitä menisi, mihin haluaa panostaa. Lähtökohdat suunnitteluun sanelee vain vuodenaika, muu onkin vain järjestelykysymys. Mennäkö maita pitkin vai vesitse, millä varustuksella. Joskus on menty yhden kukan perässä tiettyyn kohteeseen, toisen kerran retkikohteen valintaa avittaa rahatilanne ja luonnonolosuhteet, välillä on menty vain tietylle seudulle ja paikan päällä kuulosteltu minne se luonto meitä kutsuu.

Joskus saa urakalla etsiä tietoa kohteesta johon haluaa, sitkeästi jäljittää jotain tiettyä korsua jossa haluaa nukkua. Aina joku kylätoimikunnan henkilö puhelimen päässä on osannut neuvoa jollekin toiselle, joka ehkä tietää asiasta. Mielenkiintoista salapoliisityötä. Joskus törmää netissä vinkkiin jossa joku toinen onkin tehnyt jo saman työn. Aina kannattaa kysellä, kylätoimikuntien tiedossa on paljon hyviä retkikohteita ja yöpymispaikkoja. Joistakin kohteista on niin paljon tietoa tarjolla, ettei kaikkea edes halua lukea ja kuvia katsoa, minusta on jännittävämpää säilyttää paikan päällekin jotain tutkimista.

Monta reissun teemaa on lähtenyt hyvästä huumorista ja kokeilunhalusta. On mukava vaihdella majoitetta tai ympäristöä, jossa yöpyy. Ruoanvalmistustapoja on monia erilaisia, kaikki vaihtoehdot voi käydä kokeillen läpi. Niinhän sitä sanotaan, että aina on hyvä retkeilysää, jokaisessa säätilassakin oma tunnelma, silloin vain täytyy retkeillä sään asettamissa rajoissa, uhmata ei kannata. Onhan tässä takana myös ajatus siitä, että hakee rajapintoja omalle pärjäämiselleen. Tämä edellyttää, että löytää retkiseurakseen yhtä kokeilunhaluisen kumppanin, koska asiathan voivat mennä hyvin tai sitten erilailla.

Yksi mukava teema oli muutaman päivän kaamosreissu Hossassa, jonne lähdimme tuliruokailu-teemalla. Ruoanlaittovälineenä oli vain pakki ja kahvipannu, kaikki ruoka laiteltiin siis tulella.
Sehän oli helppoa, pikkupakkasessa pystyi huoletta kuljettamaan paljon valmiitakin herkkuja, mutta myös maukkaat omat tehdyt sämpylät paisteltiin kaminan lämmössä kivenpäällä. Tämähän onnistuisi hyvin nuotiollakin.

Nuotiolla pakissa kiehui toinen toistaan maukkaampia soppa-aterioita.

Villasukassa lämpimänä pidetyt banaanit saivat hautua suklaan kanssa pakin kannessa. (Huom. villasukka ei ollut jalassa yhtä aikaa banaanin kanssa, että ei hiertänyt, jokuhan sitähän jo valmistui kysymään :o)

Yöt lintutornissa, laavussa, teltassa, paljaan taivaan alla, tuvassa, ruokaa kaasulla, nuotiolla, vaatteina vanhaa villaa tai uutta tekniikkaa, kävellen meloen, soutaen, hiihtäen. Herkutellen savulohella ja friteeratulla valkohomejuustolla tai niukoilla eväillä - näkkileivällä ja kaurapuurolla, kulkien valmista reittiä tai umpimähkään. Aina on ollut jotain jonka vuoksi kannatti lähteä. On tultu takaisin yltäpäältä vettä valuvana tai posket valkoisena pakkasesta, joskus on kaaduttu maaliviivalle väsymyksestä tai valvottu yö kun joku outo pelko hiipi mieleen. Ei tulisi mieleenkään olla lähtemättä -  monta juttua on vielä kokeilematta.

Aina kannattaa lähteä

Marita Vokkolainen

On tullut jo hämärä. Sytytän otsalampun ja kävelen peuran tekemää polkua pitkin. Lamppu valaisee eteenpäin kymmenen metriä. Sen jälkeen valo hajoaa niin ettei se auta näkemisessä.

Taivas on pilvetön. Kuu on nousemassa. Ilma kylmenee yöksi. Hengitys höyryyntyy jo nyt. Kuvittelen kaikenlaisia kohtaamisia, samalla kun hitaasti väistelen kuusen oksia. Ylitän saareketta joka on karttaan merkitty nimellä Sudenalho. Vähän jännittää.

Olen vartin kävelyn jälkeen hiestä märkä. Se johtuu kai adrenaliinista. Ei tähän totu. En haluakaan tottua, sillä silloin katoaisi mielenkiinto. Kaikki uusi on aina jännittävää, ja metsä yöllä on aivan eri paikka kuin päivällä. Ainakin mielikuvituksessa.

Saavun suon reunalle ja lähden ylittämään sitä. Kuu heijastaa maahan pitkän varjon minusta. Tiedän minne olen menossa, silti epäilyttää. Suunnistaminen pimeässä on paljon työläämpää kuin valoisaan aikaan.

Löydän perille, suon toiselle puolelle kallion reunaan ja alan etsiä itselleni yöpaikkaa. Olen jättänyt teltan kotiin ja aion yöpyä taivasalla makuupussini kanssa. Otsalampun valossa alan etsiä tasaista isoa kiveä, jonka kerran päivällä olen nähnyt. Kivi on kuin Tapion pöytä, uhrikivi. Sen ympärillä on vain muutama puu ja näkyvyyttä kiven päältä on joka suuntaan.

Löydän kiven ja nousen sen päälle. Kuu valaisee jo niin etten oikeastaan edes tarvitse enää lamppua. Levitän pikaisesti makuualustan ja makuupussini kivelle. Pysähdyn kuuntelemaan hiljaisuutta. Kuulen vain sydämeni äänen, joka vieläkin lyö voimakkaasti.

Keitän teetä ja syön evääni. Sormia ja varpaita alkaa paleltamaan. Riisun päällysvaatteeni ja menen makuupussini sisälle. Suljen pussin niin että eteeni jää vain pieni reikä josta näen yläpuolellani tähtitaivaan. Hetken kuluttua olen laskenut nähneeni 17 sateliittia ja 8 tähdenlentoa. Nukahdan.

Herään, kun vesipisara tipahtaa kasvoilleni. Pakkanen on tehnyt jäätä makuupussin kaulukseen ja se sulaa. En tiedä mitä kello on. Taivas on piki musta ja täynnä pieniä tähtiä.

Nyt se alkaa. Autoni suunnasta. Kuulen selvästi. Jännityn ja herään lopullisesti. Susi ulvoo. Sitten tulee hiljaista. Kymmenen minuutin päästä se alkaa taas. Nyt toisesta suunnasta. Taas hiljenee ja kuluu aikaa. Nyt se kuuluu jo vastakkaisesta suunnasta. Kuvittelen kartan eteeni. Näen miten susi kiertää minua. Se ei uskalla tulla lähelle. Se ulvoo ja viestii siitä muille. Se tietää, että olen täällä.

Kuvittelen olevani susi. Susi susien laumassa. Mutta se on mahdotonta. Olen ihminen ja susi pelkää kuollakseen ihmisiä. Niin on pakko, sillä se on ainut suden selviytymiskeino.

Sudet ovat saaneet aina ihmisten vihat päällensä. Mutta minä kunnioita niitä. Arvostan ja ihailen. Otan puhelimeni. Työnnän sen ulos makuupussistani. Yritän äänittää suden ääntä. Onnistun. Ääni ei tule hyvin tallennetuksi, mutta tiedän sen olevan aito. Tyytyväisyys valtaa mieleni.

En tahdo pahaa susille. Haluan vain tietää, että ne ovat täällä. Susien pitää pelätä minua, se on luonnon laki. Kuuntelen vielä hetken kunnes nukahdan. En mahdu mukaan laumaan. Olen häirikkösusi.

Petri Hautala
www.tuulenhuminaa.fi