Mielenpäällä

Vaelluksia ja toimintaa retkeilyjärjestön puitteissa

Jokainen voi tietysti retkeillä omin päin ja hakeutua hyville retkeilyalueille omin kyydein tai julkisia liikennevälineitä käyttäen. Julkiset yhteydet toimivat sujuvimmin ilman suurempia odotusaikoja Pohjanmaan radan ja Rovaniemen kautta eri puolille Lappia ja suhteellisen hyvin Itä-Suomesta lähdettäessäkin. Mutta ihan uudelle tasolle tässä matkailussa pääsee, jos käytössä on oma bussi lähtöpisteestä perille asti. Matka kestää aina melko kauan, mutta bussissa on runsaasti tuttua tai pian tuttua porukkaa ja matkan teko on helppoa. Keskustelukumppania voi halutessaan vaihtaa välillä. Retkeilyväki on mukavaa porukkaa, joten juttua riittää matkan piristeeksi.

Itse olen ollut vasta kolme vuotta Tunturikerho Kumpen jäsenenä muutettuani Pohjanmaalta Ylämyllylle 2010 joulukuussa. Liityin heti, koska huomasin kyytimahdollisuuden Joensuusta Lappiin kerhon puitteissa. Aikaisemmin olin Suomen Latuun kuuluvan Raahen Ladun jäsen, mutta en kovin aktiivisesti, koska minulla oli lukuisia omia vaellusporukoita, joiden kanssa kävimme joko bussilla tai kimppakyydein Lapissa. Nykyisin retkeilen Kumpen puitteissa, mutta tarjolla olisi myös jonkin verran toisten kerhojen retkiä.

Pohjois-Karjalan Tunturikerho KUMPE perustettiin 1985 Pohjois-Karjalaisten luonnossa liikkuvien Tunturilatu ry:n jäsenten yhteistoimintaa ylläpitäväksi kerhoksi. Valtakunnallinen kattojärjestömme on Suomen Latu ry, joten samalla jäsenmaksulla saa sekä Suomen Ladun että Tunturiladun jäsenyyden ja molempien jäsenedut. Näitä ovat mm. Latu ja polku -lehti sekä Tunturilatu-lehti. Jäsenet saavat alennusta "omalla bussilla" tehdyistä Lapin viikoista ja muista retkistä. Alennus on joskus jo yhdestä reissusta enemmän kuin jäsenmaksu, joten jäsenyys kannattaa. Lisäksi bussilla pääsemme kätevästi Joensuusta perille asti. Jonkin verran kyytiin nousee porukkaa myös väliltä.

Retkeily toteutetaan lapinviikoilla siten, että talvella on hiihtovaellusryhmä, jonka osallistujista osa yöpyy teltoissa ja osa varaustuvissa. Hiihtoa on tavallisesti kuutena päivänä yhteensä 90–110 km. Suurin osa porukasta asustaa kuitenkin kämpissä ja tekee päivittäin hiihtoretkiä ympäristöön ja yleisimmin valmiita latu-uria käyttäen. Ruska-aikana vaellusryhmiä on normaalisti kaksi: pitkä ja lyhyt vaellus. Pitkän vaelluksen reitti seitsemän päivän aikana on 90–120 km ja lyhyen noin puolet siitä, mutta kestää ajallisesti lähes yhtä kauan. Ensi syksyn ruskavaellus tehdään Muotkatuntureilla pääosin poluttomalla alueella. Seutu on ihan Saariselän veroista vaellusmaastoa, joskin tunturit ovat pinta-alaltaan pienempiä.

Myös sulan maan aikana osa porukasta asuu kämpissä tehden päiväretkiä ympäristöön oman vetäjänsä johdolla. Jonkin verran mukana on myös oman tiensä kulkijoita, mutta turvallisuusasiain vuoksi tiedossa on silti, missä he liikkuvat. Siihen liittyen kannattaa mainita, että kaikki jäsenet on vakuutettu Tunturiladun puolesta. Vaelluksille voivat osallistua muutkin kuin kumpelaiset, mutta yllä mainitusta syystä kannataa harkita jäsenyyttä. Tästä johtuen meillä onkin muutamia jäseniä Helsingistä ja Lounais-Suomesta saakka.

Perinteistä toimintaamme ovat juuri lapinretkeily, tunturivaellukset luontoreiteillä tai suunnistaen kartan mukaan, luonnon tuntemus sekä hyötyliikunta. Matkojen aikana ja vaelluksilla saadaan monipuolista perustietoa myös kohdealueen geologiasta, kasveista, eläimistä ja muusta luonnosta sekä historiasta, vanhasta ja nykykulttuurista. Yksi perusajatus on tuoda esille saamelaisaihepiirejä, koska tunturialue on pääasiassa saamelaisten asuinseutua.

Mutta emme unohda myöskään Pohjois-Karjalan hienoja retkeilymaastoja. Esimerkiksi keväällä 2013 oli vuorossa Herajärven yli 60 km pitkä kierros Kolilla. Kaikki retket eivät ole vaelluksia, vaan esim. toissa vuonna teimme bussiretken Ahvenanmaalle ja vastaava tehdään tänä vuonna kesäkuussa Gotlantiin ja Öölantiin, jolloin tutustumme lukuisiin luonto- ja kulttuurikohteisiin. Tarkemmin toimintaamme voi tutustua nettisivuilla, jotka avautuvat hakusanoilla Tunturikerho Kumpe. Siellä on nähtävissä toimintakalenteri ja vielä tarkemmin asiat ovat esillä jäsentiedotteissa, jotka avautuvat myös kaikille. Siellä on myös linkki, jonka kautta voi liittyä jäseneksi. Kuvasarjat aikaisemmasta toiminnasta ovat myös nähtävissä.
    
Viime vuonna Kumpella oli kaksi suururakkaa. Ensin osallistuimme kesäkuussa Susirajan erämessuihin Joensuun Areenalla. Meillä onkin ollut oma osasto alusta alkaen, koska Kumpe oli jo alkuvaiheessa Lieksassa mukana perustamassa erämessuja. Toinen suurtapahtuma oli Tunturiladun valtakunnallinen VAVA-leiri Susikyrössä Vuontisjärven rannalla. Nimi tarkoittaa "vaarista vauvaan ja mummosta mukeloon" eli leiri on tarkoitettu isovanhemmille lastenlapsineen. Kumpe järjesti sen tällä kertaa ja osallistujia oli pitkin Helsingistä Kainuuseen. Meitä oli leirillä kumpelainen henkilökunta mukaan lukien 70. Leiri oli suurin tähän saakka järjestetyistä – ehkä tulevistakin ja sai osakseen paljon kiitosta. Tulevana kesänä on tarkoitus pitää Pohjois-Karjalan alueen oma perheleiri Ylämyllyllä.
    
Tunturiladulla on käytössään myös kolme omaa hyvin hoidettua kämppää Lapissa: Susikyrö, Susi-Kiisa ja Susi-Talas. Niiden alueella on hyvät telttailumahdollisuudet ja kämppiä voi käyttää tukikohtana vaelluksille lähdettäessä ja niiltä palatessa. Varsinkin Susikyrö ja Susi-Talas ovat myös hyviä kalastustukikohtina. Susikyrön kämppäryhmä on suurin ja keskeisin toimintapaikka. Kahden vuoden jäsenyyden jälkeen kämppiin voi lunastaa avaimen vuosimaksua vastaan. Hinta ei ole suuri, jos vaikka viikonkin lomailee niissä, mutta myöskään yöpymismaksu ei ole suuri. Kämpät sijoittuvat mukavasti eri puolille Pohjois-Lappia.

Jouko Koivu

 

Marraskuun opetus


Marraskuu  vehtaa edestakaisin. Se on ehkä vielä tai joko pian. Se on se kuukausi kun nautin pitenevästä syksystä ja odotan samaan aikaan jo tulevaa talvea.

Marraskuu ei osaa päättää, kimpoilen sen mukana.

Aiemmin sitä en sietänyt lainkaan. Mielestäni marraskuun olisi voinut poistaa kalenterista.

Pimeydessä rämmin, päivät ja viikot olivat selviytymistaistelua väsymyksen, nukkumisen ja arjen jaksamisen kanssa.

Jossain vaiheessa tuli pieni pilkahdus toivoa marraskuun tympeään olotilaan. Se oli kaamoksen reissu Hossaan, jossa marraskuu kääntyi joulukuuksi retken aikana. Se oli levollinen ja hidas retki luonnossa, metsässä ja vesien äärellä pimeässä ja hämärässä kulkien luonto muutti aistimuksia. Pimeässä olivat tuoksut, tuli veden tuoksu, tuli suon tuoksu. Kuuli lintujen lentoon lähdön ja kuuli kosken kohinan. Näkökenttä oli pieni otsalampun valossa tai hämärässä ilman valoa kulkiessa näki vain maiseman, yksityiskohdat eivät erottuneet. Jalka tunnusteli lumen alla olevaa maastoa. 

 




Muistan elävästi vieläkin tiettyjä tuoksuja matkan varrelta, muistan kuinka tunsin lämpötilan muuttumisen maastokohteiden mukaan. Muistan ne pitkät makeat unet, jotka Kukkurin autiotupa tarjosi.



Matka marraskuussa Latviassa, Jurmalan lomarannoilla antoi lisärakkautta marraskuuta kohtaan. Kävelyretket autiolla hiekkarannalla, marraskuussa kun merituuli on kylmää ja aallot korkealla, siellä koin vahvoja tunnelmia, luopumista. Sitä kun tekee tilaa uudelle, heittää joutavat pois.

Tuostakin retkestä on jo pitkään, mutta sekin oli alkusoittoa lauluille, joita marraskuun kanssa laulelen.




Laulan ilolaulujakin, tanssin sen aalloilla, komppaan kurakengillä lätäköissä.

Olen löytänyt marraskuun metsistä ja vesiltä. Siellä se on löydettävissä. Kun kaupungissa on rumaa, rumaa ja vielä kerran rumaa kuraa olen sitkeästi lähtenyt pois. Vuorotyö on auttanut näkemään marraskuussakin auringon, nousut ja laskut. 

 

 



Sateisenä päivänä olen nähnyt syvän vihreänä hehkuvan sammaleen ja kuullut täydellisen hiljaisuuden. On aika vetää henkeä.
Laskea kierrokset alas, tyhjentyä kuin luontokin.

Kun marraskuusta selviää on uuden hiljaisen kasvun aika.

Selkeästi viime vuosina minun vuoteni vaihtuu marraskuun lopussa. Tänä vuonna lumi tuli marraskuun loppuun, se on uuden ajan lumi. Tulee talvi, jää, sukset ja potkuri ja taas kalaretket. Talvella kevät alkaa ensimmäisestä lokista helmikuussa. Sitten mennään vauhdilla kohti uutta marraskuuta, enkä yhtään sitä enää pelkää. Menen metsään.

Marita Vokkolainen