- Tietoja
-
Kategoria: Kirjoja
-
Julkaistu: 14.05.2014 16:58
-
Kirjoittanut Matti Koponen
Kirjataiteen komitea valitsi vuoden 2013 kauneimmaksi kirjaksi kahdensadan kirjan joukosta Lasse J. Laineen kirjan Suomen luonto. Palkinnonjakaja totesi perusteluksi teoksen valokuvien olevan huolella valittuja ja kirjan ulkoasu on onnistunut. Kirjan graafiset suunnittelijat ovat Piia Aho ja Venla Koski.
Kirja on alaotsikkonsa mukaan tunnistusopas. Siinä esitellään sanoin ja kuvin 800 eläintä, kasvia ja sientä. Näiden elinympäristöiksi ja kirjan pääluvuiksi on valittu taajamat, metsät, niityt, vesistöt, suot ja tunturi. Lajien valinnan perusteena on ollut luontoomme kuuluvien alkuperäis- ja kulttuurilajien esittely. Mukana on myös harvinaisia tai muuten kiinnostavia lajeja. Jokaisesta lajista on lyhyt esittely, esimerkiksi tuntomerkkejä, kasvualue ja yleisyys, lisäksi valokuva antaa tietoa tunnistamista varten. Kuvat ovat todella hyvät ja kauniit; 40 kuvaajan otoksia on käytetty, mukana monia tunnettuja luontokuvaajiamme.
Kirja sopii jokaisen kodin perusteokseksi ja on tarkoituksensa mukaisesti hyvä opaskirja lajien tunnistamiseen. Pitemmälle ehtineelle luonnonharrastajalle se ei tarjoa paljoakaan uutta tietoa.
Suomen luonto on syytä hankkia retkeilijänkin kirjahyllyyn – ja käyttöön.
Lasse J. Laine: Suomen Luonto. Tunnistusopas.
Otava 2013, 447 s.
ISBN 978-951-1-26260-2
Matti Koponen
kuvat © Antti Huittinen
- Tietoja
-
Kategoria: Kirjoja
-
Julkaistu: 14.05.2014 15:28
-
Kirjoittanut Maria Haakana
Lapsiperheen retkeilyopas soveltuu päiväretkioppaaksi kaikille retkeilijöille, vaikkakin se on suunnattu erityisesti lapsiperheille. Kuvat, kartat ja tekstit esittelevät 80 erilaista pääasiassa alle viiden kilometrin mittaista merkittyä reittiä kaikkialla ympäri Suomea. Oppaan alussa luku Lapsen kanssa retkelle antaa vinkkejä siitä, mitä lasten tai miksipä ei kaiken ikäisten kanssa liikkuvan kannattaa ottaa huomioon retkeä suunnitellessa.
+ Opas on täsmällinen, huolellisesti tehty, selkeä, kaunis ja hyvin taitettu. Kuvitus on tarkoituksenmukaista, kauniit kuvat kertovat lisää kohteista.
+ Kohteista ei tarvitse hankkia lisäkarttoja. Oppaan tie- ja maastokartat riittävät niin perille löytämiseen kuin maastossa kulkemiseen.
+ Reitit ovat kuvattu tarkkaan. Ne on määritelty vaativuuden mukaan helppoihin, keskivaativiin, vaativiin tai sopivatko ne kenties lastenvaunujen kanssa kuljettavaksi – tai miksipä ei rollaattorilla tai pyörätuolilla?
+ Oppaassa esitellään erilaisia kohteita, tarjolla on esim. harjupolkuja, pitkospuita, hiekkarantakohteita, ja erityisiä kohteita kuten hiidenkirnuja tai vesiputous. Lisäksi opastetaan hiihto-, pyörä-, melonta- ja laivaretkiin sekä pariin erilaiseen telttaretkeen.
+ Wire-sidonta, eli kierresidonta helpottaa käyttöä ja oppaan paperi on tarkoituksenmukaista, normaalia vahvempaa.
+ Hyvä lahjakirja.
– Toivoisin, että kirjan sivut olisivat irrotettavissa, mukaan olisi voinut ottaa vain retkikohteeseen liittyvät sivut.
Selaile kirjanäytettä täällä
http://issuu.com/karttakeskus/docs/lapsiperheen_retkeilyopas
Lapsiperheen retkeilyopas
Jouni Laaksonen
17 x 17 cm, 208 sivua
wire-sidottu, kovakantinen
Karttakeskus
ISBN: 978-952-266-195-1
Maria Haakana
- Tietoja
-
Kategoria: Kirjoja
-
Julkaistu: 07.12.2013 16:12
-
Kirjoittanut Matti Koponen
Antti Leinonen on kuvannut ahmoja Kuhmossa yli 20 vuoden ajan. Monien kokeilujen jälkeen hän on oppinut tavan, jolla pääsee hyvin ottamaan kuvia tuosta salaperäisestä, harvinaisesta suurpedosta. Leinonen seurasi samojen eläinten puuhia useita vuosia, tutustui niihin ja antoi niille nimiä. Vähitellen ahmat oppivat luottamaan häneen ja tulivat muutaman metrin päähän. Tässä vaiheessa onnistuneitten otosten saaminen on ollut helppoa. Vuoden 2012 luontokirjaksi valitussa teoksessa on kooste näistä kuvista.
Kirjan tekstiosassa Leinonen kertoo pääasiassa kuvaamisesta, missä kuvasi, minne siirsi haaskoja tai syöttejä ja kuvauskojuja ja mikä ahma kävi missäkin ja milloin. Kirjan otsikko Ahman kintereillä kertoo oleellisen sisällöstä: ollaan ”kintereillä”, perässä, lähellä. Kirjan lopussa on lyhyet luvut petokuvauksen tekniikasta ja ahman elintavoista ja biologiasta.
Kuvat ovat loistavia: eläimiä eri tilanteissa ja erilaisissa puuhissa kaikkina vuodenaikoina. Hauskimpia ja parhaita ovat kuvat leikkivistä, kirmailevista ja painivista ahmoista peilikirkkaalla syysjäällä.
Teksti ja päiväkirjaotteet toistuvat hyvin samanlaisina, mikä tekee lukemisesta yksitoikkoisen. Lukija saa hyvän käsityksen siitä, miten työlästä ja aikaavievää ahman kuvaaminen on. Mutta onko se luontokirjan pääasia? Jäin kaipaamaan enemmän kokemuksia, ajatuksia ja elämyksiä – ehkä tekijän ratkaisu on kuitenkin tarkoituksellista; kuvat puhukoot. Leinonen pohtii myös toimintansa vaikutuksesta eläimiin, ahmat kesyyntyivät ja oppivat luottamaan ihmiseen: olikohan hän tehnyt ahmoille karhunpalveluksen, oppivatko ne liikaa luottamaan kehen tahansa ihmiseen.
Kuusamon Matkailukeskus Karhuntassun Hannu Hautalan Luontokuvakeskuksessa on helmikuuhun 2014 asti Antti Leinosen valokuvanäyttely, jossa on osittain samoja kuvia kuin Ahman kintereillä -kirjassakin. Kuusamon kuvat ovat jopa elävämpiä kuin kirjassa, kannattaa käydä katsomassa.
Antti Leinonen: Ahman kintereillä. Maahenki Oy 2012. 176 s.
ISBN 978-952-5870-28-2
Matti Koponen
- Tietoja
-
Kategoria: Kirjoja
-
Julkaistu: 17.11.2013 14:04
-
Kirjoittanut Matti Koponen
Viime aikoina retkeilemisestä kertovia kirjoja on julkaistu vähän, varsinkin jalkapatikassa vaeltamisesta ei juurikaan kirjoiteta, sen sijaan pyöräilyretkistä on ilmestynyt useampikin kirja.
Matti Rämön viisi pyöräilykirjaa kertovat eri puolilla maailmaa tehdyistä polkaisuista. Kaksi viimeisintä, Polkupyörällä Jäämerelle ja Polkupyörällä Islannissa ovat hyvin samanlaisia, niissä on sama tyyli ja sama ulkoasu. Rämö ajaa Jäämerelle 4500 km kuudessa viikossa Helsingistä Suomen itäosien kautta Ivaloon, sieltä Murmanskiin, Kirkkoniemeen, Vardöhön, Utsjoelle, Karigasniemestä uudelleen Norjaan, Enontekiölle, Ruotsin kautta Uumajaan, sitten lautalla Vaasaan ja Helsinkiin. Islanti-kirjassaan hän kiertää rantatietä Islannin kuukaudessa ja ajaa 2500 km.
Rämö kertoo jokaisen päivän ajoreitin, nähtävyydet ja niiden historiaa sekä tapaamiensa ihmisten kanssa käydyt keskustelut. Hän yöpyy muutamaa yötä lukuunottamatta maastossa teltassa. Rämön pyöräretkitapa on erikoinen, hän ei syö lämmintä ruokaa eikä edes juo lämmintä vettä. Eväs on kuivaa muonaa, juustoa, pähkinöitä, rusinoita, purkkiruokana linssiä, herneitä, sardiineja ym., lisäksi leikkeleitä, marjoja ja hedelmiä.
Kirjoittaja kuvaa ajamansa reitit hyvin tarkasti. Lukijana heräsi kysymys, onkohan kaikista ajopäivistä kertominen tarpeen; tällainen on välillä puuduttavan yksitoikkoista luettavaa. Onneksi reittikuvauksissa on tietoa: historiaa, maisemia, nähtävyyksiä, paikallisten elämää ja kulttuuria. Tarkkuudesta saa paljon lukija, joka itsekin suunnittelee samantyyppisiä retkiä. Hyvää on se, että Rämö kertoo luonnosta ja tunnelmista, niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä. Hyvät valokuvat ja Cira Almentin pilakuvamaiset piirrokset elävoittävät tekstiä.
Rämö pohtii kirjoissaan myös retkiensä mielekkyyttä. Polkeminen kylmässä tai helteessä, kovassa vastatuulessa ja sateessa synnyttää luonnostaan pohdinnan. Eivätkä näin vaativat reissut kaikille sovi, täytyy olla kovakuntoinen, kokenut ja kestää vaikeita olosuhteita. Pyörää pitää myös pystyä korjaamaan, vaihtamaan polkimia, pinnoja ja renkaita. Pitkillä retkillä suuri varusteiden paino aiheuttaa remonttitarvetta.
Rämö nimittää itseään ”ympäristöä analysoivaksi uteliaaksi maantieteilijäksi”. Sellainen hän varmaan onkin. Hän on todellinen retkeilijä, viihtyy ulkona luonnossa ja viettää jokaisen lomapäivänsä pyöräillen. Kateeksi käy! Mutta koska en kykene noin vaativiin retkiin eikä niihin muutenkaan ole mahdollisuutta, on tyydyttävä nauttimaan hyvien ja hyvin kirjoitettujen kirjojen annista.
Matti Rämö: Polkupyörällä Jäämerelle. Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita. 375 s.
Minerva Kustannus Oy 2012.
ISBN 978-972-942-582-2
Polkupyörällä Islannissa. Tuulen tiellä laavakenttien poikki. 327 s. Minerva
Kustannus Oy 2013.
ISBN 978-952-942-733-8
Matti Koponen