Petronellan kukkulat lukee kartassa Lemmenjoen karttalehdellä. Hollantilainen lehtinainen Sylvia Petronella Antoinette van der Moer on jättänyt lähtemättömän jäljen Lapin erämaihin. Petronellan legendan lähteille voi päästä tässä Pyhtilän mukaansatempaavassa tarinassa.

Petronella saapui Suomeen kesällä 1949. Hänessä eli seikkailijan sielu ja monenlaisten vaiheiden jälkeen hän päätyi matkustamaan pohjoiseen ja lyöttäytyi erään geologin matkaan aina Lemmenjoen kultakentille saakka. Kultamiesten seurassa taloudenhoitajana hän asui ja eli kesän kunnes kohtalokkaana syyskuun päivänä Ivalon vierailun aikana Petronella pidätettiin ja poistettiin Suomesta. Lyhyt oli hänen vierailunsa, mutta legenda elää edelleen.

Kirja antaa oivan tarinan elää ja tuo kuvien kera myös totuuden lähelle meitä lukijoita. Petronellan tarinaan liittyy osa suuren kultaryntäyksen historiaa, ne miehet jotka siellä tuolloin elivät ja olivat, ovat legendoja itsekin. Tässä löytyy tarina jota kelpaa kertoilla leirinuotiolla.

Mauno J. Pyhtilä
Balladi kauniista Petronellasta
Lemmenjoen legenda
Karisto 1993
ISBN 951-23-3224-8

Timo Helle on Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija ja Suomen Luonnonsuojeluliiton entinen puheenjohtaja, porotutkija ja tällä hetkellä myös Suomen Luonto -lehden kolumnisti. Hän on pitänyt kahdeksan vuoden ajan nettipäiväkirjaa kotipihan harakoiden touhuista, näihin vuosiin ja havaintoihin perustuu myös tämä kirja. Toki kamera on taltioinut kuviin pihan muitakin asukkeja.

Hän nimittää itseään picalogiksi harakan latinankielisen nimen mukaan ja on totta vie ansainnut arvonimensä. Harakka ei varmaankaan ole lintu, josta tulee ensimmäisenä mieleen kirjan tekeminen. Lukijan onneksi Timo Helteelle on tullut mieleen ja pohjoinen kustantamo Puntsi on toteuttanut hankeen.

Kirja on arkipäiväinen, pienten tapahtumien terävää huomiointia Rovaniemellä sijaitsevalla pihapläntillä. Arjen siloittelematonta dokumenttia, kertomus siitä, että luonto todella alkaa kotipihalta. Vaikka valokuvat keskittyvät tontille, tarinat liikkuvat  sitäkin laajemmalle. Ajatus lentää kuin Havukka-aholla ja huumori kukkii rivien välillä ja välillä riveilläkin. Yhtenä hetkenä rupatellaan kengässä asuville hiiruille, toisena päivänä soitellaan poromiehille ettoon lähdöstä. Helteen vaikuttava tieto luonnosta ja pohjoisen elämästä valuu huomaamatta lukijan ulottuville.

Hyvän mielen kirja kestää monta lukukertaa ja monta ikäluokkaa.

Timo Helle, Lämpöä harakoille- picalogin vuosikirja
Nid. 151 s. 135 kuvaa.
ISBN 978-952-5343-40-3
Kustannus-Puntsi

Viimeiset vieraat on haikean kaunis kirja. Sitä lukiessa ajatus kirpoaa herkästi irti kirjasta ja vaeltaa vanhojen tuttujen hylättyjen tupien luona, miettii onkohan sielläkin mäyriä, kettuja supeja, pöllöjä, naakkoja, hiiriä, ja miten talovanhukset voivat. Kirjan sanoma on myös lohdullinen, luonto valtaa takaisin omansa. Samalla se on seikkailukirja, mitä mahtavia aarteita ja salaisuuksia hylätyissä taloissa voikaan olla. Kirjaa lukiessa voi tuntea melkein sen saman jännityksen kuin lapsena kurkistaessa autiotalon ikkunasta sisään.

Kirjan kuvaajat Willamo ja Fagersröm ovat tehneet upeaa työtä tallentaessaan hienotunteisesti autiotalojen ja niiden viimeisten asukkaiden elämää. Kuvat eivät alleviivaa, niistä löytyy salaisuuksia kun malttaa katsella. Rapistuva, harmaantuva ja haurastuva on hyvä silmälle. Pihapiirit ovat kauniita kuin saduissa.

Kirjan teksti kertoo autiotalojen eläimistä jotain sellaista, mitä koulussa ei opetettu, vaan sitä, mitä vain luonnossa elävä ja sitä kaikilla aisteillaan kokeva voi kertoa. Siis jotain oikeasti kiinnostavaa. Tiesitkö, että mäyrät voivat elää klaanielämää? Parasta teksteissä ovat tarkat ja herkät luontokuvaukset.

Luopumisen ja loppumisen melankolia on vahvemmin esillä tekstissä ja vähän terävöittää kirjaa. Kirja on ehjä kokonaisuus, johon Rasan muutamat runot sopivat hyvin. Sopii erinomaisesti talvi-iltojen iloksi.

Kai Fagerström – Risto Rasa – Heikki Willamo: Viimeiset vieraat – Elämää autiotaloissa
ISBN 978-952-5652-85-7
Ulkoasu Riikka Löytökorpi
160 sivua, koko 220 x 235, sidottu, värikuvitus
YKL 75.71
Maahenki 2010

Kuvien tiedot: Kai Fagerström - Risto Rasa - Heikki Willamo: Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa. Maahenki 2010. Kirjan kuvitusta.

Juhani Syrjän toimittama erätarinakokoelma Pöytään isketty puukko ei lupaavasta nimestään huolimatta säväytä perinteisen eräkirjallisuuden ystävää. WSOY:n ja Rakentaja-lehden yhteisesti järjestämä kirjoituskilpailu on tuottanut juuri sellaisen sillisalaatin, kuin miltä alkuasetelma kuuulostaakin: veren, hien ja houreiden tahrima sekamelska, jota ryyditetään apokalyptisella dystopialla.

Lähes puolet kirjasta on koottu metsästystarinoista, joiden lukeminen on erittäin vaikeaa selaiselle, joka ei ole metsästänyt vuosikymmeniin tai ei ollenkaan. Valitettavasti minun vanhana metsastäjänäkin on sanottava, että en jaksanut lukea yhtäkään tarinaa lopuun asti.

Kalastustarinoissa käydään läpi genren kliseitä, mutta ei löydetä juuri mitään uutta näkökulmaa, ehkä Jouni Tikkasen Virtaa lukuunottamatta.

Odotin 3. osan, Luonnon armoilla, korjaavan tilannetta. Olin väärässä. Kilpaisussa ensimmäiseksi sijoituttunut Vesa Sinervän Muistikuvia tulevaisuudesta on pikkunäppärä apokalyptinen tulevaisuudenkuvaus, jonka ansioksi jää, että sitä miettii edes hetken kirjan sulkemisen jälkeen. Mitään omintakeista tai uutta siinä ei kuitenkaan ole.

Erkki Keihään Mittakaava (3. sija) sisältää joitakin vaeltajalle tuttuja psykologisia elementtejä ja on omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta kokonaisuutena se on juoneltaan keskeneräinen ja epärealistinen.

Maailma muuttuu ja eränkäynti sen mukana, mutta silti kirjan lukijalle jää epätoivoinen olo: tällainenko on nykysuomalaisen käsitys erätarinasta? Mikko-Pekka Heikkisen nimitarina Pöytään isketty puukko pelastaa vain vähän, eikä enää jaksa palkita kirjan loppuun laahustanutta väsynyttä lukijaa.

Pöytään isketty puukko. Erätarinoita
Syrjä, Juhani (toim.)
ISBN: 9789510367254