Asko Kaikusalo,  Sopulipoluilla

Jatketaan tässä Kaikusalon tuotannon kehumista. Kirja Sopulipoluilla ilmestyi vuonna 2003. Kiekunen kertoilee tässä tarinoita omaa leppoisaan tyyliinsä yli 40 vuotta jatkuneesta harrastuksestaan ja työstään sopuloiden ja myyrien parissa.

Kirjan matkassa lukija saa vaeltaa pitkän aikakauden Kilpisjärven maisemissa ja tutustua tutkijan arkiseen elämään  - kun lunta on paljon ja nysäperien perässä mennään silti ympäri tunturia. Kirja oikaisee käsityksiä sopulien joukkovaelluksista, miksi ne sen oikeasti tekevät, mikä saa ne liikkeelle. Sopulien elämä on suuri seikkailu ja pieni sisukas tutkija yrittää päästä siitä jyvälle. Hämmästelen yhä edelleen miten kirja pienen pienestä eläimestä voi olla näin kuin seikkailukertomus, mielenkiintoinen ja tiedon janon tyydyttävä. Ei malta lopettaa kun aloittaa.

Kustantaja: Tammi 2003
Löytynee edelleen kirjakaupoista.

Marita Vokkolainen

Kun ihmisellä on hyvä kirja, hän ei koskaan ole yksin - näin uskon.

Tarujen tunturit on todella hyvä kirja. Se on kahden arvostetun miehen yhteinen perintö lapin hurmioon vaipuneille vaeltajille.

Asko Kaikusalo on luonnon monitoimimies, yliperän kulkija, tutkija ja kirjailija. Yrjö Metsälän muisto elää Kilpisjärvellä pitkään, hän oli legendaarinen tunturiopas Käsivarren maastoissa 25 vuoden ajan. Näiden herrojen yhteisen työn ansiosta tästä kirjasta huokuu suuri rakkaus ja lämmin suhtautuminen Lapin luontoon sekä ihmiseen. 

Kirjaan on tallennettu katoamaisillaan oleva satu Lapista, taiat, tarut, uskomukset ja maahisten metkut. Tarinat perustuvat paikallisten asukkaiden kertomuksiin ja tekijöiden kokemuksiin, lukijan päätettäväksi jää mihin tarinaan haluaa uskoa. Autiotuvilla kerrotaan olevan muitakin vaeltajia kuin me näkyvät kulkijat.

Kirjan avaa tarina niistä Haltin häistä ja Kilpisjärven synnystä. Kerrotaan myös Kilpisjärven kylän syntyvaiheista, silloin kun Siilastupa toimi majatalona. Saamelainen kulttuuri ja henkilöt avautuvat läheiseksi, tarut, seidat, taiat ja maahiset tuntuvat jo itsestäkin aivan arkipäiväiseltä asialta. Maahisten syntytarinakin täältä sivuilta löytyy. 

Yrjö Metsälän muistelot elämästään ja sattumuksista opastusretkillään ovat ainutlaatuisia, kuvat ovat yhteydessä suoraan tekstiin. Jos koskettavaa kirjaa mitataan herkistymisen määrällä, niin joo, nenäliina on tarpeen, enkä ole ihan varma tohtiiko tietyillä autiotuvilla yöpyä. Magiaa ja pilkettä silmäkulmassa, uskon satuun!

Lue itse. 

Kaikusalo, Asko - Metsälä, Yrjö: Tarujen tunturit. 1974. Wsoy

Divarin helmi!

Jostain joskus vuosia sitten nappasin käteeni, luin kertaheitolla. Kirjan kategoriaa ei voi määrittää, se on luonto-, erä-, valokuvakuvakirja, se on kaunokirjallisuutta, jossa nuori erämies kokee nuoruuttaan.

Se on karu, se on suora. Se on kaunis ja ruma.

Siirrytään ajassa taaksepäin muutama vuosikymmen, eletään Suomussalmen maisemissa, päähenkilö Leevi Juntunen kertoo lähipiirin elämästä ja retkistä korpisaloille. Niissä olosuhteissa ensisijaista on ravinnon hankinta ja sitä haetaan metsästä. Nuoren miehen kasvutarinassa on imua, nuori mies viihtyy paremmin metsissä kuin kylillä.

Yksityiskohtaisesti hän jakaa lukijoille nuo kokemuksia täynnä olevat viikot ja vuodet, jotka hän saloilla kuleksii.

Metso liittyy kaikkeen, se on korpisalojen sielu. Kuinka kehittyy nuoren miehen elämä, kun luonto ottaa hänet hoivaansa?

Ei, tätä kirjaa ei voi selittää, se täytyy vain lukea.

”Metsot olivat isäukon riistaa. Metsästysaikaan hänellä oli ylittämätön taito osua niiden opinpaikoille ja yllättää ne sillä tavoin lentoon, etteivät ne saaneet kuusenpersustaa itsensä ja hänen haulikkonsa väliin. Vanhemmiten ukko muuttui yhä enemmän itsekin metson näköiseksi. Ja metsojen tavoin hän mieluiten jurotti yksinään salolla ja lajikumppaneita kohdatessaan riiteli, kiroili ja tappeli, hioi puukkojaan ja mennä reuhotti humalaisen kiihkossa.”

”Mikäli ne viisastelut, jotka väittivät ihmisen syntyvän kuoltuaan uudelleen sellaisiksi kuin ansaitsi, olivat tosia, isäukko ainakin rymisteli täällä mielisalonsa metsojen joukossa. Ajattelin etten tarvitsekaan metsonlihaa, lähden tarkistamaan Väärälammelta katiskan.”

Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen 1988

Valtion valokuvataidetoimikunta ja Oulun läänin taidetoimikunta ovat tukeneet tätä teosta.

Tavoitteena Tunturi (Veikko O.Haakana - Ville Paakonmaa, 1959 )

Anteri Lapinpoika, 1971

Pojat Kairassa, 1975

Veikko Haakanan käsistä on lähtenyt maailmalle myös nuorisolle suunnattuja kirjoja, varsinaisia poikaseikkailuja, jossa sukupolvensa jalot edustajat kokevat tervehenkisiä seikkailuja lapissa. Kirjoista pursuaa tietoa ja asennetta ihan vahingossa opittavaksi asti. Näistäkin teksteistä huomaa että on mies tuntee pohjoiset seutunsa.

Lahjaksi heti kaikille uusille, reippaille retkeilijänaluille.

Pääsee nautiskelemaan itsekin kun lukee niitä ilta- tai nuotiotarinaksi. Ahh, herkullista yhdessäoloa.

Tulee hyvä ja reipas mieli!