Kirjoja retkeilystä, Lapista, luonnosta, erämaista tai muusta mukavasta

Veikko Haakanan runoteokset

Veikko Haakanan runoteokset Suden lauluja ja Lauluja lapista, runoja ruijasta

70-luvulla ilmestyneet runokirjat ottavat aina uudestaan ja uudestaan pauloihinsa. Veikon runot ovat tekstejä, joita myös miehet kuuntelevat vakavana.

Näistä kirjoista huokuu katajaisen kansan hiljainen tunnelmointi ja kaihoinen kaipuu.

Runot tihkuvat raukeaa rakkautta lappia, erämaita ja sen asukkeja kohtaan.

Suden Laulu – kirjassa runot perustuvat osiltaan myös tarkkaan tuntemukseen Ruijan suomalaisten elämästä. Reijo Vihisen kuvitus on tyylikäs. Katsokaapa vaikka kuvaa sivulta 33. Hieno!

”Kaamos…

Hämärä on hyvää voidetta

väsyneille silmille”

Suden laulu 1972, Karisto Osakeyhtiö

Lauluja lapista, runoja Ruijasta 1978 Karisto Osakeyhtiö

Löytyy kirjastoista ja divareista

Jorma Luhta - Tähtiyöt

Sitähän se on, taivaallista luonnon ilotulitusta kuvat täynnä. Muistuttaa siitä kuinka kaunista jokaisesta vuodenajasta löytyy, aina on hyvä vuodenaika käydä öisilläkin retkillä.

Pidän erityisesti Jorma Luhdan tavasta kirjoittaa. Teksti tulee lähelle, se on omakohtaista ja tässäkin kirjassa on ihmisen tarina. Luonto on niin monella tavalla mukana ihmisen elämässä.

Aina se ei ole yksinomaan kaunista, vaan myös katkeran suloista, karua, maagista.

Luonto on ihmisen alkuvoima, kovin kaukainen jo monen meidän elämästä. Luontosuhteeseen mahtuu kaikilla oma tarinansa. Kummallisia asioita tapahtuu.

Kun olet eläytynyt öiseen tähtitaivaaseen, kannattaa ehdottomasti lukea myös 80-luvulla ilmestynyt Jorma Luhdan teos Metson kuolema.

Alla kustantajan aatokset tästä kirjasta. Niihin on helppo yhtyä:

 

Jorma Luhdan Tähtiyöt-kirjassa kohtaavat metsän pimeys ja taivaan valot



Suomalaisen luontokuvauksen kärkeen kuuluvan Jorma Luhdan uusimman kirjan aihepiirinä on tähtitaivas ja revontulet. Tähtiyöt-kirja vie lukijan kauas teiden ja taajamien valosaasteesta, kännyköitten kuulumattomiin. Pureva kylmyys, öisen metsän pimeys ja pohjoinen erämaa luovat jylhän ja mystisen kehyksen kameran vangitsemille taivaanvaloille.

– Vain harvoin enää pimeänäkään yönä näkee kirkasta tähtitaivasta. Kun sen näkee, on poikkeuksetta hyvin kylmää, Jorma Luhta toteaa. Hän kertoo kirjassaan hyytävästä kuvausyöstä, jolloin pakkanen kipusi yli –50 asteen lukemiin. Aloin palella, vaikka olin pukeutunut lämpimämmin kuin koskaan yhdellekään hiihtoretkelle. Syvässä purokurussa ilma tuntui sietämättömältä edes hengittää. Tavallisesti nöyrä ja oikkuilematon kamerajalustani juuttui suurimpaan pituuteensa. Aamulla selvisi, että yö oli ollut Pohjois-Suomessa kylmin ainakin sataan vuoteen.



Revontulien kuvaamisen Jorma Luhta sanoo olevan nykyisin helppoa. – Vuosituhannen vaihde toi minulle luontokuvaajana uuden erätaidon, kyvyn käyttää nettiä. Sieltä näkee helposti jo päiväkausia etukäteen, milloin tulee hyviä revontulijaksoja ja jopa minne suunnalle taivaankantta, Luhta kertoo. Paljon jää silti oikean sekunnin varaan. Tästä todistaa vaikkapa valkoisen rauhankyyhkyn hahmoinen revontuli, yksi kirjan hätkähdyttävimpiä otoksia.



Kirjan teksti on luontokirjaksi poikkeuksellinen. Luhta pohtii yksinäisyyttä ja pimeän pelkoa. Hän luotaa filosofisesti avaruutta, äärettömyyttä ja maailmojen syntyä. Kerronnan sisään punoutuu koskettava kaunokirjallinen tarina elämäntuntojensa kanssa kamppailevan miehen viimeisestä metsäretkestä, joka vie hänet elämänsä polun päähän.


Jorma Luhta on kuvan ja sanan taituri. Tähtiyöt-kirjallaan hän lunastaa jälleen paikkansa suomalaisen luontovalokuvan huipulla ja tiheätunnelmaisena kertojana. Visuaalisesti näyttävä teos on luontokirja, taidekirja ja kaunokirjallinen teos.

Jorma Luhta: Tähtiyöt
ISBN 978-952-5652-75-8
Ulkoasu Ritva Kovalainen
Kuvankäsittely Aarnipaja Ky / Petri Kuokka
84 sivua, sidottu, koko 290 x 270 mm
YKL 75.71

Maahenki 2009

 

Eeva Kilpi - Lapikkaita

”Eräs lapinkävijä on kertonut, miten omassa vaimossakin saattaa havaita miellyttäviä piirteitä silloin kun istuu hänen kanssaan iltanuotiolla pitkän ja rasittavan yhteisen päivän jälkeen.”

Sukupuolista ja laveista lapinkävijän ajatuksista kirjoittaa Eeva Kilpi kirjassa, joka sisältää kuusi juttua Lapista. Ajatus lentää kuin haukka taivaalla eikä voi muuta kuin ihailla hänen kaunista kirjoitustaan. Hienovireistä huumoria sisältyy näihin omakohtaisiin kokemuksiin ja tarinoissa vilahtelevat Saariselän tunturialueen tutut nimet.

Rehellistä puhetta – kalajututkin, siimat sotkussa ja uistimet koskessa.

Lämmin ja hyväntuulinen kokemus.

Kirja on ilmestynyt 1966.

Löytyy divareista.

 

Marita Vokkolainen

Jorma Ollikainen - Kelokämppä

Karajärven omintakeisen "keisarin", Alpiinin, tarina ei jätä eräkirjallisuuden ystävää kylmäksi.

Alpiini on omintakeinen korpifilosofi ja erakko, Havukka-ahon ajattelijan veroinen tuumailija, jonka "ajatus lentää kuin piekana" ja joka pohtii sujuvasti niin Suezin kriiisiä kuin täydellisen työkalukaapin piirustuksiakin. Alpiinin ohella pääosaan kirjassa nousee Lapin luonto. Ollikaisen tekstistä välittyy vilpitön kiintymys Lapin erämaihin, mutta myös suru ja huoli niiden häviämisestä.

Alpiinin hahmo perustuu oikeaan henkilöön ja myös Kelokämppä on vielä olemassa, museoituna Kirakkajoen suulla Inarissa. Kelokämppä on tarina siitä Lapista, jota ei enää ole ja se kuuluu jokaisen Lapinkävijän peruslukemistoon.

Kelokämppää ei taida saada uutena kirjakaupasta, mutta kaikki, jotka eivät ole tätä lukeneet, kipin kapin kirjastoon.

Jorma Ollikainen: Kelokämppä, WSOY 1962

Timo Ylhäinen
http://asentopaikka.fi