- Tietoja
-
Kategoria: Kirjoja
-
Julkaistu: 20.12.2014 12:55
-
Kirjoittanut Marita Vokkolainen
Koiran kanssa retkeileminen on yhä useamman harrastus, koira ihmisen kumppanina on tavallinen näky myös luonnossa. Koska kaikki eivät ole seppiä syntyessään tässäkään harrastuksessa, niin Minnan Toivolan kirja on oivallinen teos luettavaksi. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 2007. Kirjaa varten on haettu tietoa ja haastateltu monia koiransa kanssa aktiivisesti reissaavilta ihmisiä. Ehkä jotkut koiratkin ovat antaneet palautetta, tiedä sitä.
Sisältö on selkeästi jaettu osioihin, yleistä tietoa Suomen retkeilymaastoista ja retkelle valmistautumista on käsitelty perusteiltaan, näin pieneen julkaisuun mielestäni sopivasti ja asiallisesti. Koiran kannalta valmistautumista, suunnittelua ja mahdollisten varusteiden hankintaa on sitten käyty perusteellisesti läpi, ottaen huomioon eri rotujen ominaisuudet. Yhtä totuuttahan ei tässäkään asiassa ole olemassa. Kirjassa käsitellään myös koiran kanssa matkustamista julkisilla kulkuneuvoilla. Otsikoissa löytyvät aiheet mm. tassujen huoltamisesta, reppujen kantamisesta, ruokailusta, yöpymisestä ja ensiavusta sekä tärkeänä huomioina jokamiehen oikeudet ja ne säännöt, jotka koskevat erityisesti koiransa kanssa luonnossa liikkuvia.
Mielestäni tämä kirja on taidokkaasti rautalangasta väännetty kirja aloittelijalle, josta varmasti löytyvät taidot ja tiedot siihen, että tohtii koiransa kanssa lähteä liikkeelle ja muodostaa sen jälkeen omat itselle ja koirallensa sopivat tavat toimia.
Kirjailija: Minna Toivola
Kustantaja: Art House
Sidosasu: Nidottu
Kieli: suomi Julkaistu: 2007
Sivumäärä: 158
ISBN10: 9518844283
- Tietoja
-
Kategoria: Kirjoja
-
Julkaistu: 29.05.2014 15:52
-
Kirjoittanut Maarit Nisu
Lähettäjä: Maarit Nisu
Vastaanottaja: Edvard Koponen
Kopio: Outa
Aihe: Re: Ketunpyyntioppaan toisen painoksen alkusanat
Rakas iso-iso-setäni Edvard!
Paljon onnea sen johdosta, että kirjoittamasi Ketunpyyntioppaan julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta! Olisipa ollut hienoa nähdä se hetki, kun sait painetun kirjan käteesi Werner Söderström Osakeyhtiöltä. Jälkipolville ei ole säilynyt tietoa siitä kirjoititko muutakin, mutta tuolloinen oppaasi elää yhä. Kirjasi kaikista neljästä painoksesta on talletettu kappaleet Suomen Metsästysmuseon kirjastoon, ja silloin tällöin oppaan voi hankkia josta kusta vanhojen kirjojen liikkeestä.
Minunkin pöydälläni on yksi viimeisen painoksen edustajista vuodelta 1932. Takakanteen sen alkuperäiseksi hinnaksi on merkitty 15 markkaa, mutta minä jouduin pulittamaan kirjasta 35 euroa. Kirjan rahallisesta arvosta en toki paljon perusta enkä juuri – ollakseni rehellinen – ketunpyyntiohjeistakaan. Kaikkein eniten minua innoittaa se miten autaumuksella olet paneutunut kirjoittamiseen ja miten pyyteettömästi olet halunnut jakaa kaiken sen tiedon, joka sinulla on rakkaasta harrastuksestasi.
En lakkaa ihmettelemästä sitä miten innostuneesti kirjasi otettiin vastaan; saithan sen johdosta yli tuhat kirjettä. Kuka hyvänsä kirjailija olisi kiitollinen noin vuolaasta palautteen virrasta.
Liikutuin kyyneliin, kun luin toisen painoksen alkusanoista miten vielä kuolinvuoteellasikin halusit lukijoitasi palvella. Ketunmetsästystavat ovat muuttuneet paljon viime vuosikymmeninä, eivätkä kaikki esittelemäsi pyyntikeinot ole enää laillisia. Mutta kettu on aina kettu, ja siitä sinä olet osannut niin elävästi kertoa. Kirjasi viimeisiltä riveiltä käy myös ihanasti ilmi miten paljon sinä arvostat luontoa, jossa olet kisannut kettujen kanssa viekkaudesta: ”Etsikäämme huvia luonnosta, silloin pysyy sielumme sekä ruumiimme terveenä, josta ensi kädessä kaikki muukin onnemme riippuu!”
Rakas setä, harmi ettemme koskaan tavanneet. Muistan sinua lämmöllä ja kiitän siitä perinnöstä, jonka annoit! Luonnosta haluan minäkin huvia etsiä ja tarttua sitten kynääni.
Maarit, Aleks Koposen pojantytär
ALKUSANAT TOISEEN PAINOKSEEN
Kun julkaisin tästä kirjasta ensimmäisen painoksen, niin en silloin aavistanut, että se joutuisi niin paljon huomion esineeksi kuin sittemmin joutui. Mutta asiaa nyt katsellessa ei se mikään ihme ole, sillä maamme kirjallisuudessa oli ja on vieläkin suoranainen aukko tällä alalla. Metsästys- ja kalastuslehdessä kyllä on annettu hyviä neuvoja, joista minäkin olen kirjaani jonkun lähtökohdan ottanut. Ketunpyyntiohjeita on pidetty salaisuutena ja niillä on harjoitettu suoranaista keinottelua. Tämä on saattanut tapahtua vain siksi, ettei ole ilmestynyt pätevän kettumiehen kirjoittamaa kirjaa, jossa olisi tuotu nämä ”salat julki”.
Ensimmäisessä painoksessa julkaisin osoitteeni ja lupasin vastata kirjallisiin kysymyksiin. Oli näet siten aikomukseni päästä ajatusten vaihtoon laajojen metsästäjäpiirien kanssa. Sillä vaikka omasinkin pätevän kokemuksen, – olinhan näet saanut jo 158 ketulta turkin – niin ymmärsin kyllä, että joku vanha kokenut kettumies tietäisi kertoa semmoista, jota minä en ollut vielä tiennyt. Tämä toivomukseni toteutui niin ylenmäärin, että siitä on ollut vähän rasitustakin. Sillä jo ensimmäisenä talvena sain vastata noin 1,000 kirjeeseen ja senkin jälkeen on niitä paljon tullut. Vielä nytkin on niitä kasa vuoteeni vieressä pöydällä.
Näin tutustuin suureen määrään vasta-alkavia metsämiehiä, joille oppaani oli ihan välttämätön, mutta myös moneen sataan kokeneeseen kettumieheen kaikilta tahoilta maatamme. Hekin ovat kiitelleet kirjastani löytäneensä paljon uutta ja innostuneet kertomaan omia kokemuksiaan. Näitä heidän kokemuksiaan omieni lisäksi käytän nyt pohjana korjauksia ja lisäyksiä kirjoittaessani.
Vaikka ensimmäinen painos loppui kohta ilmestyttyään, en julkaissut toista painosta, kun huomasin, että kirja tarvitsee lisäyksiä. Niiden kirjoittaminen sai kuitenkin aina toistaiseksi siirtyä. Sitten sairastuin ja ajattelin jättää kaikki sillensä. Mutta monilta tahoilta olen saanut huomautuksia, ettei minun pitäisi tietojani mukanani multaan viedä, vaan jättää ne jälkeeni. En voinut olla rakastamatta metsästysurheilua ja Suomen metsästäjiä. Olen saanut kynän käteeni ja kirjoittanut korjaukset vuoteessa, josta en enää koskaan nouse. Toivon, että joku saattaa ne edelleen Suomen metsästäjien käteen.
Takaharjun parantolassa joulukuulla 1919.
Tekijä. [Edvard Koponen]
