Veli-Pekka Lehtolan suurtyö suomalaisten ja saamelaisten suhteista pitäisi jokaisen Lapin ja saamelaisuuden asioista kiinnostuneen lukea. Lehtola on saamelaisen kulttuurin tutkimuksen professori Oulun yliopistossa.
Kirjassa Lehtola tarkastelee suomalaisten ja saamelaisten suhteita 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin. Kirjassa tarkastellaan mm. saamelaisten elämäntapaa, kielikysymystä, kulttuuria ja saamelaispolitiikkaa. Kohtaamisessa suomalaisväestön ja virkamiesten kanssa oli usein ongelmia. Nimismiehistä, papistosta, opettajista ja muista virkamiehistä jotkut edistivät saamelaisten elämää, jotkut eivät ymmärtäneet ollenkaan. Toisaalta saamelaisten mielestä lantalaisten elämäntapa ja ajattelutavat olivat outoja.
Suomalaisten tiedot saamelaisista ovat aina olleet täynnä ennakkokäsityksiä ja uskomuksia. Kuvaava, surullinen luku tästä olivat 1920- ja 1930-luvuilla tehdyt rotuteoreettiset tutkimukset ja mittaukset, joissa mitattiin saamelaisten – toki myös muiden – ominaisuuksia, päänmuotoa kallontilavuutta, silmäkuopan kokoa ym. Nämä tutkijat pitivät itsestään selvänä, että on olemassa ”alempia rotuja” ja ”kulttuurirotuja”. Ei ihme, että monet saamelaiset pyrkivät kaikin keinoin välttämään mittauksia.
Kaikkein eniten lappi- ja saamekuvaa muokkasivat ”lappologit”, tunnetut tutkijat ja kirjoittajat, kuten T. I. Itkonen ja Samuli Paulaharju. Heidänkään kirjoissaan esiintyvät käsitykset eivät kaikki ole tieteellisesti päteviä. Lehtola nimittää ”lapinystäviksi” ja ”saamenystäviksi” innokkaita lapinkävijöitä, virkamiehiä ja matkailijoita. Osa heistä on ollut, ja on nykyäänkin, omaksunut oikeanlaisen suhtautumistavan, mutta osa on ollut ylimielisiä ja käyttäytynyt valtiaan tavoin ja arvostellen. – Mitenkähän lienee meidän, retkeilijöiden ja vaeltajien laita?
Lehtola korostaa, etteivät saamelaisetkaan ole olleet yksimielisiä heitä itseään koskevissa asioissa ja saamelaiset eivät ole yhtenäinen ryhmä.
Kirjan kuvitus on laaja ja erinomainen. Kuvat muodostavat oman tarinansa ja tuovat asioita lukijalle konkreettisen eläväksi. Kuvissa on retkeilijälle tuttuja paikkoja, jopa tuttuja ihmisiä. Kuvista näkyy selvänä tapahtunut muutos: ennen asuinkentät olivat avaria, niitettyjä tai porojen paljaaksi syömiä, nyt on toisin.
1800-luvun lopulta lähtien Lappia alettiin kytkeä kiinteästi Suomen valtioon säädöksillä, maanmittaustyöllä, liikenneyhteyksien kehittämisellä ja hallinnon vahvistamisella. Suomalaisten ja saamelaisten suhde oli monimuotoinen eikä valtio parantanut saamelaisten oloja ja asemaa. ”Suomalainen kolonialismi ei ollut sorron eikä alistamisenkaan historiaa, vaan syrjään työntämisen ja vaientamisen tapa.... saamelaisiin sovellettiin suomalaisen yhteiskunnan lähtökohtia ja arvomaailmaa. Saamelaisen kulttuurin omat perinteet ja käytännöt jätettiin huomiotta.”
Kirja on tiedon järkäle, sopii vain toivoa, että Lehtola jatkaisi tutkimustaan nykyaikaan. Mitään näin laajaa tutkimusta ei ole tehty sitten T. I. Itkosen Suomen lappalaiset -teoksen jälkeen. Saamelaiset suomalaiset on jokaiselle ”lapinystävälle” välttämätön lukukokemus.
Lehtola, Veli-Pekka: Saamelaiset suomalaiset – kohtaamisia 1896–1953.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2012, 528 s.
ISBN 978-952-222-331-0
Matti Koponen
