- Tietoja
-
Kategoria: Kotipihan nurkilta
-
Julkaistu: 06.12.2015 13:38
-
Kirjoittanut Tuire Jalaskoski
On marraskuun viimeisen sunnuntain aamu, säätiedot lupailee jopa auringon ilmestyvän pilvien takaa esiin.
Valoa ei riitä kovin moneksi tunniksi, joten ei kannata lähteä ajamaan kovin kauas. Samoille tutuille poluille halusin kuitenkin jotain vaihtelua. Muutaman kilometrin päässä kotoa on suosittu hiihtoreitti Porintien varresta Koukkujärvelle, se on jäänyt kokonaan tutkimatta, siispä sinne.
Sain myös idean testata vähässä valossa 300 millimetrin kiinteää objektiivia käsivaralta. Aika tuhoontuomittu idea, joten eikun kamera reppuun ja menoksi.
Alkupää on helppoa metsäautotietä ja hyvät opasteet.
Korpisuota jota ollaan harventamassa, harmi.
Yksinäinen sieni
Ojan reunaa koristaa kauniin vihreä sammal.
Vedenpinnan kuvajaisia
Vielä nousee sieniä kylmää ja pimeää uhmaten.
Lenkin puolivälissä osutaan lammelle. Mahtaako olla tarpeeksi rauhallinen lintujen pesintään, pitääpä tulla keväällä tutkimaan.
Taidetta lammen pinnalla.
Metsän siimeksessä lymysi puro.
Käävät ovat kauniita
Aika vähän nähtiin/kuultiin lintuja, saatika että olisin saanut kuvattua. Mutta tikka ei välittänyt meistä, vaan perkasi kävystä siemeniä valotolppaan tekemässään halkiossa.
Karhulenkki oli sopivan mittainen päivälenkille, helppo kulkea vaikka lasten kanssa. Jäkäläiset kivikot ja solisevat purot tekevät reitistä mielenkiintoisen. Hyvä, että löytyi tuo uusi metsä tutkittavaksi kunhan keväällä taas riittää valoa koko päiväksi; tai vaikkapa kevättalvella lumikengillä Koukkujärven majalle.
Tuire
- Tietoja
-
Kategoria: Kotipihan nurkilta
-
Julkaistu: 24.11.2015 15:20
-
Kirjoittanut Matti Ampio
Taas kerran se iski säälimättä, tulille kaipuu. Samanaikaisesti olin jo sopinut radioamatööriystäväni kanssa yhteyskokeilusta 3,5 MHz taajuusalueella. Päätin yhdistää nämä kaksi minua addiktoivaa asiaa, ja pakkasin tavarat prätkän perälaukkuun ja karautin Eurajoelle, Pinkjärven kaakkoispuolella olevalle lentokentälle.
Aivan oikein, lentokenttä siellä on, umpikorvessa, melko vaikeakulkuisten metsäteiden takana. Ja vielä lukittu puomi estämässä asiattomien kulkua sinne. Kenttä on aikanaan 30 vuotta sitten tehty metsänlannoituskoneen käyttöä varten, nyt se on pahasti metsittynyt, mutta läpiajettavassa kunnossa.
Ajelimme poikani Sepon kanssa edellisenä viikonloppuna niihin maisemiin polkupyörillä, olimme pikku retkellä Nakkilasta Pinkjärven Mustalahteen, jossa vietimme rauhaisan yön. Paluumatkalla tutkimme metsäteitä ja löysimme lentokentän toisessa päässä sijaitsevan paikallisten hirvimiesten laavun, missä poikkesimme juttelemaan.
Puomi oli nyt hirvestysaikaan auki, ja kysyin luvan tulla laavulle joku päivä suorittamaan yhteyskokeiluja radioamatööritaajuuksilla. On mukavampi istua penkillä ja sähkötellä pöydällä, ergonomia on parempi kuin istuskella epämääräisen kannon nokassa pimeässä metsässä. Ja nuotiokin lämmittää.
Älkää kysykö miksi pitää mennä metsään titailemaan, sitä vaan pitää!
No niin, ajelin kentälle ja hirvimiehet olivat nytkin paikalla, juuri lähdössä, ja ilmoittivat, että puomi suljetaan. Totesin, että lähdenpäs sitten minäkin, mutta jahtipäällikkö sanoi, että pois pääsee muutakin kautta, ja katsoimme kartasta reitin. Kun hän ensin oli todennut prätkäni maastokelpoisuuden.
Niinpä jäin laavulle yksin ja hirvimiesten mentyä lähdin prätkältäni hakemaan antennitarvikkeita ym. alan kamaa. Sitten iskikin paniikki kun prätkä oli lähes nurin, juoksin hieman liian lujaa varmistamaan, ettei se kaatuisi ja tein spakaatin liukkaalla ruoholla. Samalla vedin prätkän päälleni. Oli hyvä, ettei ollut ketään kuulemassa! Tunsin, että vasen takareisi revähti, ja olkapäässäkin tuntui kipua.
Pääsin kuitenkin hyvin pystyyn ja hetken odoteltuani lisätuntemuksia nostin prätkän ylös, kun ei mitään pahempaa sattunut. Paitsi, että takareisi on tätä kirjoitettaessa aika kipeä.
Eipäs siinä sen kummenpia kuin antennit kentän yli puihin ja odottamaan sovittua radioyhteyttä. Odotellessa join termarikahvit ja nautin pari hivenainepitoista lihapiirakkaa.
Ilta tummeni ja tarkalleen sovitulla hetkellä kaverini Keski-Suomessa kutsui minua, kirkkaat sähkötysmerkit kuuluivat hiljaisessa metsässä varmaan hyvin.
Mahtoivat tintit olla ihmeissään!
Ilta pimeni ja radioliikenteen äänet jotenkin sopivat luontoon sillä hetkellä. Olen yhtäpitävästi todennut kaverin kanssa, että jotkut linnut osaavat sähköttää, jopa selväkielisiä sanomia olemme kuulleet kevään konserteissa! Pidin siinä sitten jokusen yhteyden ja purin aseman.
Hetken tuijottelin hiillosta ja ajattelin, miten erilaisia harrastuksia voi yhdistää täydentämaan toisiaan. Kun hiillos oli riittävästi hiipunut, lähdin hiljaa ajelemaan pahasti ruohottuneen metsätien toista ajouraa kotiin päin. Välillä katselin maastokartoista älykännykästäni sijaintiani. Huolestuttavaa, jos pitää puhelimesta katsoa missä on!
Totesin, että olen umpikorvessa ja sysipimeässä. Pysäytin nimittäin prätkäni ja sammutin valot kun valtavan suuri lintu lensi tieaukon yläpuolella, se näkyi vaaleampaa taivasta vasten. Kuuntelin hiljaisuutta jospa kyseinen lentäjä olisi äännellyt. Huuhkajaksi sen oletin, ja huuhkajathan huhuilevat yleensä kevättalvella. Hiljaista oli, ympärillä korkea ”peikkometsä”, tänne pitää tulla pyörillä toisen kerran.
Pinkjärven alueella on paljon luontopolkuja ja alueita, joissa metsä on ennallistettu, ja osin poltettu ja sen toipumista tutkitaan. Hakkuita on paljon, mutta myös pieniä ikimetsän alueita, joissa voi aistia erilaisen ilmapiirin.
Sitten kotiin ja saunaan. Kyllä tämmöinen pikkuinen pyrähdyskin voi antaa paljon kun vain malttaa pysähtyä, kuunnella ja ajatella.
Semmosta!
Matti Ampio
