Kesäloman alottajaisiksi päätimme lähteä edellisvuotiseen tapaan kesän ensimmäiselle yön yli kestävälle ulkoilmaretkelle meloen. Matka suuntautui Pieksämäen Majavareitille. Lähtöpäivä oli mitä miellyttävin. Ei liian kuumaa, ei kylmää ja sopivasti aurinkoa.
Joella ei muita ihmisiä. Eläimiä sitäkin enemmän. Pieniä tosin. Hämähäkkejä, sudenkorentoja, hämähäkkejä, ötököitä ja hämähäkkejä. Pysähdyspaikalla keskellä suoaluetta mäkäräisten hyökkäys. Kanootti näytti samaisessa kohtaa tyylikkäältä uudessa maalissaan.
Melontakokemukseni on painottunut etupuoliseksi eli oli melkoisen mahtavaa, kun sai pitkästä aikaa olla itse takana ohjaamassa kulkua.
Silti suostuin myös antamaan matkakumppanille mahdollisuuden ohjastamiseen.
Koira oli ensikertaa kanootin kyydissä, alkuun se ei meinannut malttaa lainkaan laskea pyrstöään kanootin pohjalle ja ensimmäisessä lähikontaktissa penkereen kanssa, se pomppasikin mantereelle. Siellä se sitten ihmeissään katseli, kun me jatkoimme ajokilla matkaamme virtaa alaspäin. Palasimme noutamaan hätääntyneen hauvan rannasta ja juuri ostettu pelastusliivi lunasti paikkansa, kun koiran sai kätevästi kahvasta nostettua takaisin kyytiin. Koko matkan aikana valpas vesikoira ei malttanut juurikaan pysytellä makuullaan, koska ensin meno oli niin jännää ja sitten edessä pärski telkkäpoikue pitkän matkaa, liian pitkään.
Majoituspaikalle saavuttuamme, koira viimein makasi ketarat ojollaan valppaudesta uupuneena.
Aivan ruokailupöydän lähistöltä se löysi myöhemmin illalla mahtavia makuja ja tuoksuja, joita päätti myös lisätä turkkiinsa sekä pistellä poskeensa – oih, niin ihanat ihmisen jätökset!
Me ihmiset pidättäydyttiin makkaran, palttoonnappien ja savukalasalaatin, leivän, viinin, pullan, salmiakkikalojen syömisessä. Oli hauskaa, kun kerrankin sain tehdä huolettomasti nuotiopuuhia tuohisten veistelystä sytytykseen, eikä tarvinnut jännittää meneekö hommat oikein. Oltiin samanmoisia retkeilijöitä. Molemmat yhtä hyviä. Proretkeilijöitä ei ollut paikalla, joten ei jännittänyt ja osattiin. Muulloin aina tulee heittäydyttyä osaamattomaksi, ei tohdi osata valvonnan alla.
Vieraskirja oli varsin hyvää viihdykettä.
Joku oli sarkastoinut sinne, että kovin olivat paikat säilyneet hyvinä, vaikka on kivikaudella rakennetut. Leiripaikassahan lukee paikan rakennetun kivikautiselle asuinsijalle.
Yöäänet mietitytti meitä kaikkia ja nukuttiin alkuun huonosti. Aamulla toinen tiimiläinen totesi kuulleensa askelia ja minä komppasin. Päätettiin, että muinaisasujat liikehtivät leirissä yöllä. Kumpainenkaan ei tohtinut yöllä pelkojaan ääneen sanoa, ettei toinen olisi siirtänyt pelkoaan toiseen.
Koirakin mietti ensimmäisenä telttailuretkellään nukkuako vai ei. Heräilin vähän väliä, kun se tuijotti minua istuen pään vieressä. Hetkittäin se nukkui kiepillä ja sitten taas nousi istumaan ja ihmettelemään ääniä. Lopulta nappasin sen kainalooni, johon se nukahti heti ja nukkui monta tuntia. Minäkin taisin silloin nukkua paremmin.
Aamu heräsi aurinkoisena. Joki jatkui kieppuisana ja uusi telkkäjoukkio ilmaantui taas hermostuttamaan matkantekoa poukkoillen hätääntyneenä edessämme useita kilometrejä.
Jäi hyvä olo. Päätettiin, että kanoottiretkestä tulee jokavuotinen kesänaloitusperinne. Viime vuonna melottiin Osmajoki ja sattuipa silloinkin kesän(melkein) ainoat hyvät kelit kelluskelulle. Nyt matkakumppani tahtoi ehdottomasti yöretkelle ja se kannatti. Yö antaa retkelle ja ololle aikaa.
Sini Suihkonen
