Tuire: Pitkään odotettu yhteinen mettäviikonloppu edessä, upeeta! Pukala oli alkuperäinen suunnitelma, mutta onneksi Maria huomasi siellä olevan metsästyksen sallittu ja hirvenmetsästys oli juuri alkanut. Joten pikainen päätös, Isojärvelle turvaan pyssynpaukkeelta.

Pääsimme Kalalahden laavulle vielä illan lempeässä valossa. Hetkessä laavu oli metsäkotimme. Jouhtenet laskeutuivat auringonlaskun aikaan johonkin lähettyville.

Illan rauhaa

Maria: Kiiteltiin erityisesti pakkasia, hirvikärpäset olivat onneksi kadonneet. Saatiin olla ihan rauhassa lintujen kanssa, tikka oli lähellä ahkerana. Tuijotettiin kuuta ja tulta, hyvä oli ihmisen olla. Rupateltiin rauhakseen, kuunneltiin tulta.

Iltajuoman aika

Kevyt iltapala laavulla

T: Yöllä oli pakkasta, minun untuvapussi oli siinä ja siinä, että tarkeni. Talvimakari olisi ollut parempi, mutta kun rinkka oli jo niin täynnä muutenkin. Puoli kiloa enemmän untuvaa ja retkisisko tarkeni hyvin. Kuun ja otsalampun valossa sahailimme lisää puuta nuotioon. Saha ja kirves olivat yllättävän hyvässä kunnossa, kiitos huoltoväelle.

Aamu valkeni aurinkoisena, pyrstötiaisparvi aterioi rannan koivuissa, puukiipijä kiersi männynrunkoa ja tikka rummutti yhä kelon runkoa, eipä voi enempää toivoa.

Tyyntä ja aurinkoista

M: Aamupäivä hienoa kuljeskelua upeassa maastossa. Melkein taidettiin luulla, että koko puisto oli meille. Liian harvoin taidetaan kulkea etelän puistoissa. Vähän ihmeteltiin metsän sakeutta, kasvuston rehevyyttä. Tuire silmät olivat virittyneet löytämään mustatorvisieniä ja suppilovahveroita.

T: Kuljettiin uutta polkua kohti Vahterjärveä, ja tällä polulla riitti nousuja ja laskuja. Voisi sanoa, että ei huonokuntoiselle tai liikuntarajoitteiselle.

M: Lounaspaikaksi oltiin ajateltu yhtä laavua, mutta siellä olikin äijälauma "suunnistamassa" = örinä&mökä kuului kauas. Mentiin nälissämme siihen lähitulipaikalle johon pölähti noin 50 hengen ryhmä kun me siinä niitä juuripoimittuja sieniä paistettiin muhennokseksi. Tulee muuten helpolla hyvää sipulin ja yrttimaustetun vuohenjuuston kanssa. Aavistus inkkarisokeria sipulille.

Sisar Tuire laittoi suunsa kiinni. Minäkin olisin, mutta olin vuosi pari aiemmin herännyt sisar Maritan kanssa aamulla laavusta, johon törmähti parikymmentä hirvimiestä kesken makeimpien unien. Marita pystyi siinä
keskustelemaan ystävällisesti kaikesta ja ei mistään, kun minusta irtosi lähinnä murahtelevia kurkkuääniä ja ärtyneitä liikkeitä reikäsissä silkkivillaisessa alusalussa. Ihailin ja ihmettelin. Mallioppineena vastasin yli kymmen kertaa ystävällisesti kaikkiin niihin tätä kyseistä ruokaa koskeviin kysymyksiin, sekä kysymyksiin ollaanko retkellä, kunnes se ties mones samankaltainen kysymys alkoi olla aika turhauttava ja minäkin aloin tuijottaa sitä ruokaa.

T: Tilanne tuli niin puskista, kirjaimillisesti, että en oikein kyennyt muuta kuin murjottamaan ja samalla nauttimaan loistavasta lounaasta.

M: Siinä me tehtiin ruuantekoruoaksi ruisleivät voilla ja kylmäsavulohella ja siianmädillä ja pääruoaksi oli se sienimuhennos tykötarpeilla. Kanssaretkeilijät tuijottivat herkeämättä ja paistoivat makkaraa. Ei voi sanoa, että oli rauhaisa ja rento ruokahetki.

Tässä tilanteessa ei ollut voittajia. Tai jos jonkun usko olisi ollut riittävä ja olisi saanut sen sienimuhennoksen ja muun ruoan riittämään meille kaikille. Ja meidät kuplaan jossa ei olisi ollut muita. Tosin mikä kummallinen käsitys meillä mahtoikaan olla, että puistossa ei olisi isoja ryhmiä.

Kun oltiin lähdössä tuli kysymys, että onko tuo naisten rinkka. Sanoin, että tässä ei ollut sukupuolimerkintää. Hän ihan varmasti tarkoitti olla ystävällinen, mutta aihe ei mennyt ihan oikein. Hän sanoi että miesten rinkka on leveämpi kun miehillä on leveämpi selkä. Sanoin, että kannan rinkkaa lanteilla ja ne ovat naisilla leveämmät kuin miehillä keskimäärin. Kyllä se oli tonnikakssatanen.

T: Mun rinkka oli kai sitten tyttöjen rinkka (825, Savotta)

M: Meidän molempien työhön kuuluu yhtenä osana asiakaspalvelu ja teemme sitä mielellämme. Retkeilyyn liittyy meillä molemmilla myös pako arjesta ja työstä - luonnosta nauttimisen lisäksi. Tämä on yhtälö, jonka kanssa varmasti monet muutkin taiteilevat. Ja ovat hämillään kuten me.

T: Päivä oli upea, ja edessä oli vielä toinen yö jossain puiston alueella. Auto oli puiston toisessa päässä. Yöksi ja seuraavaksi päiväksi oli luvassa sadetta ja syysmyrsky. Erilaisia vaihtoehtoja punnittiin, ja päädyttiin palaamaan samaiselle Kalalahden laavulle.

Imarre

T: Pakkanen oli taittunut, sen huomasi hyvin, tehtiin komeat rako-tai-mitkä-ne-nyt-olikaan-tulet ja nautittiin hiljaisuudesta jonka rikkoi vain tulen ritinä, puiden humina ja ruisnappien rouskutus.

Yöksi luvattu sadekin alkoi, tuuli riepotti puita ja laavun katolle ropisi neulasia, mutta hyvä oli nukkua. Aamulla sade jatkui edelleen, makuupusien jalkopäät olivat kastuneet, mutta eivät läpi. Mie ihmettelin, jotta mikä musta möykky on laavun edessä maassa, no, mun illalla kuivatut sukathan ne siinä uivat nokisessa lammikossa. Hiukan vitkutellen keräsimme lounaan jälkeen kamat kasaan ja tallustimme pienessä tihkusateessa takaisin autolle.

Lounashässäkästä huolimatta oli ihku viikonlppu. Kiitos retkisisko !

M: Kyllä kertakaikkiaan, elämä alkoi taas hymyillä. Mutta siinä lounaspaikalla päättelin, että en oikein osaa olla hyvällä säällä etelän puistossa, niin upeita kun ne ovatkin.

T: Eli, ootellaan kunnon rospuuttokelejä, ja uudestaan samaiselle lounaspaikalle laavuun!

M: Kyllä, kunnon lumisadetta odotellessa.

Tarpeelliset ohjeet huussin seinästä

Tuire Jalaskoski ja Maria Haakana

Sinä syksynä ensimmäiset jäät tulivat marraskuussa, pienet järvet ja lahdenpoukamat olivat jäässä. Liukkaassa, läpinäkyvässä kestävässä jäässä ja odottelin vesi kielellä isojen vesien jäätymistä potkurilla liikuttavaksi. Siinä vaiheessa syksy päätti ottaa aikalisän. Joulukuun alkupäivinä tajusin että vesi on vapaana ja soutuvenekin vielä rannassa valmiina lähtöön.

Aurinkoinen päivä, kevyt tuuli, ensilumi maastossa ja ilma pakkasen puolella, voiko elämältä muuta pyytää? Soutuveneeseen laitettiin nyt pikku moottori perään, oli kiire katsomaan maisemaa järvellä, niin harvoin näitä ensilumen päiviä vesillä on tarjolla.

Vene oli huurteinen ja jäinen, moottori pyrähti käyntiin kevyen kiskomisen jälkeen. Naamalla karehti lottovoittajan hymy kun viiletin karvahattu korvilla kohti ulappaa. Vesi oli kylmän tumman sinistä, saaria valaisi valkeat lumiläikät ja kaiken yllä hohti talvinen matala aurinko. Veden pinnassa kelluivat koivujen viimeiset keltaiset lehdet. Maisema näytti vieraalta, kylmän kauniin karulta. Poissa oli kesän runsaus. Nyt oli yksinkertaiset värit ja muodot. Ei elämää näkyvissä, se kaikki oli tuolla jossain pinnan alla ja saarten suojissa näkymättömissä.

Rantauduimme saareen, matalammalta puolelta ei enää päässyt, siellä oli jo jäätä. Istuimme kaikessa hiljaisuudessa eväillä ja kuuntelimme kuinka ruohon korsiin kerääntyneet jääkellot soittivat sävelmää tuulen tahtiin. Kaunista, niin kaunista, tämä hetki tässä, kun mieli tarvitsi kaiken hyvän mitä ikinä voi saada.

En koskaan ole ollut keskipäivän ihminen, nautin aamuista, illoista, öistä. Kiihkonnun varhaisesta keväästä, myöhäisestä syksystä, hetkistä jolloin vuodenajat sulautuvat toisiinsa, kun jotain on viimeisillään, kun jotain on ensihetkillä.

Tämä päivä oli yksi niistä hienoimmista, syksy loppui ja talvi alkoi. Olin sitä todistamassa juuri siellä missä mieluiten halusin olla.

Marita Vokkolainen