Eräänä tiistai-iltana se taas tapahtui, oikosulku elektroniikan turmelemissa aivoissani. Randomotoksena mahdollisista aiheista tehdä jotakin, nousi esiin "mennä metsään yöksi yksin".

Näinhän sitten tein, pakkasin repun ja heitin sen Neuvostoprätkä TULA:n päälle ja sitten Luvian Pinkjärven metsäteille. Pöristelin hissukseen metsäautotietä kun oikealta pomppasi iso mäyrä eteen. Hetken minua pällisteltyään eläin lähti menemään todella lujaa edelläni tietä pitkin. En lähtenyt sitä ajamaan takaa vaan annoin sen mennä omissa suunnitelmissaan piiloon.

Pysähdyin muutenkin siinä kohdassa kun olin tutkimassa maastopyöräilyreittiä ko. järven ympäri. Joka paikassa muualla löytyi jonkinlainen polku tai metsäautotie, mutta siinä oli 500 metriä korpiosuutta josta tulisi lähes kantaa fillari ohi. Menee mietintään. Kyllähän intissä kannettiin pyörät ja vehkeet täysin riippumatta siitä, oliko sattumoisin tietä alla. Joten siitä selvittänee. Koko lenkin pituudeksi tulee 70-80 kilometriä, yksi yöpyminen matkalla.

Asian selvittyä ajelin Mustalahden laavulle johon asetuin taloksi. Eipä ollut paljon kulkijoita, siinä antennilankaa puihin laitellessani siitä kirmasi nuori tyttö kuin metsäkauris polkua pitkin ohi, huuteli reippaasti hei ja meni menojaan.

Illalla tuuli tyyntyi, ja siinä istuskellessani totesin, että harvoinpa näkee noin tyyntä järvenselkää, nappailin siinä muutaman kuvan illan mittaan.
Siinä risukeittimellä kahvia keitellessäni totesin myös, että läheisen valtatien meteli kuului ehkä häiritsevän voimakkaana laavulle, vallankin tyynenä iltana.

Ajatukset alkoivat harhailla sen verran, että päätin möyriä pussiin jos vaikka sattuisi filmi katkeamaan kesken istuskelun. Nukahdin, ja heräsin kun moottorivene tuli lähelle ja joku ilmeisesti koki jotain pyydyksiä, menivät sitten pois ja vaivuin uudelleen nirvanaan joutsenten ehtookailotuksen säestämänä.

Aamulla 05:30, pöyristyttävän aikaisin, heräsin kun teerillä oli ankara pulina ja suhinasessio ihan lähellä laavun takana. Sitten ne pääsivät varmaan sopimukseen ja pulina loppui, nukahdin uudelleen.

Normaaliin aikaan heräsin ja tungin tulitikun valmiiksi ladatun risukeittimen rakoon ja odotin, että kahvivesi kuumeni. Aamupalan jälkeen kotiin. On se upeata tämmöinen retkeily!

Mustalahden laavulta Luvian Pinkjärveltä

Matti Ampio

Suomen Messusäätiön joka vuosi järjestämässä yleisöäänestyksessä Vuoden Retkikohde 2013 -kilpailussa voittajaksi äänestettiin Koli. Tällä kertaa etsittiin luontoretkikohdetta, jossa voi harrastaa kaikkina vuodenaikoina vähintään kahta retkeilymuotoa. Koli sai kymmenen finalistin joukossa noin neljänneksen annetuista 5700 äänestä.

Koli on monipuolinen retkeilykohde. Sieltä löytyy sekä luontoa että kulttuuria. Siellä voi hiihtää, patikoida, tehdä lyhyitä ja pitkiä vaelluksia, lumikenkäillä, ajaa koiravaljakolla, ratsastaa, soutaa, meloa, kalastaa ja osallistua kulttuuritapahtumiin. Koli sopii turistille, perhe- ja päiväretkeilijälle sekä rinkkaselkäiselle vaeltajalle. Alueella on neljä luontopolkua ja 80 kilometriä retkeilyreittejä.


Perheretkeilyä Ukko-Kolilla

Kolin ydinalue muodostaa kansallispuiston, jossa on koskematonta luontoa, korkeita vaaroja, kauniita järvimaisemia, hienoja ketoja ja ahoja. Ahot niitetään kesäisin, ja niillä on omaleimainen ja monipuolinen kasvillisuus. Myös harvinaisia kasveja löytyy, esimerkiksi kaunis, vaniljantuoksuinen kämmekkäkasveihin kuuluva neidonkenkä. Toinen näyttävä kämmekkä on kirkiruoho, jota Ikolanaholla kasvaa satamäärin.


Kirkiruoho, yleinen kämmekkä Kolin ahoilla

Koli on menestynyt Vuoden Retkikohde -äänestyksessä aikaisemminkin, Herajärven kierros voitti kilpailun 2007. Kierroksen suurin pituus on 60 kilometriä ja se sopii vaativallekin vaeltajalle. Reitti ei ole helppo, nousut ja laskut ovat jyrkkiä ja korkeuserot suuria. Mutta kauniit vaara- ja järvinäkymät palkitsevat vaivan. Reitti kulkee suurimmaksi osaksi metsässä ja poikkeaa muutamalla aholla ja perinnetilalla.


Hiihtoladun maisemaa

Harva matkailu- ja retkeilykohde tarjoaa niin monipuolisia mahdollisuuksia kuin Koli. Kävijöitä on  paljon, noin 130000 vuodessa. Polut ovat paikoin kuluneet Luontokeskuksen lähialueilla. Onneksi polkujen ulkopuolella on hankala kävellä; tämä pakottaa retkeilijän pysymään polulla, ja näin maaston kuluminen vähenee. Kansallispuistoa ja sen lähialueita uhkaavat myös uudet, ehkä suuretkin rakennuskohteet, joista aika ajoin väännetään kättä. Koli valittiin myös tämän vuoden hiihtokeskukseksi; Koli on tittelinsä ansainnut!

Lisätietoa:

www.luontoon.fi
www.finnexpo.fi

Matti Koponen