Kuvataide, kädentaide, musiikki, elokuvat, valokuvat - osa sielusi outaa

Biegga čuodjá - tuuli soi

Alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma Ijahis idja järjestettiin Inarissa 17.-19.8.2012 teemalla "Biegga čuodjá – tuuli soi". Festivaalia vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2004, ja se on ainoa Suomessa järjestettävä saamelaismusiikkiin keskittyvä tapahtuma. Mukana on myös kansanvälisiä vieraita edustaen muita alkuperäiskansoja.

 

Festarilava Sajoksen pihapiirissä

 

Tänä vuonna Ijahis idjan konsertit järjestettiin ensimmäistä kertaa uuden, huhtikuussa avajaisia viettäneen saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen pihapiirissä. Samaan aikaan sekä Sajoksessa, että festivaalialueen Yömarkkinoilla oli tarjolla myös saamelaiskäsityön taitajien tuotteita sekä festivaaleilla esiintyvien artistien musiikkia. Festivaali alkoi perjantaina musiikkityöpajoilla ja nuorille järjestetyllä konsertilla, sekä Siri Broch Johansenin uuden kirjan, Eatnanspáppastallan, julkistamistilaisuudella. Perjantain tapahtumat päätti paikallisessa ravintolassa vielä Sápmi goes retro -ilta, jonne osa osallistujista olikin pukeutunut toivotusti 30-vuoden takaisiin asuihin.

 


Pukuloistoa perjantai-illalta


Lauantain Tuuli soi -musiikkiseminaarissa kuultiin puheenvuorot niin suomeksi, saameksi, englanniksi kuin venäjäksikin siitä, mitä uusia tuulia puhaltaa tällä hetkellä alkuperäiskansojen musiikissa. Festivaalien päätapahtuma oli lauantai-iltana Ijahis idja! -konsertti, jossa kuultiin monipuolinen musiikkikattaus aina perinteisestä joiusta, leu'ddista ja livdestä rockiin ja hiphoppiin. Sámi Jienat (Saamen äänet) -kuoro (osallistujia Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Venäjältä) esitti Nils-Aslak Valkeapään tuontantoon perustuvaa musiikkia. Konserttiohjelma valmistui vuonna 2011, kun Valkeapään kuolemasta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Venäjältä, Komin tasavallasta, oli mukana vauhdikas vokaaliryhmä Komi Group, jonka kaikki jäsenet ovat komilaisia ja tuntevat komilaisen musiikkiperinteen ja kulttuurin.

 

Tässä esiintymässä Sámi Jienat

 

Illan pääesiintyjiä olivat grönlantilainen Nanook, Ruotsin saamelainen Sofia Jannok, sekä utsjokinen Ailu Valle.

Nanook on grönlantilainen rock-bändi, joka sai huomiota alun perin vuonna 2005 julkaistessaan Grönlannin yhteiskunnan ongelmia sivuavan lyhytelokuvan Inuup Tarraa. Tämän jälkeen veljekset Christian ja Frederik Elsner ryhtyivät kirjoittamaan lauluja kokemuksistaan ja kulttuuristaan. Näistä lauluista koostettu yhtyeen ensimmäinen albumi, Seqnitta Qinngorpaatit, ilmestyi vuonna 2009. Viime vuonna yhtyeeltä ilmestyi toinen albumi, nimeltään Ai Ai. Nanook on keikkaillut lähinnä Pohjoismaissa, ja nyt ensimmäistä kertaa Suomessa Ijahis idja -festivaaleilla.

 

Nanook


Sofia Jannok on monipuolinen saamelaisartisti, joka on julkaissut kaksi albumia, Ceaskat (2007) ja Assogáttis (2009). Hän esiintyi Ijahis idjassa nyt toista kertaa ja jäi varmasti kuulijoiden mieliin ja sydämiin. Sofia Jannok yhdistää niin modernia indiepoppia kuin saamelaismusiikkia, mutta musiikissa on kuultavissa myös jazzahtavia sävyjä. Levyjä kuuntelemalla Sofia Jannokin musiikista saa vain pienen aavistuksen, mutta jos on mahdollisuus päästä kokemaan hänen konserttinsa niin se todella kannattaa tehdä! Sofia Jannok on yhtä aikaa hauras ja voimakas, hän on kaiken aikaa läsnä ja vaikka esityskieltä ei ymmärtäisikään, niin hänen musiikkinsa voi aistia ja kokea. Tässä on Mari Boinelle tuleva manttelinperijätär!

 

Sofia Jannok

 

Lauantain konsertin päätti Utsjoelta kotoisin olevan Ailu Vallen debyyttialbumin Dušši dušše duššat julkistamiskonsertti. Albumi on kautta aikojen ensimmäinen pohjoissaamenkielinen rap-julkaisu Suomessa. Valle räppää ottaen kantaa hänelle itselleen tärkeisiin asioihin kuten luonnon arvostamiseen, pohtien myös yhteiskunnallista tilannetta nyky-Suomessa ja -Saamenmaassa, toivoen ettei vanha saamelainen elämäntapa hukkuisi törmäyskurssillaan nykymenon alle.

Illan päätti vielä Ijahis idja festivaaliklubi, jossa perjantaisen Retroklubin tapaan Käsivarren Pousujärveltä kotoisin oleva Dj Oula soitti levyjä elektrosta hip hopin kautta saamelaismusiikkiin.

Yhdeksännen kerran järjestetty Ijahis idja keräsi ennätysyleisönsä, kun eri tapahtumiin viikonlopun aikana osallistui yhteensä noin 2200 kävijää. Näiden lisäksi suuri joukko seurasi lauantai-illan pääkonserttia suorana YLE Sápmin live stream -lähetyksen välityksellä internetissä.

 


Päivi Raudaskoski